These boots are made for walking – Breaking in leather boots

There seems to be a growing interest or at least a subculture around traditional boots. However, there’s also a lot of talk about the dreaded break-in period for heavy leather boots with welted insoles. Some people swear by them and say their Red Wings are the best most comfortable footwear and they’ll never use other, but pretty often you can also read remarks about horrible blisters and occasionally people even selling or giving their boots away because they were just so uncomfortable and they just couldn’t hack it.

As a solution to this problem occasionally you can read comments about wonder cures for quicker break-in, like soaking them wet with hot water or rubbing alcohol and the like, or just wearing them and using liberal amounts of boot oil or mink oil to soften them up and speed up the process (examples in the comments section of this here blog post). Let me tell you a little story about my boots to illustrate. It’s going to be a bit long-winded, so grab a seat and a good cuppa, and lean back.

Red Wing Heritage Iron Rangers and Moc Toes

I’m going to talk a lot about Red Wings, but that’s only because I’ve dealt with them recently. This should apply just as well to Wolverines, Danners, and just about any other brand of real leather boots.

I first bought a pair of Red Wings from a sale 5 years ago because I wanted to try the work boot look on, not that I was terribly informed about Red Wings or similar boots. It was a pair of 6” dark brown moc toes, as in moccasin toes (Style no. 8138 in Briar Oil Slick).  I don’t remember much about the break-in as such, maybe because I tended use them occasionally because I had a bit of trouble trouble with the actual soles, as in them being rock hard and making my feet ache. I continued to wear them though, regularly greasing them up with some sort of leather balm I happened to have laying around. After the first couple of years though I got tired or getting aching feet and I invested in a pair of quality insoles. It happened that the pair of boots I bought was a bit generously sized since it was one of the last left in that particular sale. The size was never a problem for me and the No. 8 last is a bit on the narrow size so the extra size as such was only welcome. And by happy coincidence it meant I could fit the thickest pair of Superfeet insoles in and it only improved the fit. This also to a large extent solved my problem with aching feet. What I did learn though, was that too regularly blaming my boots made them too soft and the oils in the balm actually started to seep through the leather and metastasise in the fibres on the inside. That’s the first two lessons, don’t be afraid to use insoles and you might be actually hurting your boots by taking care of them too well.

My second pair is Iron Rangers (Style no. 8115 in Copper Rough & Tough) I bought about half a year before starting to write this, again from a sale, and I definitely remember the break-in. However, I didn’t get any of the dreaded blisters because I wasn’t stupid about it. Based on what I read, a decent amount of people just throw on their new boots and go about their daily business and find being crippled by sore feet, blisters, whatnot. You see the thick, hard hide needs some persuasion to mold around your feet, and I suspect your feet also will become accustomed to the particulars of the boots. The boots of course felt great on the showroom floor, but coming back home and walking around, at first especially I noticed how them being incredibly hard and unforgiving in the sole, the shanks and particularly the bellows or gussets in the tongue made my ankles incredibly uncomfortable after a while. I proceeded to add in brand new Orange Superfeet right away to take care of the first problem.

To take care of the others, I started wearing them little by little, lacing the boots a bit loosely at first to give the tongue and my ankles a bit of time to mold together. I think for the first couple weeks I only wore them for a quick trip to the supermarket or the mall, where I knew I wouldn’t be walking all too much, or  I’d wear them while commuting and take the boots off at work, and if I felt significant chafing or hot spots I gave it a day or two using other footwear in between. When I started feeling comfortable and I wasn’t getting any more chafing or hot spots, I ramped up use from an hour at a time to a couple of hours, then a few, added more walking gradually. It might have helped that I accidentally happened to get myself into a situation a couple of times where I’d wear them walking around in the rain for a few hours. In fact I intuitively followed the rule from an old maker of mountaineering boots I’ve forgotten the name of, might have been John Calden or Limmer, that you shouldn’t be suffering in your new boots, rather you keep chipping at it and break them in little by little. And voilá, I have comfortable boots.

I cannot tell what or when exactly was the tipping point, but I’d say around 3 months of use I can say they’re comfortable and I can wear them all day on my feet without special complaints. In October for example I pretty much rotated between the moc toes and Iron Rangers 6 days out of 7. 3 months probably sounds like a loong time but these aren’t my only pair of footwear and there was the summer in between when I didn’t necessarily want to wear heavy leather boots with a 6” shank all the time just for the sake of it, while I know many people do, and I say more power to you boot lovers. So here’s the third lesson, unless you want to deliberately ‘harden up’, don’t beat yourself up by instantly wearing your new boots days on end. Ease into it, and your feet will thank you. Another thing is that if we’re honest, while the boots are now comfortable, if you wear sneakers or good shoes for a few days and pull you boots back on, they’re not as comfortable. It’s just the way the cookie crumbles.

