Jos vähänkään lukee pyöräpalstoilta ostovinkkejä tai keskustelee harrastajien kesken fillareista, aika nopeasti tulee vastaan argumentti, joka on muotoa ”osta Aura-merkkinen, se on varmaan paras, koska Simo Sinkula voitti Tour de Töttöröön sillä” tai abstraktimmin ”Merkki Malli täytyy olla hyvä koska Pyöräsankari Simo Sinkula ajaa sillä ja/tai voitti kisan/kisoja, kannattaa ehkä ostaa sellainen”. Vanhemmat harrastajat muistavat myös ruotsalaisen Crescentin mallin ”Världsmästarcykeln”, jota myytiin pitkälle 1970-80 -luvulle ja taas uudestaan 2010-luvulla, perustuen Harry Snellin vuoden 1948 maantiepyöräilyn maailmamestaruuteen. Sinällään tämä on harmittoman oloinen ajatusmalli, mutta koska se on loogisesti virheellinen ja empiirisesti kestämätön se voi johtaa harrastuksen mielekkyyden kannalta huonoihin valintoihin. Siksipä otan tämän ajatuksen syyniin ja tarkastelen muutamaa perustetta sille miksi kisamenestys ei kerro luotettavasti kaluston hyvyydestä ja miksi harrastajan ei kannata valita kalustoaan (yksinomaan) kisamenestyksellä.
1. Pureeko pyöräilijä ruokkivaa kättä? – Ammattilaisten työ on ajaa sponsorikalustolla
Ammattilaiset ovat palkkatöissä ajaessaan pyörällä. Monet pyörätallit, erityisesti UCI Pro Tourilla ja myös maastopuolen tehdastallit, ovat liikeyrityksiä ja rahan tekemisen bisneksessä. Kilpatallit saavat rahaa kilpailuvoitoista ja erityisesti sponsorituloina. Pyörätehtaat ovat suurimpia sponsoreita ja niiden bisnes on myydä pyöriä. Ammattilaiskisat ja niissä pärjäämäinen antavat näkyvyyttä tuotteelle ja luovat mielikuvan että niillä menestyy. Nämä ovat tavallaan itsestäänselvyyksiä, mutta näyttävät tässä kohtaa unohtuvan. Ammattilainen on palkattu pyörätehtaan sponsoroimaan talliin saamaan fillarit näyttämään hyvältä. Harva ammattilainen voi valita sponsoreitaan – jos Tom Boonen ajaa Specializedilla tai Greg Minnaar Santa Cruzilla, se ei tarkoita, että he valitsisivat itse näitä merkkejä ja malleja jos saisivat valita oikeasti itse kalustonsa. Lisäksi kukaan ei ole niin voittaja ikuisesti, että uskaltaisi julkisesti haukkua kalustonsa, koska sopimus tulee katkolle taas melko pian. Oikeastaan vain eläköityneiden ammattilaisten kalustovalinnat voivat sanoa jotain, mutta usein aktiiviuran jälkeen ainakin huiput saavat vielä talliromua mainostarkoituksessa.
Itse asiassa varsinkin männävuosina oli varsin tavallista, että kuskeilla oli oma lempikalustonsa joka maalattiin tallin sponsorin väreihin kaikessa hiljaisuudessa; maastopuolella esim. Turnereita käytettiin yleisesti ylimaalattuina ja maantiepuolella Colnagoja. Vaikka nykyään tätä vähemmän harrastetaan, ehkä sen takia että kuitupyörät ovat rungon muodon puolesta tunnistettavampia, tämä heittää epäilyksen sen päälle, että ammattilaiset ajaisivat aina omasta mielestään parhaalla kalustolla.
