Kevättä ilmassa

Tulppaanit tunkevat katukuvaan
Tulppaanit tunkevat katukuvaan maaliskuun alussa

Näin tuossa viime viikolla jo ensimmäiset kukkaset nurmikoilla, mutta viime sunnuntaina näytti tilanne riistäytyneen vallan hallinnasta. Pröyställäkseni suotuisilla säillä, ajattelin kirjoittaa kevään kunniaksi jutun säästä ja ilmastosta.

Alun perin tarkoitus oli ajoittaa postin julkaisu kevään ensipäivälle, mutta törmäsin määrittely ja ajoitusongelmiin. Suomalaisen määrittelyn mukaan terminen kevät alkaa kun vuorokauden keskilämpötila nousee yli nollan ja pysyy alle 10 asteen, tämä tapahtunee Etelä-Suomessa tuossa maaliskuun loppupuolella. Kesään siirrytään kun keskilämpötila nousee yli kymmenen asteen ja syksyyn siirrytään taas vastaavasti kun keskilämpötila ei pysy enää yli kymmenessä asteessa. Talven rajahan sitten on että keskilämpötila pysyy alle nollassa. Määritelmä ei edes ole niin simppeli kuin kuvittelisi, nimittäin onko silloin syksy jos yöllä mennään nollaan ja päivällä on silti 20 lämmintä? En itse asiassa edes tiedä lasketaanko keskilämpötila yksinkertaisesti minimi-maksimi keskiarvona vai jatkuvana vai kuinka.

Aikani kun pähkin, niin ajattelin että tilastot ratkaisevat homman, niin kävikin, että Weather.comin ennuste ratkaisu ongelman kertomalla, että kevät alkaa tänään 20.3. En sitten tiedä missä maassa, koska sama ennuste kertoi että Britannian kesä alkaa 29.3. No, olkoon tämä päivä nyt sitten kuitenkin. Itse asiassa jos siitä pidetään kiinni niin Suomen kevät alkaa yleensä kaiketi samoihin aikoihin Ilmatieteen laitoksen (FMI) mukaan, tosin termisen kevään alku ei taida ihan suoraan mennä yksiin sen kanssa miten tavan sukankuluttaja kevään mieltää.

Kuten ennen olen todennut Hollannissa tuulee ja sataa verrattain paljon. Johtunee siitä että maasto on tasaista ja maa sijaitsee Pohjanmeren rannikolla ottavasti. Jos nyt muistan niin Golf-virta tuo lämmintä vettä Brittein saarille Atlantin poikki ja tuo mukanaan sateita. Tai siis lämpimästä virrasta haihtuu paljon vettä joka sitten sataa vallitsevan tuulen mukana kaiketi enimmäkseen Britanniaan, mutta myös Skandinaviaan ja kaiketi myös tänne. Jostain tuossa luin että vuotuinen sademäärä olisi jopa 7600milliä, ja talvikuukausina oltaisiin tuolla 75mm hujakoilla per kuukausi. Kun sitten suhteutetaan Suomen lukuihin, niin FMI:n tilaston mukaan näytäisi että Hollantii kiipii sademäärässä yli lähinnä kesäkuukausina. Eli tästä kun tiivistetään niin ilmasto on kaiketi termeillä lauhkea meri-ilmasto, eli viilehköä ja kosteaa ympäri vuoden.

Edelleen jo jatketaan eroissa, niin Suomeen verrattuna lähinnä talvi on leudompi, tosin nyt kuulemma oli jopa poikkeuksellisen ankara talvi, tai siis ankarin kymmeneen vuoteen ja jopa perinteisiä luistelukisoja päästiin pitämään kanavilla. Luntahan täällä ei yleensä ainakaan ole ja omana aikanani jäätäkin hyvin kitsaasti. Harvoina pakkasaamuina tiet myös tietysti suolattiin huolellisesti.

Kesästä en vielä tiedä, tai taannoin olin tuolla mantereen puolella käymäss’ä loppukesästä, jolloin kyllä säät muistittivat suomalaista elokuuta erehdyttävästi. Eli kesässä ei varmaankaan ole suuremmin ero aeeli tuo mainittu sademäärä näyttäydy kovin rajusti.

Mitä tästä säästä siten on oppimista? Tuossa talvikelillä täällä tuntui säännöllisesti olevan paljon hyytävämpää kuin mittarista päättelisi. Itse vaihtaisin suomalaisen reipaankin pakkasilman helposti täkäläiseen nollakelin hyytävään vihmaan ja viimaan jos mietitään miten kylmältä sää tuntuu. Kostea viima ja kylmyys tunkevat niin sanotusti luihin ja ytimiin vaikkei nyt muuten olisi niin kylmä.

Myös muuton kannalta tällä on sellaisia implikaatiota, että tuulenpitäville ja kevyille vaatteille on kysyntää, mutta talvipukimille ei välttämättä niinkään. Toppavaattet ainakin tuntuvat vähän tarpeettomilta jos vain on muuten tuulen pitäviä kuteita kuten kuoriasuja tai vaikkapa öljykangastakkeja. Tosin paikalliset(-kin) kulkivat vielä tuossa helmikuussa hyvillä mielin villakangastakissa, eikä se olekkaan yhtään liioiteltua varustautumista. Löysin myös käyttöä kevyille villaneuleille ja villatakelle tuossa taannoin kun tuntui että muutenkin koko ajan kylmä. Tosin itse pidän vähän virheenä, että roudasin päällystakin tänne mukaan kun nyt kuukauden jälkeen se alkaa olemaan jo liian kuuma käytännössä. Pipot, kaulaliinat ja hanskat tulevat kuitenkin vieläkin ihan tarpeeseen. Kenkien suhteen tietysti hyville vettä sietäville kävelykengille on käyttöä, jo siksikin että pelin henkeen kuuluu kävely mitä suurimmissa määrin.

Eli nyt kun siten vedetään yhteen, niin elämä on tässkin suhteessa vähän kuin Etelä-Suomessa säiden ja niihin varustatumisen puolesta.

Kevättä rintapieliin sielläkin

-Kalle

Mainokset

Terveisiä netin pimeältä puolelta

Olen tässä muuton jälkeen elänyt tietynlaisessa limbossa netin käytön suhteen. Erinäisistä organisatorisista ja teknisistä syistä minulla ei ole ollut asunnolla internetyhteyttä sitten muuton jälkeen. Jos ihmettelette näitä blogijuttuja, niin töissä kuitenkin on, niin että olen sitten iltaisin kirjoitellut juttuja ja sitten päivällä jossain välissä toimittanut niitä nettiin.