As for boot care, I learned my lesson. For the new boots, I’ve only applied any product once, and it was in late summer when I got my feet wet the first time, and noticed the stitches were leaking like crazy. At that time I washed the mud off with some saddle soap, let them dry out well and applied a liberal amount of Atsko Sno-Seal, that is a bee’s was based product and contains only a moderate amount of oils, especially to the stitches and left them on the balcony in the warm late summer sun for a day. The Sno-Seal was nicely absorbed in the warmth of the sun and I proceeded to polish any excess off with a brush. Since then I’ve only brushed them. Or maybe once I washed them with a rag and saddle soap another time I got my feet wet. In fact, about that, your Red Wing Heritage-line boots are not waterproof, but resistant they are. When nicely Sno-Sealed it took me about four hours in light to medium constant rain before I got my socks really wet. You might ask what I was doing for four hours in constant rain, and I’ll tell you it was an airshow, thank you very much.

I can also attest that if your boots are not downright dirty or muddy, you can do wonders with a simple horse hair brush without needing to resort to any product. My error with the older boots was that each time they started looking a bit scuffed and dusty, I sponged them up with the oily balm up to once a week, which of course nicely returned the sheen, but it was just too much of a good thing. In stead, now I just brush them whenever they need some help and if that doesn’t fully do the trick, or I just don’t have the patience, I rub the scuff-marks off with my fingertips and finish with a brush. Of course nowadays it seems to be the fashion to speed up the coveted patina and have your boots scuffed, but I still like a bit of shine on them so I brush.

The point of this ramble was to talk about breaking in your new heavy and uncomfortable boots, that will hopefully become your trusted friends. The bad news is that I don’t have any magic tricks, and I don’t want to endorse any special technique for somehow softening them up, although I’m sure that can be done. In stead, I’d like to advocate taking a steady progress approach, starting from wearing the boots a little loosely laced and an hour at a time first and ramping up the wear gradually to soften the leather up and get your feet used to the boots as well. While I understand how somebody would like to wear their new fancy boots as much as possible as soon as they buy them, I don’t necessarily see any sense in powering through blisters and hot spots.

Which brings us, I suppose, to the good news, once you’ve broken them in, you’ll have likely several years of wear in them. My first pair is coming on 5 years, and they’re not much worse for wear so I’m expecting another 5-10 at least out of them at this rate. Granted, I haven’t worn them all the time everywhere year round, so your mileage may vary. I don’t want to wax all lyrical about the joys of Real Leather and Goodyear welt here, but these here boots are made of couple of millimeters, that’s between 1/16th and 3/32s of an inch, thick full grain hide, proper heavily stitched and resolable or rebuildable so in the absence of grave user error or accident, these should take you much farther than any fashion shoes around. And I can tell you, I’ve paid approximately the same in the past for a pair of fashion shoes that have been completely done in by year 4 or 5 with reasonable care, than I’ve paid for either of my sale Red Wings.

To finish off, so you can keep enjoying the boots, while caring for them is a topic for a whole another article, I just want to say neglect is obviously bad but don’t go around smearing oily products on them every fortnight. Brush them regularly, wash them when they’re dirty and proof them with a wax-based product rather than an oily one as needed, but in regular street wear likely not multiple times a year. You know when it’s cold and you have chapped skin on your hand, and it feels sort of thin, dry and papery? When you get the same feeling off your boots, that’s when they need some product on them, not necessarily otherwise. Although if you want to spit shine them, that’s a different matter and then there’s shoe polish and various techniques just for that.


”Train like a Freak Beast” – Pre-workout supplements

It appears that in the Instagram and YouTube fitness universe it’s become part of the course to use some sort of pre-workout (PWO) supplement. These supplements are marketed with flashy brand names like ’C4’, ’N.O. Xplode’, ’Crazy Hayes’, Plata o Plomo’, ’Jacked 3D’, ’Mr. Hyde’, ’Gnar Pump’, and claims that they’ll help you, to use Dom Mazetti’s words, train like a freak beast, and have the gnarliest most savage workout of your life and explode your muscles into growth.

I was suitably dubious about the whole thing, but then I caved in and I decided to give it a try. After reading into the topic a bit, I ran into Complete Pre-Workout Caffeine Free, which seemed to be one the more level headed products. The reason I went for caffeine free was that it has somehow more sensible composition overall and I get enough caffeine from coffee as it is. The result of this one-man human experiment was mildly positive, as having the PWO seemed to improve focus and energy during workout. Thus I was interested to explore this experiment further to make my own recipe inspired by Omar Isuf’s  YouTube videos on the topic, which I will elaborate below.


I’m not an expert in medicine or exercise physiology, and I’m not advising you, the reader, to take any supplements. Normal healthy food comes first, and on top of that, you might take supplements if you need to. I encourage you, the reader, to read about your supplements, their effects and side-effects for yourself. The following discussion is for illustration and I do not recommend that you copy anything I do.

Further, I’m not supported or sponsored by any supplement company, nor do I particularly endorse any. All references to brands or existing products are for illustration and convenience.


For you to understand the choices I’ve made, here’s the usage scenario: A male in mid-thirties, in kind of an okay shape but not great, trains 2-3 times a week, 4 on the outside, two of them 2h rugby practice sessions and Saturday match days during the season, and on top of that the occasional 5 km run and/or strength training session. Works at a full-time office job that is reasonably demanding, but fairly sedentary. besides exercise. Usually trains after work.