2. Kaluston ansiosta vai siitä huolimatta – Voitto olisi voinut tulla helpommin jollain muulla pyörällä?
Jos Simo ”Syöksy” Sinkula voittaa alamäkiajon maailmancupin Rautahevosella, tiedämmekö me ettei hän olisi ollut vielä nopeampi Specializedilla, Trekillä tai Turnerilla? Emme me tiedä. Me oletamme, että ammattilainen ei suostu antamaan tasoitusta kisoissa ajamalla pyörällä joka on hitaampi kuin kilpailijoilla, ja siksi oletamme että ammattilaisella on ’paras’ pyörä. Tässä logiikassa on kolme kestämätöntä oletusta. Jos tämä oletus pitäisi paikansa, kaikikilla olisi sama kalusto; se yksi paras pyörä jolla kukaan ei antaisi kenellekään tasoitusta.
Pyörän hyvyyden mittaaminen ammattilaismenestyksellä sisältää oletukset a) ammattilainen tuntee kaikki olemassa olevat pyörät; b) ammattilainen on aktiivisesti valinut juuri sen merkin ja mallin sponsorisopimuksesta riippumatta jolla nyt ajaa ja/tai c) ei ole olemassa jotakin muuta, meille ja ammattilaiselle tuntematonta, pyörää jolla kyseinen ammattilainen olisi ollut vielä nopeampi.
Me emme kuitenkaan voi tietää tai olettaa, että yksittäinen voittoisa ammattilainen olisi käynyt vakavasti läpi Tourin pyörät, puhumattakaan kaikista pyöristä. Ammattilainen varmasti on kokeillut oman sponsorin mallit ja päättänyt sen pohjalta että ne ovat tarpeeksi hyviä siihen hommaan mikä on käsillä. Mutta ei voida olettaa että ammattilaisella(-kaan) on täyttä käsitystä siitä millaisia muuta tarjokkaat ovat ja niin ei voida olettaa että hän on informoidusti valinnut parhaan pyörän. Vrt. myös kohta 1.
3. Yhtä parasta pyörää ei ole – hyvyys on suhteellinen tarpeisiin ja mieltymyksiin
Mikä pyörä on hyvä tai paras? Missä mielessä ja mihin tarkoitukseen? ’Hyvä’ ja ’paras’ pakenevat määrittelyä, koska jokin asia on hyvä joidenkin henkilökohtaisten arviointikriteerien suhteen, eikä mikään ei voi olla paras kaikilla kriteereillä. Polkupyörän parhautta ei voi myöskään tietyn rajan jälkeen objektiivisesti mitata koska polkupyörä ja sen ajaja ovat yhdessä toimiva systeemi ja kokonaisuuden suoriutuminen riippuu osien yhteispelistä. Siksi yhtä parasta polkupyörää joka toimisi kaikille ei (välttämättä) ole. Jos olis, niin kaikilla ammatilaisilla olisi sama pyörä alla (vrt. kohta 2). Esimerkkinä tästä Bike Quarterly raportoidut havainnot, että kokeneille maantiekuskeille on olemassa sopiva runko joka vastaa polkimeen miellyttävästi, ja tuo sopiva ei ole jäykin mahdollinen muille kuin erityisen voimakkaille sprinttereille.
Se mikä kaikista pyöristä on paras tai hyvä itse kullekin yksittäiselle kuskille, riippuu monesta vaikeasti määriteltävästä asiasta kuten omasta ajotyylistä sekä odotuksista ja mieltymyksistä. Joku tykkää nopeasta ja ketterästä ohjauksesta, joku haluaa vakautta ja kolmas hyvää voimansiirtoa jne. Vaikka oletettaisiin että ammattilainen olisi valinnut työkalunsa vapaasti ja informoituna (vrt. 1&2), me emme tiedä onko meillä sama makuprofiili kuin Minnaarilla tai Boonennilla ja siksi me emme tiedä onko sama pyörä meille hyvä, puhumattakaan paras.