Oikeastaan kuvittelisi, että tämä olisi ahkeralle netinkäyttäjälle kuten itselleni raskaskin rangaistus. Onneksi olen sentään ehtinyt elää sen verran netittömälläkin aikakaudella että osaan viihdyttää itseäni muutenkin. Toinen syy on sitten se että tässä olemisessa on ollut nyt muutenkin ihmettelemistä sen verran että ei ole niin kauheasti ehtinyt hautoa asiaa. Asia tuli oikeastaa ensimmäisen kerran esiin kuluneella viikolla kun sain tunnukset verkkoon joten potentiaalisesti olisin voinut saada yhteyden toimimaan, ellei täällä olisi käytössä tuollainen PPPoE-protokollaviritys joka näyttää olevan kotoisin vuodelta 2002, eikä sitten skulaa ainakaan minun vistassa.

Missä netittömyys sitten näkyy? Iltaisin on ollut mukavan hiljaista ja aikaa syventyä vaikkapa lukemiseen. Tai sitten blogin kirjoitamiseen. Blogin kannalta on hyväkin ettei julkaisunappia voi painaa heti kotosalla, tuleepahan käyty tekstit pariin kertaan läpi. Toinen mainion rentouttava puoli on myös se että kun ei pysty tai tarvitse seurata työsähköpostia iltaisin, niin sitä saa olla tietyllä tavalla enemmän rauhassa vapaa-aikanaan.  Tosin kotosalla, siis Suomessa, netin viihdekäyttöä tuli harrastettua vähän laajemmaltikkin. Opiskeluaikana sitä varsinkin tottui siihen että isohkon vaatehuoneen kokoisessa solukämpässä tietokoneen ruutu oli vähän niinkuin ikkuna maailmaan. Sama sitten tottumuksen voimasta jatkunut enemmän ja vähemmän näihin päiviin sen kummemmin asiaa ajattelematta. Siinä mielessä on varmaan ihan hyväkin välillä ottaa vähän etäisyyttä, onpa enemmän kannustetta olla tekemisissä oman pään tai tietokoneen ulkopuoliseen maailmaan.

Kyllä netittömyys sitten on ihan konkreettinen puutekkin, monellakin tavalla. Päällimmäisenä ihan tavallisten asioiden selvittäminen ja vaikka viikonlopun suunnittelu on ihan eritavalla vaikeaa kun ei voi nopsasti netistä katsoa että mitä menee elokuvissa tai mitä ravintoloita keskustast löytyy. Olen sitten kyllä paikannut puutetta tiedustelemalla esim pyöräkeikan etukäteen netissä viikolla. Varjopuolena tässä on tietysti, jos nyt ei valehdella kenelläkkään, että kyllä se sitten on vähän näkynyt varsinaisessa työtehossa. Tosin tässä kuluneiden viikkojen aikana on muutenkin ollut kaikenlaista asioillajuoksemista niin paljon, että kaltaiseni putkiaivon on ollut vaikea keskittyä työntekoon rauhassa. Toinen on sitten se että kun on tottunut olemaan läsnä netissä ja hoitamaan sosiaalisia suhteita tietokoneen kautta, niin välillä sitä tuntee olonsa vähän eristäytyneeksi.

Käytännön tasolla kuvittelisi ehkä, että netittömyys toisi elämään joko ylisuunnittelua tai sitten sattumanvaraista poukkoilua, mutta toisin on käynyt. Tietyllä tapaa netittömyys on antanut omalaatuisen sekoituksen rakennetta ja spontaaniutta. Asialliset hommat täytyy suunnitella hyvissä ajoin toimistolla, mutta siten muu ohjelma menee aika paljon spontaanimmissa merkeissä. Esimerkiksi viikonloppuna suunnittelin että käyn ostamassa farkut ja etsin liikkeen etukäteen netistä, mutta siinä samalla kaupungilla notkuessa  sitten pällistelin samalla torielämää ja huomasin paikalle kerääntyneen väkijoukon. Kärkyin porukan liepeillä ja törmäsin karnevaaliparaatiin. Siitä enemmän toisaalla mutta tämä esimerkkinä siitä spontaanista hauskasta mitä parhammillaan löytyy, kun ei vaikka nyt selaile netistä valokuvausvinkkejä. Tulee otettua enemmän niitä valokuviakin.

Kun punnitsee taas hyviä ja huonoja puolia, niin joutuu taas tylsästi tulemaan lopputulokseen että totuus löytyy sieltä puolivälistä. Toisaalta jatkuva tavoitettavuus on jossain määrin raskasta vaikka sitä nyt ei yhtenään joudu illat pitkät vastailemaan sähköpostiin. Myös kannuste etsiä muuta aktiviteettiä kuin netin viihdekäyttö on varsin tervetullut muutos elämään. Mutta kyllä netin puute selkeästi on puute, kun on tottunut etsimään ja ennen kaikkea löytämään asioita sieltä. Varsinkin vieraalla paikkakunnalla netti on iso apu kun etsii paikkoja ja mietti mitä nyt vaikkapa mitä tekisi viikonloppuna. Mutta eiköhän tässä pärjäillä, enpä nyt voi sanoa että mitään olisi jäänyt tekemättä siksi, että kämpillä ei ole nettiyhteyttä.

Telekommunikaation keskiajalta

– Kalle

Oleskeluluparumba – askelmerkit kuntoon

Paperisodan näyttämö
Paperisodan näyttämö

En lähtenyt julkaisemaan juttua muuton virallisista kuvioista näkemättä että miten homma todellisuudessa onnistui. Itse prosessihan ei sinällään ole monimutkainen EU-kansalaisena, senkun marssii maahan avoimista porteista, rekisteröityy paikkakunnalla asukkaaksi ja sitten hakee oleskelulupatarran passiin maahanmuuttoviranomaisilta, IND:ltä. Kirjoittelen tätä muistissa kaverin kysymys ”ei kai sinne tarvi edes rekisteröityä kun EU:n alueella voi olla työnhakijana 3 kukautta missä tahansa maassa ja sitten käydä muualla välillä ja voi olla taas 3 kuukautta?”, no, niin kai periaatteessa, mutta herran pelko istuu minussa syvässä ja seurasin niitä vähän virallisempi ohjeita.  Seuraavassa seupustuksessa käyn nyt sitten läpi prosessin, opiksi itselle ja lukijakunnalle.