What this means that the workouts are about 6 pm, several hours after lunch, and I’m already tired and hungry, I feel weak and unmotivated. The specifications follow: needs to provide energy and satiety first, improve workout performance second.

What does the science say about the ingredients

Looking at the popular PWO ingredients are in no particular order BCAAs, leucine, citrulline malate, beta alanine, caffeine, creatine, arginine alpha-ketoglutamate (AAKG), creatine, vitamin B -family substances, such as choline bitartrate, taurine, and plenty of other fancy-sounding mysterychemicals.

In terms of exercise physiology, most of these substances are meant to lessen fatigue symptoms and possibly improve protein synthesis and hence muscle growth. In terms of meta-analyses of high quality scientific studies, the only supplements (not classified as PEDs or otherwise controlled substances) that consistently aid specifically in muscle hypertrophy and strengtht/power growth are proteins and essential amino acids including BCAAs, and creatine that has been consistently found to improve power production in short bursts of exercise. That’s the basis then. Besides that I looked into these other substances that seem popular, to find out what are they supposed to do and is there any evidence that they work. I’m not going to formally review the list of popular ingredients in full, but rather discuss my selection based on the above specifications with assessment based on and Lihastohtori by Dr. Juha Hulmi (2016, Fitra Oy, Finland, ISBN: 978-952-6618-53-1). So, to conform to industry standard of gaudy branding, behold the Minotaur Pre-Workout:

  • Whey protein contains in fact most essential amino acids that are needed for protein synthesis and consequently muscle growth. Protein also makes me satiated i.e. not hungry and ready for the workout. I include 30 grams of whey powder for about 25+ g of net protein, which would be by and large a clinically effective dose for a medium-sized person. And by means of clinically efficient, I mean that you have to have a certain level of certain amino acids, especially leucine, in your blood to trigger the mTOR signalling path that starts repairing muscle tissue and thus starts hypertrophy.  You can use the cheapest kind of protein powder, or just ordinary milk as having some net carbs does not matter in this cocktail.
  • Flax seed powder contains good fats and fiber to boost satiety without too much calories. No contribution to muscle growth or performance as such. A heaped tablespoon for about 15g.
  • Short chain simple carbohydrates provide fast-absorbing energy that is essential for muscle and brain function. This has nothing to do with the mythical anabolic insulin spike thing that’s been going around in bro science for ages. It has been however found that even the taste of fast carbs slightly improves energy levels in sports. I use 0-20g of Vitargo for good measure, but you can use anything from waxy maize; maltodextrin, dextrose, and fructose in some combination; to apple juice.
  • Branched chain amino acids (BCAAs) are a type of amino acids, i.e. building blocks of proteins. They’re not strictly speaking necessary to add separately as whey protein has plenty of them, but they’re cheap and there is evidence that having BCAAs in your blood during workout may reduce fatigue for novice trainers, and support hypertrophy, so I add these for good luck. I include 5g for good measure. Also to note, leucine is a BCAA that in sufficient quantities triggers the mTOR signalling to start protein synthesis and consequently hypertrophy. To be clear, it’s included both in BCAAs and whey already so there shouldn’t be a need to include leucine yet again separately like some PWOs do.
  • Creatine, as said, improves power as in display of strength by aiding in production of ATP and ADP. I use the standard dose of 5 g of creatine monohydrate, although some recommendation are 6-8 grams.
  • Beta-alanine improves buffering of anaerobic metabolites and thus lessens the felt burning effect of quick bursts of power. In effect it may temporarily improve anaerobic work capacity, which is terribly useful in running sprints in rugby practice and speed-work in the gym. Another 5g for good measure. One thing to know about beta-alanine specifically is that it has a known side effect of making your skin tingly or itchy (technically called paresthesia), so if your skin starts to crawl with this beast of a recipe, consider yourself forewarned!
  • Beta-Hydroxy beta-Methylbutyrate (HMB)  is a leucine metabolite and and has weak evidence in boosting hypertrophy the same way as leucine itself, but it also may specifically reduce muscle atrophy or catabolism i.e. muscle loss in sedentary adults. More importantly it may reduce delayed-onset muscle soreness (DOMS) post workout, and I get the DOMS something wicked if I do volume training, so this is purely for that and good luck. I use 1,5 g HMB.
  • Citrulline malate raises blood serum arginine levels more than AAKG, and while it has not shown marked improvement to strength or hypertrophy, it may improve blood flow in tissues, and work capacity as in anaerobic and aerobic endurance due to improved ammonia recycling and nitric oxide metabolism. I take 5 grams.

So you see where I’m getting at, the common theme is to give energy for training, keep on to the three muscle fibers I’ve managed to nurture to healthy growth, and to raise my fat old guy work capacity. You can also spot that much of these mysterious ingredients pivot around protein synthesis and associated signalling, as many are either amino acids or metabolites thereof.