4. Kilpasarja mittauksena – paras pyörä vai parhaiten onnistunut suoritus?
Yksittäinen kilpailu ja yhtälailla kauden mittainen sarjakin sisältää liikaa kohinaa ja virhettä, jotta se mittaisi fillarin hyvyyttä. Virhettä on kahdenlaista: satunnaista virhettä eli kohinaa ja systemaattista virhettä. Polkupyörä ja polkija ovat systeemi, jonka suorituskyky riippuu olennaisesti kuskin taidoista ja kunnosta. Myös itse kilpailutilanteeseen kilpailuun liittyy kaikenlaista taktikointia ja sattumaa ynnä muuta kohinaa. Voittajan suorituksessa kaikki sattui loksahtamaan kohdalle; oma kunto ja harjoittelu, kilpailijoiden taktiikan arviointi, apuajajien toiminta, sen ratkaisevan kirin ajoitus, sen yhden hypyn alastulo yms. kaikki menivät putkeen ja sillä suorituksella lohkesi ison kilpailun voitto ja maailmanmestaruus. Voi olla että radalla oli samana päivänä a) parempia kuskeja joilla oli epäonnea tai sattui joku arviointivirhe ja itse fillarilla ei ollut merkitystä suoritukseen tai b) huonompia kuskeja tai kuskeja joiden kunnon ajoitus ei ollut kohdallaan paremmilla pyörillä, tai c) epäonnisia, jotka eivät saaneet kaikkea kalustosta irti. Onko voittajan pyörä silloin paras, jos voitto johtuu pahimman haastajan apuajajien huonosta kunnosta, rengasrikosta, huonosta alastulosta tai huonosta kirin ajoituksesta?
Yo. kilpailulliset tekijät ovat ns. satunnaisia virhelähteitä tai mittauskohinaa. Lisäksi, jos ajatellaan kilpasarjaa mittauksena, niin siihen liittyy myös systemaattista virhettä. Isoilla pyörämerkeillä on mahdollisuus sponsoroida enemmän ja niin muodoin talleilla ostaa nimekkäämpiä kuskeja ja valmentajia, järjestää enemmän harjoitusleirejä yms., jolloin todennäköisyys siihen että Ison Merkin pyörät pärjäävät sarjassa paremmin nousee ilman, että fillarin paremmuuteen olisi panostettu senttiäkään. Myös toisin päin, lahjakkaat isot tähdet vetävät puoleensa kalustosponsoreita, koska pyörävalmistajat haluavat oman tuotteensa tähden alle. Niin tai näin, kalusto ei jakaudu sattumanvaraisesti kuskeille, mist siis johtuu systemaattinen mittausvirhe. Jos haluttaisin mitata pyörän parhautta tarkasti, kaikki kuskit polkisivat jokaisen osakilpailun reitin muidenkin tallien pyörillä yhtä palautuneen ja niin edelleen (vrt. myös kohta 2.). Lyhyesti sanottuna, jos Simo Sinkula voittaa Tour de Töttöröön tai jonkin kilpasarjan, niin emme me tiedä tuliko voitto kaluston ansiosta, siksi etä Simo oli parhaassa kunnossa vai siksi että muut mokasivat. Tai jostin edellä mainittujen tekijöiden yhdistelmästä.
5. Ammattilaisten tavoitteet ovat erilaiset kuin harrastajien – Olenko minä matkalla lajin huipulle?
Ammattilaiset omine tavoitteineen ja mieltymyksineen ovat hyvin erilainen ryhmä tarpeineen kuin useimmat harrastepyöräilijät (vrt. 3). Ammattilaiset ovat motivoituneita ja kokeneita kehäkettuja, jotka keskittyvät ajamaan mahdollisimman lujaa ja jahtaavat huippusuoritusta eivätkä vierasta epämukavuutta. Harrastajilla on, kaikkein totisimpia amatöörikisaajia ja Stravaddikteja lukuun ottamatta, erilaiset tavoitteet. Monille harrastajille lajista nauttiminen koostuu muustakin kuin nopeimmasta suorituksesta. Lisäksi kaluston monipuolisuus eli soveltuvuus kohtuullisen monipuoliseen harrastamiseen on myös tekijä. Maantiepuolella kaikkein kisakirein kiritykki-pyörä ei ole luultavasti ’paras’ siinä suhteessa, että se parantaisi lajin nautittavuutta monenkaan harrastajan käytössä tai edes suosituskykyä varsinkaan pitkillä matkoilla. Samalla tavalla maastopuolella XC-kisapyörä ei ole vältämättä mielekkäin ostos keskimääräiselle polkuajelijalle, jos ei tavoitteena tosiaan ole ajaa xc-kisaa voitosta. Eli jos sinulla on samat tavoitteet kuin sillä ammattilaisella jonka pyörää havittelet, niin silloin sellaisen pyörän ostaminen on mielekästä, muuten ei välttämättä. Tavoitteisiin liittyvä asia ovat myös resurssit. Ammattilaiset eivät maksa itse kalustoaan ja huolla sitä. Kisakirein kalusto ei välttämättä ole luotettavinta tai helpointa ja halvinta ylläpitää tulevaisuudessa, joten tässäkin kohtaa tarpeet menevät ristiin.