Miten se tapahtui

Käytännössä homma ei mennyt aivan kuin tanssi johtuen erinäisistä asianhaaroista, kuten normaaleista työkiireistä, kotimaan muutosta, konferenssimatkasta ja näiden päällä pyörivistä yksityiselämän pikku projekteista. Aloin tai pääsin hoitamaan maahanmuuttoa toden teolla vasta vajaata kuukautta ennen 0-päivää joka periaatteessa oli auttamatta liian myöhäistä oikeastaan kaikkeen joka ei ollut jo valmiina. Peruskuviot tosin olin selvittänyt jo kutsukirjeen saavuttua ja joitain hakemuksia lähettänyt Suomen viranomaisille, jotka nekin tosin olivat auttamattomasti unohtuneet byrokratian rattaisiin. Kaikki tämä säätö sitten osoittautui tietenkin ainakin henkisesti raskaaksi virheeksi. Erilaisten paperien hoitaminen, varsinkaan jos niitä pitää käännättää ja laillistaa, eli leimauttaa erilaisissa virastoissa, ei ole nopeaa eikä helppoa.

Edellisessä postissa viittasinkin asioiden hoitamiseen sitten ihan käytännön tasolla. Ensimmäisenä asialistalla on ilmoittautuminen asukkaaksi paikalliseen kunnalliseen virastoon, millä saa sitten myös sosiaaturvatunnuksen tai sen jonkionlaisen vastikkeen (BSN, sofinummer), jota tarvitaan esim. pankkitilin avaamisessa. Aloitin virastorumban tanssimisen kunnon kansalaisena heti ensimmäisenä päivänä, mutta homma tosiaan tyssäsi ajanvaraukseen. Kävelin virastosta sitten kaupan kautta kämpille, soitin ajanvaraukseen ja sainkin ajan heti seuraavaksi päiväksi. Kun marssin toista kertaa virastolle, pääsin mukavasti asioimaan ja paperini kelpasivat. Syntymätodistusta pyydettiin jossain ja jossain sanottiin että sitä ei tarvita, ajanvaraus käski sen ottaa mukaan jos sellainen on. Todellisuudessa virkailija hädin tuskin vilkaisi sitä, kirjasi vain henkilötiedot ja osoitteen vuokrasopimuksesta. Ensimmäinen ristiriita tuli kun virkailija totesi että ”tämä oli tässä, annan tämän maahanmuuttoviranoamisen esitteen jos haluat käydä rekisteröitymässä, mutta ei ole pakko”. Yllätyin vähän ilmoituksesta, varmistin että ymmärsin oikein ja lähdin siitä sitten lätkimään tyytyväisenä. Esitteessäkin sitten todettiin, että rekisteröidyttävä on, mutta EU-kansalaisena oleskelu on laillista oikeastaan muutenkin ja rekisteröitymättömyydestä ei varsinaisesti oikein seuraa mitään ellei tarvitse kunnallisia palveluita.

Koska kuitenkin tulin ottaneeksi puolipakollisen, ja melko kalliin, sairausvakuutuksen ja halusin päästä esittämään sen johonkin virastoon, päätin kuitenkin varata ajan IND:ltä. Tässä välissä sitten, ennen kuin sovin aikaa  kanssa yritin vielä lopullisesti selvittää että mitä matskua viranomaiset haluavat nähdä. Tässä kohtaa paniikin teki oikeastaan jo ennen lähtöä tapahtunut lievä muutos yliopiston ohjeissa papereiden suhteen ja tilanteen yleinen sekavuus. Oikeastaan liiallinen tiedo.. siis informaation saanti ja epäjatkuvuudet lähteiden välillä ovat olleet keskeisin probleemi. Alkaen vanhemmista kollegoista jotka ovat itse asuneet Alankomaissa kymmenisen vuotta sitten, päättyen maahanmuuttovirkailijoihin ja lähetystöattasheaan suomessa, kaikki antoivat vähän toisistaan poikkeavia tietoja mitä pitää hoitaa missäkin vaiheessa ja mitä dokumentteja tarvitaan.

Yksi versio ennen saapumista oli että rekisteröinnissä tarvitaan todistus työnantajasta, sairausvakuutuskortti ja passi. Joku versio sisälsi myös syntymätodistuksen, ja erinäisissä yhteyksissä puhuttiin myös papereiden laillistamisesta (legalization), joka jäi käytännössä varsin hämäräksi, mutta tarkoittaa jotakuinkin sitä että paperit lähetetään ulkoministeriöön, siis Alankomaiden ulkoministeriöön, jossa niiden alkuperä selvitetään ja niille annetaan leima. Tätä tarkoitusta varten ulkomaankieliset dokkarit täytyy tietysti käännättää auktorisoidulla kääntäjällä. Kun yritin kaivaa tosissaan esiin että mitä tarvitaan niin IND:n edustaja oli haluton antamaan tarkkoja ohjeita. Kun asiaa sitten puhelimessa selvitin, hintaan 10c/min, niin viimeinen ohje oli että ”ota niin paljon todistusaineistoa kuin on tarjolla, se helpottaa oleskelulupapäätöksen tekevän viranhaltijan toimintaa”.  Hauska yksityiskohta on myös että sähköpostikyselyni jonka laitoin ennen lähtöä sai sitten viimein vastauksensa myöskin tällä viikolla, siinä ei tosin onneksi tippunut mitään pommeja.

No, näiden ohjeiden kanssa soitinkin sitten ensimmäisen kerran heti ensimmäisellä viikolla varatakseni ajan. Postissa losahti tulla sitten vahvistus heti seuraavana päivänä ja lomakkeita täytettäväksi. Minä sitten tietysti vääntelin käsiä vieraankielisen lomakkeen kanssa viikonloppuna ja alkuviikosta tavoittelin osastosihteeriä. Kääntäjä sitten löytyi tiistaina, mutta osastosihteeri ei tiennyt sen kummin ottaa kantaa täyttöön. Liitteiden täyttöön tarvittiin henkilöstöpalveluita ja kun ne tavoitettiin niin homma alkoikin olla selvä, tosin oikea palvelupiste oli jo kiinni. Kun sitten sain paperit sisään niin alkoi selvitä että yleensä P&O eli henkilöstöpalvelut sitten jossain vaiheessa ovat haastatelleet ulkomaiset vieraat ja laittaneet nimet paperiin ja niin edelleen. Tässä kohtaa pohjoismaalaista oma-aloitteisuutta ja ripeyttä ei sitten palkittu, mutta minä kun uskoin ohjeita että viikon sisään täytyy rekisteröityä niin jouduin sitte uimaan vastavirtaan. No, oli kuitenkin mukava jutella jonkun kanssa joka tosissaan tiesi asiasta, ja palveluhenkilö otti paperit sisään ja lupasi soitella että ehtivätkö valmistua. Eikä mennyt kauaa kun sama ihminen soitti että nyt on niin että ei ehdi perjantaiksi hoitaa, jolloin minulla siis oli aika varattu. Satuin silloin olemaan kotosalla odottelemassa postipakettie joten en voinut soittaa uutta aikaa. Kohtalon ivaa kuunneltiin kun seuraavana päivänä sitten peruuttelin ajan ja sovin että soitan uuden tapaamisen kun byrokratia pyörähtää. Ei mennyt tuntiakaan tästä puhelusta niin P&O oli soittanut kahvia hakiessa ja jättänyt viestin vastaajaan että paperit ovat valmiit. Tämä oli sitten siis torstai, eli kaikesta huolimatta dokkarit olivat hyvinkin valmiina perjantaiksi. Myös jännityksellä odottamani sairausvakuutuskorttikin saapui postissa sattumalta samana päivänä. En sitten kehdannut soittaa ennen maanantaita uutta aikaa, etteivät epäile sekopääksi ja epää oleskelulupaa.