Usage notes

This concoction is to be taken about 45 minutes before showtime. I usually load a shaker cup that I take to work with my training gear and then drink that while finishing up for the day before heading to the gym or practice. This will not give, me at least, that kind of a kick-in-the-head boost as some PWOs apparently do and which some people apparently like. It does however stop me being hangry. The added benefit seems to be improved mental acuity as in ability to concentrate in practice or in the gym, that aids in learning and keeping good technique and form. I get a slight tingly feeling from the Beta-Alanine with the full 5 gram dose, and in general the PWO may make you feel a bit uncomfortable or edgy at first. What needs to be considered with PWOs in general, is that if you artificially boost your energy and and work capacity past what it is, you fatigue yourself more than you would normally do. This mean you need to consider recovery in terms of enough food and sleep to balance that added stress, otherwise the PWO may do more harm than good for you gains in the run.

As I burn anything between 500 and 2000 kcal in training according to my magic fitness fairy (wrist computer), the energy from this shot is practically negligible. If you need to know, one portion is approx. 180-260 kcal (112 from whey, 40-80 from carbs, 70 from flax seed, and undisclosed however likely negligible amount from the other ingredients). For a comparison, a medium banana (approx 100g) has about 100 kcal and a whopping gram (1 g) of protein.

For taste, all of these ingredients taste altogether foul individually. Citrulline malate has this piercing acidity like sour candy, flax seed powder tastes like cardboard, and HMB just generically bitter. When mashed together, the carbs and lets say strawberry protein powder balance the citrulline and HMB and it tastes a bit like sour strawberry drops. Not my favorite taste, but palatable enough.

If you look at the prices at e.g., the ingredients are in the bracket of 10 € per 100g or 20 portions for the more exotic ones, but in fact if you use high purity whey isolate that’ll be about as expensive part at close .5€ per portion. The price tag for the whole shebang is around 3€. The price for the Complete Pre-Workout Caffeine Free is about 1€ per portion in a one kilo bag. There you need to factor in that the dose for most ingredients is 3g and you still need to add protein and carbs separately. For me personally, the PWO is working, however compared to what proposes that is not necessarily a clinically effective dose, especially for a guy who weighs in excess of 100 kg (or 225 lbs).

Then is the question is it worth it? You can look at it several ways: No, if you eat right and sleep enough, you don’t need supplements in the first place. But I’m dumb and lazy in that way, so I imagine I benefit from supplements to make up for the deficiency in my life style and diet. Will it make your muscles grow explosively? No, I can’t just chuck down this shake, or any other PWO, and admire how the lean mass grows. You still have to do the actual work. What the PWO does however, is that it allows me to do the work sharply and in better form than I would otherwise be able to. Then if you look at the raw price, 3€ a portion makes less than 10€ a week if you train three times. Is that a lot of money? I know that for students and other people living on a tight budget it can be, so fair enough, then you make up with good eating and lots of sleep. Then again for a price of one beer at a bar, you’ve covered two of your pre-workouts. Or for the price of a bag of chips and a couple of candy bars, or a price of a glazed doughnut and coffee, you’re covered for one portion. And these are things you probably should not be consuming on a daily or necessarily even weekly basis anyway.

Kuori kuntoon

Kenellekään ei tulle yllätyksenä, että vaatteet kuluvat. Lisäksi ulkoillessa sattuu ja tapahtuu. Viimeksi minulle tapahtui sellaista, että kuoritakin vedenpitävä päävetoketju juuttui kiinni ja koska oli kulunut, meni rikki kun yritin sitä hätäpäissäni availla. Revin sitten takin päältä vetoketju puolessa tangossa ja totesin, että ikävä homma. Takki oli muuten vielä moitteettomassa kunnossa; kankaat ovat ehjät, saumat eivät vuoda, kaikki lukot ovat tallella ja jopa kiristynaruissa oli vielä elastisuutta jäljellä. Sääli siis viskata loimi roskiin.

Tämä sattui sitten onneksi tulemaan puheeksi kaverin kanssa, joka ilmoitti juuri laittaneensa oman kuoritakkinsa korjaukseen. Kuulemma Goretex Service Center, joka sijaitsee Närpiössä, on Suomen ainoa talo joka tarjoaa jonkin asteen ”virallistettua” korjauspalvelua Gore-Tex vaatteille. Nimittäin hommahan toimii niin, että kalvollisia asusteita voi kyllä neuloa, mutta jos neulanreikiä ei teipata Goren teipillä niin asusteet alkavat vuotaa.