Johtopäätökset
Tämän kirjoituksen tavoite on osoittaa, että jonkin pyörämerkin menestys jossain yksittäisessä kisassa tai kilpasarjassa ei ole loogisesti tai empiirisesti pätevä osoitus pyörän ’parhaudesta’ eikä välttämättä edes hyvyydestä. Kisamenestys ei myöskään ole näistä syistä pääsäntöisesti mielekäs argumentti tai peruste yksittäisen harrastajan pyörän valintaan. Se johtuu kahdesta pääsyystä: ei voida olettaa että ammatilaiset(-kaan) valitsevat oman kalustonta täydellisen informaation vallitessa täysin vapaasti ja ihmiset ovat tarpeineen ja mieltymyksineen erilaisia. Me emme siis tiedä ajoiko voitaja parhaalla pyörällä ja me emme tiedä soveltuisiko voittajan pyörä meille.
Lisäksi kilpailu tai kilpasarja mittauksena sisältää systemaattista ja satunnaista virhettä niin paljon, ettei sen perusteella voida sanoa asiallisesti ottaen paljon mitään pyörien paremmuudesta. Lyhyesti sanottuna, jos katsomme kisatuloksia, me emme tiedä tulivatko tulokset kaluston ansiosta vai siitä huolimatta ja on looginen virhe päätellä, että kisassa menestynyt pyörä olisi itsestään selvästi paras tai hyvä omaan käyttöön.
Vielä erikseen pitää muistaa, että jos kisatulokset jostain kertovat, niin se pätee vain juuri niiden nimenomaisten mallien ominaisuuksiin. Jos jonkin merkin N mallin Y maailmancupmenestyksen kuvittelee siirtyvän jonkin eri käyttöön suunnitellun täysin eri mallin X ominaisuuksiin, on yhtälailla väärässä kuin ajatellessaan että voittajapyörä on suoraan paras. Tähänhän sponsoroinnilla aika paljon tähdätään, koska huppumallien markkinat ovat verrattain pienet, mutta valmistajat haluavat kuluttajan ajattelevan että näistä voitoista karisee enkelipölyä muidenkin mallien päälle. Tämä projektio on kuitenkin tuplavirhe ajattelussa, koska on mahdollista ellei jopa luutavaa, että nämä muut mallit on suunnitellut kokonaan eri tiimi ja joka tapauksessa luultavasti aivan eri lähtökohdista ja reunaehdoista.
Mitä siitä sitten voidaan päätellä, että joku pärjää jollakin pyörällä (ammatilais-) kisoissa? Ainakin sen että valmistaja haluaa myydä pyöriä ja on valmis panostamaan vakavasti niiden myyntiin. Jos joku pärjää (toistuvasti) jollakin pyörällä ammattilaiskisoissa, voidaan päätellä, että fillari ei luultavasti ole toivoton ja se ei ainakaan suuremmin haittaa suoriutumista. Ei sen enempää, mutta ei vähempääkään. Pyörä jolla pärjätään ammattilaiskisoissa on siis luultavasti aika hyvä laite kyseisen lajin kisoihin, ainakin niille reiteille missä sillä on pärjätty. Kuitenkin pyörä jolla ei pärjätä voi olla yhtä hyvä tai parempikin kun suuren merkin menestyvä pyörä, koska suurella merkillä on leivissään nimekkäämmät ammattilaiset. Menetyksestä ei siis voida päätellä että kyseistä pyörää kannattaisi itsestään selvästi ostaa omaan käyttöön.