No, paperit alkoivat olla sitten kunnossa joka tapauksessa joten elämä alkoi voittaa. Soitin vireästi sitten uuden ajan alkuviikosta ja sain sen heti seuraavaksi päiväksi iltapäivälle. Matka naapurikylään ja varsinaiseen virastoon luisti kuin valssin askeleet kahvilla voidellulla parketilla verrattuna muuhun rumbaan. Noin periaatteessa maahanmuutoviranomaisia tuntui kiinnostavan lähinnä se, että minulla on asiallinen syy olla maassa, ja että pystyisin elättämään itseni oleskeluaikana. Näihin vaateisiin esitin rekisteröintilomakkeen liitteenä olevan työnantajan vakuutuksen ja Suomesta roudaamani lausunnon yliopistolta että olen töissä ja saan liksaa. Itse asiassa roudasin tapaamiseen sitten  loppupeleissä mapillisen paperia, kuten minua oli puhelimessa neuvottu.  Kuten näissä jutuissa sitten usein käy, niin virkailija ei varsinaisesti ollut sitten muusta kiinnostunut kuin työnantajasta ja passista. Esimerkiksi se joka paikassa tarpeelliseksi ja tärkeäksi mainittu sairausvakuutuskortti jäi kokokaan kysymättä. Ilmeisesti terveen punakka ja rehellinen naamani vakuutti virkailijan että ei se kuitenkaan hoitoa tarvitse puolessa vuodessa. No, tarra rapsahti passiin joka tapauksessa, ettö eipä tuon nyt sitten niin väliksi.

Yleisenä huomiona voin esittää, kuten varmaan monessakin kohtaa on tullut jo todettua, että asioiden hoitaminen on kovin miellyttävää koska viranomaiset tuntuvat olevan lähes poikkeuksetta hyväntuulisia, ystävällisiä ja valmiita neuvomaan asioissa. Tosin siinä neuvonnan substanssissa sitten voi ajoin olla vähän hajontaa, mtta kuitenkin. Olen ollut monesti enemmän kujalla suomalaisten viranomaisten kanssa, huolimatta yhteisestä kielestä. Silti, asioiden hoitaminen ei tunnu olevan kovin nopeaa, yliopistoon rekisteröityminen duunariksi vie ilmoituksen mukaan pari viikkoa, kunnallisen rekisteröitymisen varmistus kuukauden verran ja niin edelleen. Tosin kumpaankaan ei sitten mennyt kuin kaksi ja puoli.  Vastaavasti sairausvakuutusfirman lasku oli postiluukussa seuraavana päivänä ja vakuutuskorttikin heti kun pankit vain jaksoivat vaihtaa rahaa keskenään. Ja maahanmuuttoviranomainen antoi rekisteröitymistarran heti, että siitähän se keskiarvo laskeekin jo mukavasti.

Miten se olisi kannattanut hoitaa

Nyt kun nämä tanssin askeleet on päällisin puolin käyty läpi niin kerrataanpa miten homma kannattaa hoitaa, jotta päästään mahdollisimman pienellä vaivalla. Kuten varmaan äkkäsitte kuvauksesta, niin itse maahantulo ei ollut mitenkään kummoinen juttu. Mitään papereita ei kysytty ennenkuin yliopistolla ja kaupungintalolla, käytännössä varmaankin olisin voinut olla maassa ilman ongelmia ainakin siihen asti kun ensimmäisen kerran olisin tarvinnut sairaanhoitoa tai muuten joutunut asioimaan viranomaisten kanssa. Eli käytännössä monet hankaluudet olivat enemmänkin henkilökohtaista tai henkistä laatua.

Ensimmäisenä neuvona sanoisinkin, että kannattaa aloittaa vaihtoon pyrkiminen ja suunnittelu sellaisessa vakaassa elämänvaiheessa, että asumiskuviot ovat vakaat ja yksityis- tai työelämässä ei ole menossa mitään suuren luokan projekteja. Perhe-elämän suhteen kannattaa vakavasti harkita, että ottaa siipan mukaan jos sellainen on, ellei ole, niin ei ole sen suhteen ongelmiakaan.Sama pätee myös työpaikkaan, projektit kannattaa ajaa alas ja virkavastuut vierittää kollegoille ajoissa, niin että ehtii rauhassa kelata muuttoasiat läpi ja ennen kaikkea ettei ei löydä itseään tilanteessa missä joutuu hoitamaan kahta jobia samaan aikaan. Virkkeeseen tiivistettynä: lähde ulkomaille silloin kun mahdollisimman pieni määrä muita ihmisiä on riippuvaisia sinun olemistasi ja tekemisistäsi, tai hoida tilanne sellasiseksi hyvissä ajoin ennen lähtöä.

Paperisodan kanssa pyöriessä kuviot riippuvat maasta ja ajasta, joten mitään muuta yleispätevää on vaikea sanoa, enkä edes yritä nyt tehdä mitään listaa koska se luultavasti muuttuu jonkin tärkeän yksityiskohdan suhteen kuitenkin. Kuitenkin sen verran voi sanoa, että ainoa oikea tapaa hoitaa maahanmuuttobyrokratia on sälyttää se jonkun tukitoiminnoissa työkentelevän kolellegan taakaksi. Jos ja kun kuitenkin joutuu sen hoitamaan itse, niin ensinnä homma on hyvä aloittaa reilusti ennen lähtöä, jotta byrokratia ehtii jauhaa rauhassa eikä tarvitse väännellä käsiä iltaisin nukkumaan mennessä.