Vinkistä sitten soitin ko. paikkaan ja sain kuulla, että vedenpitävän päävetoketjun vaihto maksaa noin 65EUR ml. materiaalit, työn ja paluupostin postiennakolla. Laitoin sitten pompan postiin sillä periaatteella, että jos se tulee kuntoon, niin tuo on vielä pieni raha kuoritakista. Reilun viikon päästä siitä kun laitoin takin postiin, tuli lappu että paketin saa hakea postista. Menin sitten jännityksellä hakemaan omaa pakettiani, kun vinkin antanut kaveri oli hakenut omansa vähän aikaisemmin ja valitteli että vedenpitävän vetoketjun tilalle oli vaihdettu tavallinen ja  muitakin pieniä kauneusvirheitä työssä oli.  Avattaessa osoittautui, että omaani oli vaihdettu vanhan tilalle alkuperäistä vastaava YKK:n vedenpitävä vetoketju, ja jopa vetimissä olleet narujatkot oli siirretty siististi vanhasta vetskarista uuteen. Työn jälki on pääosin hyvää ja ompelija oli käyttänyt hyvää harkintaa kiristäessään vuorikangasta vähän, niin että vetoketjun viereen ei tule enää vuorista pussia joka jää vetskarin väliin. Pieniä kauneusvirheitä ompelussa on, jotka huomaa jos on todella tarkka, mutta jos on yhtään ommellut niin osaa arvostaa sitä että vetoketjun vaihtaminen valmiiseen takkiin ei ole helppoa.  Toinen tarina on kesken, joten en osaa sitä kommentoida. Kun tätä pähkittiin puhelimessa, niin tultiin siihen tulokseen että minua auttoi kun laitoin saatekirjeen mukaan missä yksilöitiin toivotut korjaustoimet. 

Yhteenvetona, suosittelen Goretex Service Centeriä. Minulle palvelu ainakin toimi hyvin ja kohtuu nopeasti ja antoi uuden elämän uskollisesti palvelleelle kuoritakille. Kannattaa kuitenkin soittaa etukäteen ja sopia työstä ja sen hinnasta ja/tai laittaa mukaan pakettiin saatekirje jossa vielä vahvistaa toivomukset. Jos ulkoillessa sattuu pieni haveri muuten hyvälle pukineelle, tämä on minusta hyvä viimeinen oljenkorsi jota käyttämällä voi välttyä uuden kuoren speksaamiselta.


Goretex Service Center

Klockartåget 44

64200 Närpes

p. 06 224 1801


Christine Rosenback

etunimi . sukunimi (a) hotmail piste com

Tuotearvio: Bern Unlimited Brentwood – monipuolinen katukypärä

Bern Brenwood poseeraaTaannoin arvioin Yakkayn Smart One kypärän kovin sanoin, koska se oli mielestäni heikko kypärä ja hölmön näköinen hattu. No, jos kypärä on pakko yrittää naamioida hatuksi, niin Yakkay on edelleen ilmeisesti ainut CE-hyväksytty vaihtoehto. Joka tapauksessa etsintä jäi väliin sillä erää, ja siirryin käyttämään normaalia pyöräurpokypärää. Nyt kuitenkin sattui niin, että kypärän valinta tuli ajankohtaiseksi.

Aikaisemmin kun etsin katukypärää tein vähän taustatyötä, ja siitä jäi mieleen valmistaja Bern Unlimited. Hipelöin ja sovitin muutamaa muutakin mallia vähän eri pyöräkaupoissa, mallit eivät tarttuneet mieleen. Päädyin kuitenkin aikaisemman tiedustelun, näppituntuman ja sovituksen perusteella Berniin ja Brentwood-malliin paljolti kulmakaupan valikoiman perusteella, koska siitä sattui löytymään koko. Tosin tämä ei ole iso vahinko koska Brentwood on yksi Bernin monipuolisimpia malleja ja käy kesä- sekä talviurheiluun.

Kypärän mukana tulee itse kypärä ja kaksi otsapantaa, toinen visiirillä/aurinkolipalla ja toinen ilman. Valikoimaan kuuluu ainakin periaatteessa eri värejä, mutta jos ei tilaa suoraan Berniltä, kulmakaupan valikoima vaihtelee suuresti. Kerronpa lyhyesti listan muodossa miksi Bern Brentwood on paperilla hyvä (katu-) kypärä verrattuna moniin muihin kaupassa hipelöimiini ja sovittamiini malleihin:

  • Rakenne on suoraan kuoreen valettua vaahtoa, joka ei ala irtoilemaan
  • CE ja ASTM-hyväksytty kesä ja talvilajeihin
  • Kypärässä on asiallinen otsapanta, ja takaa säädettävä istuvuus, sekä sisällä on tarralla säädettävä pehmuste pääkalea vasten, jolla kypärän istuvuuden saa passailtua sopivaksi ja turvalliseksi
  • Otsapanta on irrotettavissa nepparilla, ja muut sisäpehmusteet tarralla ja siten pestävissä tai vaihdettavissa
  • Brentwoodiin erikoisesti saa hyvin lisävarusteita, kuten talvipipon, kuulokkeet ja tietysti myös pestäviä kesäotsapantoja saa varaosana
  • Brentwoodissa on siedettävä tuuletus, ml. kaksi reikää edessä, muutama päällä ja pari isompaa suoraan takana läpivirtausta varten
  • Kypärä suojaa hyvin koko pään takaraivoa myöten, mutta ei ole tolkuttoman painava
Esimerkki hyvästä katukypärän sisustan toteutuksesta
Esimerkki hyvästä katukypärän sisustan toteutuksesta