Vastaavasti menetys ei myöskään tarkoita että kyseistä laitetta tarvitsisi aktiivisesti välttääkään; menestys tai sponsorointi ei tee jostain merkistä tai pyörästä huonoa samalla tavalla kuin ei hyvääkään. Tietyn perustason täytyttyä fillarit ovat kaikki ’hyviä’. Voidaan jopa ajatella vaikka niin että pyörät joita näkee ammattilaiskisoissa ja joilla menestytään ovat pääsääntöisesti aika hyviä, ne eivät ainakaan pahemmin haittaa suorituksessa onnistumista, eli perustaso täyttynyt. Se mikä näistä laitteista sopii tai on paras itse kullekin riippuu soveltuvuudesta omaan käyttöön ja mieltymyksistä, mistä ei voida sanoa mitään kisamenestyksen perusteella.
Mitä tästä sitten jää käteen? Pyöräkisoja kannattaa seurata rakkaudesta lajiin ja kiinnostuksesta hyvään suoritukseen, ei kalustoarvioina tai suosituksina. Jonkin kilpatallin sponsorin myyntijohtaja ei tiedä markkinointibudjetin käytöstä sponsorointiin päättäessään mitä itse kukin pyöräilijä tarvitsee. Pyörän valinnan suhteen kannattaa luottaa 1) omaan tuntumaan ja karttuvaan kokemukseen, 2) samantyylisten kuskien arviointeihin ja suosituksiin, sekä 3) rehellisen kauppiaan suositukseen. Erityisesti aloittelevalla pyöräilijällä on aktiivisen kiinnostuksen herätessä iso tuska valita ensimmäinen ”vakava” fillari. Silloin usein tulee mieleen katsoa nyt vaikka kisatuloksia, mutta silloin myös ollaan usein tarpeiden ja mahdollisesti mieltymysten suhteen kauimpana ammattilaisista. Lohdullinen tieto on, että useimmat suurten valmistajien keskiluokan mallit ovat keskimäärin varsin hyviä. Tässä kohtaa on syytä pitää pää kylmänä ja ottaa lähin reflektiivisen sorttinen ja tasapäinen aktiiviharrastaja tukihenkilöksi ja pyrkiä saamaan fillareita kunnon koeajoon, ja lukea foorumeita vähän varoen ja kriittisesti. Keskeisiä kysymyksiä ovat 1) minkä tyyppiseen harrastamiseen minä käytän pyörää, ja 2) mitä minä haluan pyörältä ajo-ominaisuuksien suhteen. Niinkuin usein on, alkuvaiheessa harrastusta nämä asiat eivät ole vielä ihan selviä, on ihan ok hakea kokemusta jokapaikanhöylällä ja kun itselle alkaa selvitä mitä pitää tärkeänä niin sitten vaihtaa pyörää.
Lopuksi vielä huomiona, että tämä järkeily ei rajoitu pelkästään polkupyöräilyyn ja pyöräilyvarusteisiin, vaan yhtä lailla muihinkin urheiluvälineisiin ja myös harjoittelutapoihin. Samalla lailla vaikka nyt juoksukenkiä myydään olympiamenestyksellä, mutta niillä sämpylöillä mitä urheilukaupasta löytyy on vähän tekemistä Ukko Salaman piikkareiden kanssa, ja vastaavasti harvan normijuoksijan akilleet ja polvet äkkiseltään kestäisivät lättäpohjaisten kisapiikkareiden kanssa juoksua. Sama harjoitusohjelman suhteen, harva amatööri kestää sellaisia volyymejä joilla ammattilaiset harjoittelevat. Ja niin edelleen.
Kartturin kahinat 