Tästä itse asiassa kirpoaa toinen neuvo: hoida kaikki paperit ja muut kondikseen ajoissa, aloita silloin kun vielä tuntuu että eihän tälle asialle tarvi vielä mitään tehdä pitkään aikaan. Noin sääntönä melkein rohkenisin ehdottaa, että jo oman mielenrauhan kannalta kannattaa panostaa siihen että dokumentaatio on kasassa kunnolla ajoissa ja papereita on mieluusti enemmän kuin tarpeellista kuin toisin päin. Oli minun tuuria, että muutos ohjeissa oli nimen omaan niin päin, että laillistettua syntymätodistusta ei tarvita ainakaan enää  asukkaaksi rekisteröitymiseen. Jos nyt miettii vaikkapa syntymätodistuksen laillistamista prosessina, niin ensinnä sellaisen saaminen voi kestää viikon kun sairaala kaivelee vanhoja mikrofilmejä pölyisen laatikon pohjalta. Sitten kun sen ensin käännättää, mahdollisesti vielä alankomaalaisen tuomisistuimen valanvannoneella kääntäjällä, ja lähettää ulkoministeriöön tai ties minne leimattavaksi ensin Suomessa, voi arvata että kuukausi on hupia. Sitten kun tulee se aika että se pitää laillistaa vielä Alankomaissa niin toinen kuukausi menee luultavasti ihan vaan läpällä, johan postitkin vievät monta päivää. Siinähän se laillinen kolmen kuukauden oleskeluaika varmaankin olisi mennytkin sitten mukavasti paperisodassa.

Tosin kaikki on suhteellista, nyt kun leimat on papereissa niin kaikki on ok, mutta välillä oli huonompiakin hetkiä. Olin jossain vaiheessa onnistunut kanavoimaan jotakuinkin koko muuttoepävarmuuden oleskeluluvan saamiseen ja se aiheutti ylimääräistä käsien vääntelyä. Luulisin että tälläisten käytännön asioiden hoitaminen yleisemminkin on se joka alkaa kaihertaa jos on taipumusta stressaantua jutuista. Yksityiskohtia koskevana neuvona voi todeta, että ei kannata välttämättä kuunnella tuttuja ja kavereita, kuulopuheita ja muisteluita, vaan panostaa siihen että tietää mitä tarvitaan. Tietäminen puolestaan onnistuu melko yksinkertaisesti lukemalla asiasta vastaavien instanssien webbisivut, jos sen jäkeen on jotain epäselvää, niin kannattaa soittaa tai kirjoittaa vastaanottomaan konsulaattiin, paikallisille maahanmuuttoviranomaisille tai ulkomaalaispoliisille tai sitten kotimaisille viranomaisille.

Asiointi vieraalla kielellä ei ainakaan täällä ole ongelma, koska osaan englantia siedettävästi ja niin tuntuvat osaavan käytännössä kaikki työikäiset alankomaalaisetkin. Nämä asiat ovat tietysti ihan lautamiesjärjellä älyttävissä, mutta virkistän nyt omaa muistia kirjoittamalla ylös. Keskusteltaessa vieraalla kielellä, on hyvä miettiä etukäteen ja kirjoittaa vaikka lapulle mitä tarvitsee ja haluaa tietää, jotta asiat eivät luista muistista stressitilanteessa. Kannattaa myös ottaa tavaksi kerrata mitä on sanottu ja tarkistaa että ymmärsi oikein. Myöskään muistiinpanojen tekeminen puhelun kulusta ei ole huono tapa, vaikka ehkä voi vähän nössöltä vaikuttaakkin. Oikeusturvaansa on ainakin helpompi perätä kun on tiedossa mitä on sanottu, ettei mene muisteluksi ja ämpyilyksi jos pitää kerrata että mitä siinä keskustelussa sitten tapahtui. Oikeastaan vielä mieluummin näinä sähköpostin päivinäkannattaa koittaa saada kriittineninformaatio kirjallisena, niin ei tule sekaannuksia yksityiskohdissa niin helposti ja voi rauhassa miettiä kysymyksensä.

Mitäs nyt vielä sitte? Ei kai tässä, maahanmuuttorumba on tanssittu ja nyt on sitten tarra passissa ja lupa oleskella. Tanssahtelen tästä kevyin askelin kahviautomaatille.

– Kalle

Kusti polkee Hollannissakin, vaikka sitten haparoiden

Tuossa muuttoa alunperin suunnitellessa pohdin vaihtoehtoja miten saada olennaisimmat matkaan ja törmäsin siihen, että mukaan joutuu, tai haluaa ottaa kaikkea sellaista sälää jota ei oikein viitsisi matkalaukussa kuljettaa ja joka lisäksi painaa aika paljon ottaen huomioon nykyaikaiset matkatavaran painorajat. Sitten tuli kuningasajatus että minäpäs postitan itselleni paketin, mikä sitten osoittautuikin mainioksi konstiksi. Tullessa sain enemmän vaatteita matkalaukkuun ja muut perustarvikkeet kuten kamera ja tietokoneet kulkivat käsimatkatavarana. Perässä tuli sitten vähemmän välttämätöntä sälää kuten työkoneen telakka, kuulokkeet, pari kirjaa joita olin säästellyt lukemiseksi, urheilu- ja ulkoiluvaatteita yms sellaista joita ei viitsi täältä välttämättä ostaakaan.

Taloudellisesti perinteinen posti osoittautui asiaa tutkiessa parhaaksi vaihtoehdoksi, kuriiri olisi ollut ehkä muutaman päivän nopeampi mutta hintakin oli noin nelinkertainen, joten katsoin parhaaksi odotella. Bonuksena paikallinen Konenlijke Post TNT, paremmin ulkomailla tunnettu pelkästään kuriiriliike TNT:nä, samaan tapaan kuin DHL on Saksan postin kaupallinen siipi,  toimittaa paketit ovelle. Missasin tosin ensimmäisen yrityksen, varmaankin noin vartilla, koska satuin olemaan vähän myöhempään toimistolla. Täällä yliopistolla kun sattuu olemaan remontti niin luontainen optio olikin jäädä sitten kotitöihin seuraavana päivänä odottelemaan lähettiä. Koko päivän kun odotin ja veikkailin että mahtaakohan ovipuhelin toimia, vai odottaako postiluukussa alhaalla paraikaa toinen ”yritimme toimittaa” -ilmoitus. Lähetti sitten saapui iltapäivällä tai illansuussa, suurin piirtein niihin aikoihin kun olisin normaalisti tullut töistä, eikä siinä sen kummempaa.