Entäpä sitten käytössä? Heti paketista ottaessa kypärä antaa laadukkaan ja hyvin viimeistellyn vaikutelman. Kypärä myös vaikuttaa turvalliselta, toisin kuin vaikka moittimani Smart One. Kypärä säädetään ohjeen mukaan päähän päälakea vasten tulevan sisätoppauksen paikkaa muuttamalla ja niskaremmin pituutta säätämällä, sekä mallaamalla leukahihna sopivan pituiseksi. Kun kypärä on säädetty, se istuu mukavasti, sikäli kun on istuakseen. Kypärä on silti henkilökohtainen varuste, joten istuvuutta ihan joka nuppiin ei voi taata, ja tämän tyyppinen kalloa ympäröivä kypärä voi olla haastava sovittaa. Minulle leukahihna toimii hyvin, mutt jos korvat ovat kovin omituisessa kohtaa, voi olla että kypärä itse painaa korvanlehtiin tai sitten hihnoja ei saa säädettyä riittävästi, koska niiden paikkaa ei voi muuttaa. Lisäksi Bernin otsapanta ja pääpehmustesysteemi ei ole aivan yhtä joustavasti säätyvä kuin parhaissa sporttikypärissä. Yksi huomio on, että verrattuna sporttikypäriin Bern on myös muvavuuspainotteisempi, nimittäin otsapanta ja niska remmi on pehmustettu verrattain paksulla ja pehmeällä vaahdolla, siinä missä sporttikypärät luottavat yleensä vähempään ja jämäkämpään pehmustukseen, mikä myös sivumennen imee ja säilöö vähemmän hikeä kuin paksut vaahtopehmusteet.

Kun kypärän kanssa lähtee liikkeelle niin aika nopeasti huomaa, että tuuletus tosiaan toimii, ja niinpä normi työmatka-ajossa ei tunnu tulevan älyttömän hiki. Itse asiassa varsinkin vastatuuleen huomaa selvästi kuinka ilma virtaa läpi kypärän. Ajossa tulee vastaan sitten oikeastaan ensimmäinen kritiikin aihe. Nimittäin kypärä laskeutuu varsin pitkälle takaraivolle, ja sen reunan alla roikkuu vielä hyvin pehmustettu säätöpanta. Tämä voi olla ongelma paksuniskaiselle kuskille, joka yrittää ajaa oikein matalasta asennosta ja pitää silti päätä pystyssä. Kypärän valinnainen aurinkolippa vaikuttaa jonkin verran asiaan myös, nimittäin se voi vaikeuttaa kulmien alta kurkkimista, mutta asian korjaa tietysti se että vaihtaa lipattoman pannan kiinni kypärään. Eli kypärä on siinä mielessä omimmillaan pystyn ajoasennon kanssa. Tosin jos et aja dropeista tai fillarissa ei ole erikoisen hyökkäävä ajoasento niin tästä ei kannata huolestua.

Yleisvaikutelmana muutaman päivän ajon jälkeen on että, että tämä on hyvä tuote käyttöönsä. Kypärä on hyvin toteutettu ja viimeistely, sihen saa varaosia, ja se toimii mainiosti siinä mihin se on suunniteltu. Verrattuna vielä vähän saman tyylisiin kypäriin, joita tekevät esim. Abus, Bell, Nutcase ja mitä niitä lienee, tämä on kertaluokkaa tai kahta paremmin toteutettu ja turvallisemman tuntuinen kapistus, joskin vähän kalliimpi. Markkinahinta Bernille on Kööpenhaminassa 500-700DKK, eli muutaman kympin. 

Vaikka voinkin suositella tuotetta, niin kannttaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on silti katukypärä; Brentwood painaa kaikkineen noin 400g, mikä on 30-40% enemmän kuin kevyimmät sportti-/kisakypärät (esim. Specialized S-Works Prevail ilmoitettu paino on alle 250g, M-koossa jopa noin 200g), mikä alkaa pitkällä lenkillä jo tuntua niskassa. Tarkka lukija muistaa, että moitin Yakkayta taannoin painavaksi, ja sen ilmoitetu paino oli 380g. Liekkö sitten parempi istuvus ja mu toimivuus joka saa sanomaan että ei tuo 400g paino kauheasti häiritse, mutta en minä tätä kyllä kolmen tunnin peruskuntolenkille erityisesti suosittelisi. Kisakypärät yleensä sitäpaitsi istuvat paremimmin useisiin päihin ja ovat tuuletettu paremmin, eli jos ajaa tosissaan niin jokin muu potta voi olla silti parempi valinta.

Turvallista matkaa,


Tuote-esittely: Helmmate satulapeite ja kypäräkassi

Sateisesa maassa kun asuu, tulee herkästi ikävä satulapeitettä pyörään. Sellaista etsiessä annoin höynäyttää itseni Helmmate satulapeitteeseen. Joku kysyy mihin sitä satulapeitettä sitten tarvitsee? Lyhyt vastaus on tietysti satulan suojaamiseen. Nähkääs kun jotkut meistä ovat turhamaisuuttaa, erikoisuuden tavoittelusta tai jopa käytännön syistä valinneet nahkaisen satulan, se pitää pitää kuivana sateella. Siihen tarvitaan jokin huppu, peite tai muovikassi.