Tosin tässä asiakaspalvelukokemuksessa oli sellainen erikoinen piirre, joka nyt ylipäänsä kirvoitti kirjoittamaan niinkin maallisesta asiasta kuin postin vastaanottamisesta, että lähetti ei saanut sisäpuhelimella yhteyttä samassa talossa asuvaan asukkaaseen jolle oli tulossa myös paketti. Lähetti sitten tarjosi pakettia minulle säilytykseen kun se ei mahtunut postiluukkuun ja kirjoitti lappusen vastaanottajalle. Olin niin häkeltynyt lähetin asiakaspalveluhengestä ja tästä luottamuksenosoituksesta, että ensikatsomalta en myöskään nähnyt mitään ongelmaa tässä. Sehän on pelkästään mukava, että voi auttaa kaveria, ettei tarvitse odottaa pakettia seuraavana päivänä tai hakea sitä jostain konttorista kun se on kätevästi samassa talossa? Vasta hississä muuttolaatikko sylissäni aloin miettiä että aika vahva luotto viranhaltijalla oli antaa toisen ihmisen posti naapurin haltuun. Tässä suhteessa postin varastaminen tai avaaminen jäämättä kiinni olisi ollut aika tavalla mahdotonta koska se nyt kuitenkin oli tiedossa sekä postissa että vastaanottajalla mihin se lähetys meni, mutta kuitenkin. Tosin luottamus lähimmäiseen tuntuu olevan vahva muutenkin näissä postiasioissa. Olen ennenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että tuulikaapin lattialla ajelehtii kirjeitä pankeista, vakuutusyhtiöstä ja yliopistolta, jotka eivät ole mahtuneet ylipursuaviin pikku postiluukkuihin ja joku niitä siitä nostelee aina sitten myös lukitun aulan puolelle ilmoitustaululle. Kumma muuten, miten ne mainokset tuntuvat aina mahtuva luukkuun, mutta se yliopistolta tullut olennaisen oloinen posti jää sitten tuulikappiin pyörimään, mihin kuka tahansa voi päiväsaikaan kävellä kadulta.

No, postin tarina jatkuu. Saavuin kämpälle ja purin omat kamani ja kävin sitten jossain vaiheessa tarjoamassa pakettia alakerrassa, mutta en saanut sitten minäkään ketään ovisummerilla tai sisäpuhelimella kiinni. Illalla en sitten ajatellut asiaa kummemmin vaan menin maaten normaalisti. Yöllä sitten johonkin aikaa heräsin hyvin sinnikkääseen koputukseen joka kävi määrätietoisemmaksi minuutti minuutilta. Kesti aikansa ennekuin tajusin mitä tapahtuu ja kurkistin verhojen raosta ja kas, ovella seisoi ilmeisesti sen toisen paketin omistaja tai muuten ainakin vaarattoman näköinen ihminen. Kun avasin oven, niin ovella oli hyvin kohtelias ja anteeksipyytävä naapuri, joka ”ei ollut huomannut että olin nukkumassa”. No, ei varmaan huomannutkaan vaikka oli viisi minuuttia paukuttanut ovea asuntoon jossa ei ole valoja ja on muutenkin hiiren hiljaista. Tosin varmaan itsekkin olisin kiinnostunut pelastamaan pakettini vaikka yöllä jos se olisi jaeltu tuntemattomalle naapurille, että enpä voi nyt kyllä syyttä ketään.

Tässä tarinassa ei sitten suurempaa opetusta olekkaan, paitsi loppu hyvin – kaikki hyvin, tai näin siis alkuperäisessä versiossa. Nimittäin kesti aikansa tajuta, että kyseessähän on tosiaan aivan virallinen käytäntö, postin politiikkaan kuluu tarjota pakettia naapurille. Näemmä sama päte myös ulkomaisiin kuriiripalveluihin, sillä erotuksella, että ainakin UPSille täytyy soittaa asiakaspalveluun ja antaa suullinen valtuutus paketin luovuttamiseen kolmannelle osapuolelle.

Sitten ensijulkaisun jälkeen olen saanut pari muutakin pakettia jotka ovat vuorostaan päätyneet naapuriin välivarastoon. Edelleen toiminta lämmittää luottavaista ja rehellistä suomalaista, ilmeisesti postia ei kuitenkaan juuri huku tai varasteta, ainakaan niin että siitä olisin mistään kuullut tai kokenut. Ollenkin, että saamissani lähetyksissä ei mitään sen kummempaa eikä kallista ole ollut, olen ollut loppuviimeksi varsin tyytyväinen käytäntöön. Tosin asiaan vaikuttanee se, että isossa talossa tuntuu aina joku olevan ottamassa paketia vastaan, joten sitä ei tarvi metsästää kovin kaukaa, eikä se katoa limboon kuten ilmeisesti yksityistaloissa tuppaa käymään. Expatriaattikollega Amsterdamista ainakin ilmaisee blogissaan, johon sain linkin kommenteissa, vastaavasti turhautumista systeemiin, koska paketit joutuvat vähän sattumanvaraisesti ilmeisesti ympäri naapurustoa.

– K

Anteeksi, mutta luulenko vain, vai onko täällä näin kylmä?

Suomalaisesta voi tuntua kummalta että Helsingin eteläpuolella asuva suomalainen valittaa kylmästä. No, viis siitä, tuntuu se minustakin erikoiselta, mutta minusta tuntuu myös, että täällä Hollannissa on joka paikassa kylmä. Tosin se taitaa olla yhtä paljon itse aiheutettua kuin ympäristön vaikutusta.

Esimerkkinä toimii mainiosti tämä opiskelijaboksi. Sisutusta tarkkailemalla ensimmäinen vaikutelma on että hollantilaiset ovat lähteneet innolla ilmastotalkoisiin, nimittäin käytännlssä kaikki asunnon lamput ovat pienoisloistelamppuja, joita myös tituleerataan energiansäästölampuiksi. Merkittävä työkalu ilmastotalkoissa näyttäisi olevan pienloistelamppujen ohella sähköaivo nimeltä Intelligent Control Ymir (ICY) joka ohjaa patteritermostaatteja. Systeemin kuningasajatus on se, että huoneen lämpötilaa pudotetaan jos huoneessa ei ole liikettä, niin ettei lämmitetä harakoille vaan vain silloin kun asunnossa todella on joku. Systeemissä päivälämpötilan oletusasetus on 20 astetta, ja yölämpö on 16 astetta. Yölämpö kytkeytyy päälle jos sähköaivo ei havaitse liikettä kahteen tuntiin.

Lyhyesti sanottuna systeemi on viheliäinen.  Ellen tietäisi paremmin, niin olisin valmis epäilemään että värkin nimi on hyytävä pila. Ongelmanahan on se, että patterien lämmityskapasiteetti on rajattu, ja samoin on kämpän eristys. Nyt sitten asia on niin että kun aamulla herää, niin termostaatti kytkee päivälämpötilan ja patterit laukeavat päälle. Mutta kas, kun kämpässä vetää ja eristys ei ole kummoisa, niin patterien tuoma lämpöenergia karkaa suurelta osin pois, eikä lämpötila oikein tahdo nousta. Päiväksihän lämmitys taas tietysti katkeaa kun asunnossa ei ole liikettä. Illalla sama juttu, patterit ovat päällä, mutta lämmitys ei oikein jaksa nostaa sisälämpötilaa kuin ehkä asteen. Ja yöllähän tietys ollaan yölämmössä jolloin lämmityksen katkettua lämpö karkaa pois heikosti eristetyn seinän ja tuuletuksen kautta, joten lämmitys ei edes ehdi koskaan kumuloitua. Lopputulemana on että yrityksestä huolimatta lämpotila ei kämpässä pääse nousemaan huonelukemiin käytännössä ollenkaan. Tosin tämä heikko lämmitys selittyi aika paljon sillä, kun noin puolessa viikossa huoomasin että toinen patteri, se joka tietysti lähempänä sänkyä, ei lämpene ollenkaan.

Ulkona sitten puolestaan on kylmä koska johtuen avoveden läheisyydestä ulkona on hyvin kosteaa ja lisäksi vielä yleensä tulee napakasti kun pinnanmuodot eivät sitä ole estelemässä ilman liikkeitä. Tiedätte vsrmaan sen tietynlaisen ilman, keväällä kun aurinko lämmittää ja lumet sulavat, ilma on käsin kosketeltavan kosteaa, ja sen kirpeyden kun illalla pakkanen alkaa kiristyä yötä kohti? Täällä tuntuu olevan se hetki jatkuvasti.

Kirsikkana kakussa on vielä lounas. Kuvittelisi että lounas ei oikeastaan liity asiaan ollenkaan, mutta se liittyy henkilökohtaiseen lämpötalouteen varsin olennaisella tavalla. Kun kävelee kylmästä asunnosta kylmä aamupala vatsassaan kylmässä viimassa kylmään toimistoon värjöttelemään, tekisi hyvää saada lämmin lounas. Meillä Hollannissa on kuitenkin tapana nauttia kevyt lounas: lähinnä kupillinen keittoa, leipää ja mahdollisesti herkullisia uppopaistettuja kroketteja, kuten jo toisessa jutussa kuvasin

Varmaan lukijat saavatkin jo käsityksen että Hollannissa voi, vaikka toisin kuvittelisi, käyttää hyvinkin sujuvasti lämpimiä vaatteita. Ei niin että täällä olisi sinällään kovin kylmä, mutta koska talot on eristetty varsin heppoisesti ja kaikkialla on kovin kosteaa. En välttämättä haluaisi kirjoitta tätä, mutta loppuviikosta eräänäkin iltana kun kömmin nopeasti peittojen alle lämpiämään, en voinut välttyä ajatatukselta, että asuminen on vähän niinkuin mökillä aikasin keväällä, tai muinoin partiossa leireillä. Illalla sitä riisuutu nopeasti ja sukeltaa suoraan vällyihin ja aamulla koittaa notkua mahdollisimman pitkään peitoissa ettei tarvitse mennä ulos kylmään.

Tilanne varmaan lukijasta vaikuttaa vähän kriittisemmältä kun mitä se todellisuudesa on, tai ehkä tilanne olikin hetken vähän kriittinen alkuviikosta, kun porhalsi suomesta ylilämmitetystä kerrotaloausunnosta Alankomaihin alilämmitettyyn sellaiseen, kertatiputus huonelämmössä oli kuitenkin noin kymmenen astetta. Nyt toisen viikon pyörähtäessä käyntiin tähän lämmitykseen on jo tottunut aika hyvin. Tilanne laukesi oikeastaan viikonloppuna kun käväisin tässä IKEAssa, kuuleman mukaan yhdessä Europan suurimmista, ja varustauduin tukevalla untuvapeitolla. Lisäksi lauantaina kun oli suurimman osan päivää kotona ja aurinkokin innostui vähän lämmittämään tuota talon seinää, lämpötila suorastaan karkasi käsistä tuonne 18 asteen pintaan. Tosin aamuista telttatunnelmaa sekään ei poistanyt, mutta sitten sunnuntaina aamulla kun kävin kuittaamassa itseni heränneeksi termostaatille ja vetäydyin vielä hetkeksi peiton alle, kuului napakka pamaus toisesta patterista ja ilmeisesti käyttämättämyyttään jumittunut patterivelttiili aukeasi ja toinenkin patteri lämpeni ihmeesti ja illalla oltiin jo parissa kympissä. Vähältä pitää ettei uusi untuvatäkkini ole jo liian kuuma asuttavaksi.

Näin viikon kokemuksella joutuu nyt ilmeisesti vastaamaan, että ei, täällä nyt niin kylmä olekkaan.

– Kalle

Nollapäivän jälkeisiä tunnelmia

Näin toisen päivän aamuna alkaa elämä taas voittaa, mutta kerrompa lyhyen tiivistyksen saapumisesta ja ensimmäisen päivä kulusta.

Delftin asema yöllä
Delftin asema yöllä

Matkahan alkoi lentäen Helsingistä Kööpenhaminan kautta Amsterdamiin. Saapuminen Delftiin meni ehkä odotettua myöhempään muutamien pikku viivytysten vuoksi. Matkan kiintiökommellukset alkoivat matkalaukkuhinan rikkouduttua lentokentällä joten yksi puoli tuntia meniä laukkuja odotellessa.

Jatko Amsterdamista Delftiin oli helppo järjestää, kiitos Lentokentän alla sijaitsevan rautatieaseman.  Junamatka tosin aiheutti jännitystä, kun lipun myynyt asiakaspalvelija opasti ”juna lähtee laiturilta 5 tai 6” jolloin ensimmäisen kerran meni sormi suuhun kun kumpikaan junista ei mennyt Delftiin tai edes pysähtynyt siellä. Kanssamatkustajat ystävällisenä konsultoivat että kannattaa suorittaa vaihto Haagissa ja matka sitten menikin ihan mukavasti. Lopulta saavuin Delftiin ja tutustuin heti mielenkiintoiseen ja kätevään systeemiin nimeltä junataksi (Treintaxi), joka siis on käytännössä junalipun yhteydessä ostettava kiinteän hintainen taksivoucher. Halvalle hinnalle kertyi sitten katetta taksia odotellessa, mihin vierähti yksi puolituntinen, mutta kuski oli jälleen hyvin ystävällinen ja palvelu hyvää.