Tähän tarpeeseen yksi vastau on Helmate, joka on muutakin kuin satulan suojus. Nimittäin Helmmate väittää myös ratkaisevansa kypärän säilyttämisen ongelman. Kaikki ovat varmaan nähneet erilaisia kypäräviritykiä kadulle parkeeratuissa pyörissä. Kuka jättää kypärän sarveen roikkumaan, kuka lukitsee sen leukahihnasta pyörään kiinni jne. Helmmate kehuu siis poistavansa ongelman tyylillä ja kätevästi.

Helmmate valmiina käyttöön ja kansi avattuna
Helmmate valmiina käyttöön, kansi avattuna.

Mikä se sitten on? Se on satulaa ruuvattavassa kotelossa asustava vetoketjullinen ja lukittava nyytti jonka voi ensinnäkin nykäistä satulan suojaksi, ja toisekseen johon voi sulloa kypärän suojaan kun vaikkapa käväisee pikaisesti asioilla, ilman että kyäpää tarvitsee roikottaa mukana tai pitää päässä. Etuna kaiken kaikkiaan on siis kuiva ja hyvin hoidettu satula, sekä kuiva ja hyvin säilytetty kypärä.

Helmmate käytössä, kypärä sisällä.
Helmmate käytössä, kypärä sisällä.

No entä toimiiko se? Lyhyellä kokeilulla kyllä. Tämän värkin tarpellisuus riippuu tietysti ihan siitä miten pyöräänsä ja kypäräänsä käyttää. Jollekkin tämä on täysi turhake, jos siis käy fillarilla vain lenkillä tai ehkä ajaa kotoa töihin ja säilyttää kypärää toimistossa. Toisaalta jollekkulle joka ensinnäkin tarvitsee jonkin suojan satulaansa ja toisekseen asioi fillarilla säännöllisesti, se voi olla hyödyllinen. Minä nyt satuin lankeaamaan mainoslauseeseen Danske design, mutta aika näyttää onko tällä mitään virkaa jatkossakin.

Tuotearvio: Yakkay Smart 1 – typerä hattu, huono kypärä

Yakkay Tokio (Kuva Yakkay)

Aloitampa tässä tuotearvioiden kirjoittamisen varoittavana esimerkkinä taannoin ostamastani Yakkay-kypärästä, mallia Smart 1, koko L. Vaikka seuraava teksti on varsin kriittinen, korostan etten halua dumata edelleenkin hauskaa ajatusta ja yritystä tehdä pyöräily turvalliseksi tyylistä tinkimättä, vaan antaa rehdin mutta kriittisen, ja toki subjektiivisen, kuvan tuotteesta. Arvio on kirjoitettu puhtaasti omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta ja itse maksetusta tuotteesta, ei kenenkään pyynnöstä.

Yakkay:n arvolupaus on että se on yhtä turvallinen kuin mikä tahansa muu CE-hyväksytty pyöräilykypärä, muttei näytä siltä. Ideaan kuuluu että paketissa on paljas kypärä jonka päälle voi kiinnitää vaihdettavia eri tyylisiä hattuja, joista esimerkki oikealla. Itse kypärä maksaa ohjehinnalla 69EUR ja hatut siihen päälle vajaa 40EU, eli yhtensä puhutaan jo selkeästi ylemmän keskiluokan kypärästä satasen kokonaishinnalla. Maahantuoja tai jälleenmyyjä Suomessa on ainakin NL Group. Esim uudessa Fillari-lehdessä vertaillut maastokypärät maksoivat muistaakseni 70-150EUR.

Jos aloitetaan tyylistä, niin kieltämättä Yakkay on fiksun näköinen kypäränä ainakin ilman hattua. Kuori on näpäkän kiiltävää muovia ja hihnat hyvin viimeistellyt ja fiksun näköiset. Yleisvaikutelmana onkin, että tässäpä street-smart kypärä.

Tosin sitten kun pottaan vetää reuhkan päälle niin pahat aavistukset alkavat kajastaa. Nimittäin siinä missä kypärä itsessään on suorastaan linjakas, hattuna se on valtava verrattuna jopa perinteisen malliseen leveälieriseen John Lockin pork pie -hattuun. Kontrasti mainoskuvissa hymyileviin tyylikkäisiin ihmisiin on minun silmissäni aika reilu. Todellisuudessa ainakin minun päässäni näyttää todella sarjakuvamaiselta; se on hattuna valtava ja muistuttaa enemmän edellisvuosisadan brittiupseerin hellekypärää kuin mitään tuntemaani hattua. Kun laitan Tokyo-mallisen kotsan päähän mätsäävän sinisen trenssin kanssa, niin näytän Spy vs. Spy sarjakuvan hahmolta, jolla on iso pää. Tämä siis koskee lierihattumallista päällistä, mutta voin kuvitella että lippismalli ei ola paljon sulavampi sekään. Tästä siis otsikon ensimmäinen osa, Yakkay näyttää hattuna arvioituna suoraan sanottuna varsin typerältä. Efektiä lisää vielä se, että tuote näyttää muulta kuin kypärältä juuri niin paljon, että vastaantulijat alkavat selvästi kelata että mistähän tuo vesipää löytää hattunsa ennen kuin hihnat paljastavat mistä on kyse.