Kolmas kiintiökommellus olikin sitten asunnon löytäminen, ei niin etteikö kuski vienyt oikeaan osoitteeseen, mutta en aluksi uskonut olevani siellä. Ainakin itselleni oli täysin tuntematon asia että Alankomaissa ei ilmeisesti ole yleisesti käytössä erikseen katuosoitetta, rappua ja asunnon numeroa, vaan osoite ilmoitetaan suoraan juoksevala numerolla kadun alusta. Esim jos suomessa on osoite Linnunrata 10 G 13 (esimerkki), niin alankomaissa se olisi esim Linnunrata 130. Tämä sitten aiheuttikin vahvaa hämmennystä kun pyörin taloni edessä avain kädessä enkä tiennyt mihin olisin mennyt, koska luulin että minulle on kerrottu pelkkä katuosoite, eikä asunnon numeroa. En myöskään osannut epäillä että logiikassani olisi jotain vikaa, eivätkä pari ensimmästä vastaan tullutta ystävällistä neuvojaa hahmottaneet mikä minun ongelmani on, ennen kuin aulassa pyöriessä vastaan tuli italialainen heppu joka oli ilmeisesti kokenut saman ilmestyksen saapuessaan ja älysi välittömästi mistä kiikasti kun aloin kysyä ”nyt kun olen osoitteessa ..laan 333, niin mistä tiedän mikä on asuntoni numero, onko se tämä tässä avaimessa kaiverrettu?”

Viimein selviydyin asuntoon ja homma oli siitä lähtien hyvällä tolalla, paitsi että lähiseudun liikkeenharjoittajat olivat kiinni enkä jaksanut eli viitsinyt lähteä etsimään kuppilaa josta saisi ruokaa.

Hollantilaista valoa Kööpenhaminan lentokentällä
Hollantilaista valoa Kööpenhaminan lentokentällä

Maanatai valkeni Hollantilaiseen valoon (den Hollandse lucht), mikä ilmeisesti on runnollisempi ilmaisu tasaisen vaaleanharmaalle pilvipoudalle. Lähdin siitä sitten hyiseen viimaan allekirjoittamaan vuokrasopimusta ja painelin edelleen yliopistolle, missä vastaanotto oli lämmin ja pääsin nauttimaan aamukahvinkin. Tässä tohinassa tosin en muka ehtinyt tai älynnyt missään välissä pysähtyä syömään aamiaista, mutta Kööpenhaminan lentokentän pizzat jaksoivat kantaa lounaaseen.

Lounaan jälkeen ryhdyin hoitelemaan sitten maahanmuuttobyrokratiaa. Sikäli asetelma on erikoinen, että maisteriopiskelijoille yliopisto hoitaa järjestelyt suoraan, mutta työhön tulija saa olla omatoimisempi. Ensimmäinen pysäkki lailliseen oleskeluun on rekisteröityminen asukkaaksi, jota lähdin suorittamaan kaupungintalolle. Homma tyssäsialkuunsa siihen että en ollut tehnyt ajanvarausta, joten lähdin lompsimaan sitten kämpille ja hoitelen muita juoksevia asioita, kuten ruokatarvikkeiden hankintaa. Sikäli hommahan toimii erinomaisesti, että kaikki enemmän ja vähemmän olennaiset mestat tuntuvat olevan jotakuinkin kävelymatkan päässä toisistaan. Erityisen hyvä onnenpotku on se että lähin marketti on samassa pihapiirissä ja toinen, vähän halvempi, tien toisella puolella.

Ilmasto on muuten vähän yllättävä, pakatessa katselin pitkän ajan ennusteita ja keskiarvoja kelistä, ja veikkailin että eihän tämä nyt niin kylmä ole, suomesta kun tulee, mutta ennusteissapa ei kerrottu mitään tuulen aiheuttamasta kylmyydestä ja siitä kuinka raaka ilma on kun reipas viima puhaltaa avonaista kanavaa pitkin, taivaalta hiukkoo räntää ja ilman lämpötila on -1 celsiusta.

Tässä pikaiset haja-kokemukset

-K

Preludi muuttoon ulkomaille

Tässä projektin aikana on kysytty, ja myös jätetty kysymättä vaikka mieli olisi selkestikkin tehnyt, että miksi työssään ja elämässään viihtyvä nuori mies tuottaa itselleen ja läheisilleen epämukavuutta  ja vaivaa muuttamalla ulkomaille töihin. Itsekkin sitä sitten mietin heikkona hetkenä, kun haudoin vatsahaavaa oleskelulupabyrokratiasta ja asunnon hankinnasta. Kysymykseen ei nyt ehkä ole yhtä vastausta, muuten kuin yleisluontoisesti henkilökohtaisen kehityksen hakeminen.

Yksi suuri syy on ammatillisesti itseään parempaa seuraan hakeutuminen. Tähän liittyen voisi myös toivoa että ulkomailta tarttuisi mukaan jotain hyödyllistä, tietoa tai taitoa. Kuitenkaan halu asua ulkomailla ei nyt varsinaisesti ole minulle ollut määräävä syy,  vaikka näyttäisi vielä nykyäänkin olevan yllättävän kova juttu että ylipäänsä on asunut ulkomailla, ainakin päätellen siitä millä frekvenssillä tämän kokeneet aloittavat lauseensa ”Joo! Siis silloin kun minä olin …”.

Tässä vaiheessa on vähän heikko antaa suosituksia lukijoita ajtellen, mutta ehkäpä puolen vuoden tai vuoden päästä sitten. Tietenkin ennen reissua on hyvä miettiä onnistumiskriteerejä ja tavoitteita. Yksi yksinkertainen tavoite olisi, että englannin kielen taito parantuisi siedettävästä hyväksi. Toinen tavoite on tutustua uusiin ihmisiin, ammatillisesti ja myös henkilökohtaisesti mielenkiintoisiin henkilöihin. Ammatillisen kehittymisen suhteen toivoisin saavani rautaisannoksen suunnitteluosaamista ja mahdollisesti  myös tartunnan uusista, hyvistä, toimintatavoista, jota sitten mahdollisesti myös voisi ilosanomana saarnata oman toimiston nurkilla.

Sellaisia mietteitä näin kylmiltään, ehkäpä listä tässä vielä täydentyy kun homma alkaa selkiytyä vähän tuolla perillä.

– Kalle