Mitä tulee sitten Yakkay:n pyöräilykypäränä niin se häviää tässä(-kin) suhteessa normaaliin laadukkaaseen pyöräilykärään myös varsin selvästi, sekä mukavuudessa että turvallisuudessa. Tosin CE-merkintä kypärällä kuitenkin on, joten tietyn riittäväksi arvioidun turvatason sekin tarjoaa. Ensinnäkin rakenne ja muoto ovat suhteellisen pahoja kompromisseja. Samassa hintaluokassa saa yleensä kypärän jonka styrox on valettu kuoreen suoraan kiinni, mikä tekee kypärästä ensinnäkin turvallisemman ja kestävämmän, koska kuori ei voi irrota kuin äärimmäisessä tilanteessa ja silloin alkaa olla muitakin ongelmia. Johtuen hattukonseptista seuraa kaksikin ongelmaa, nimittäin kypärä on ensinnäkin todella matala, melkein kuin kalottihattu joka keikkuu pään päällä, eikä siis suojaa paljonkaan takaa tai sivuilta tulevislta iskuilta iskuilta paljonkaan. Lisäksi kypärä on todella kuuma ja huonosti tuulettuva. Pyöräilijä tuottaa ajossa lämpöä luokkaa 100Watista aina 500W asti. Tuo tuotettu lämpö pitäisi hukata johonkin, mutta styrox-potta päässä säilöö lämpöä ja hauduttaa ajajaa kotoisan lempeästi kuin aromipesä ikään ja varmistaa että kuuma tulee. Näin moderneihin kypäriin suunnitellaankin niin paljon reikää kuin pystyy niin että se kestää vielä iskuja, vastaavasti Yakkayssa tuuletusreikiä on neljä, ja nekään eivät ole mitenkään aerodynaamisesti otollisessa paikassa tuottamaan läpivetoa. Lisäksi kypärän säätö tapahtuu tuoreesti kuoren sisälle liimattavilla vaahtomuoveilla, kuin 1990-luvulla ainakin. Verrattuna nykyaikaisen kypärän pikasäädettävään pantaan ko. systeemi istuu huonosti, on vaikea säätää ja ei anna joustavuutta. Heikohkon istuvuuden lisäksi kypärän hihna on melko lyhyt, ja voin herkästi kuvitella että metalliset hihnan soljet voivat jotakuta hiertää ja varmasti ovat talvella kylmät. Ja jos vielä mennään hifistely-osastolle,  tuote ei ole myöskään kevyt, L-koolla on painoa 380g ilman hattuosaa ilmoituksen mukaan, ei itse punnittuna, mikä ei ole pitkä päälle täysin merkityksetön  paino.

Yhteenvetona Yakkay on erinomaisen hauska ajatus varsinkin kasuaalipyöräilijälle joka ei halua profiloitua pyöräurpona. Kypärä silkkanaan on fiksun näköinen, mutta hattuineen minusta näyttää lähinnä hassulta päässä. Käyttöominaisuuksiltaan Yakkay ei kuitenkaan pärjää ollenkaan saman hintaluokan moderneille pyörilykypärille, se istuu huonosti, on kuuma ja raskas. Lisäksi rakenne antaa aiheen epäillä kestävyyttä ja kypärän tarjoamaa suojaa.  Idean tuoreudesta huolimatta toteutuksen puutteet kuitenkin ainakin minun kohdallani ulosmittaavat tuotteen hauskuuden ja huomaan käytäväni normaalia sporttikypärää huomattavasti mieluummin myös työmatkoilla ja asioilla lenkkien lisäksi, tai nyttemmin toisenmallista katukypärää.

Ettei menisi pelkästään haukkumiseksi, niin sanottakoon vielä, että Yakkayn konspti on minusta pelastamisen arvoinen ja toivoisin että kehittelyä jatkettaisiin. Minun ehdotukseni olisi tuoda siihen urheilukypärien parhaat ominaisuudet kuten helppo säädetävyys ja ilmavuus, joka samalla ratkaisisi paino-ongelman kätevästi. Esim mainittu Bern osoittaa että tämän saavuttaminen on ihan hyvin mahdollista. Varsinkin hatun alla olisi kaikin puolin pelkästään eduksi jos kypärässä olisi enemmän reikiä.

Nyt en mitenkään erikoisesti osaa suositella kypärää, koska käytännöllisempiäkin ja vähemmän pyöräurpomaisia kypäriäkin on markkinoilla. Päivityksenä kesälle 2013, kypärän osto tuli ajankohtaiseksi ja perustuen tämän jutun yhteydessä tekemääni taustatyhön katukypärien parissa meleen jäin Bern Unlimited, jota syystä taikka toisesta on suomessa ollut kovin nahkeasti saatavana. Kööpenhaminassa törmäsin Berniin ihan luonnossa ja paikallisen valikoiman ohjaamana päädyin malliin Brentwood, Bernistä oma arvionsa toisaalla, mutta lyhyehköllä kokemuksella kannattaa tutustua ko. valmistajan valikoimiin jos haluaa katumallisen kypärän. 

Turvallista matkaa,