Mekaniikkaa meikäläisille: Litkutusta, eli Tubeless-renkaiden asennus

Taas taikinoidaan renkaiden kanssa, nimittäin nyt on vuorossa tubeless-asennus, eli renkaan asennus ilman erillistä sisärengasta. Tubelessin edut ovat jossain määrin samankaltaiset kuin tuubirenkaiden. Ensinnäkin tubelessit ovat vähemmän alttiita puristuspuhkeamisille ja systeemiin kuuluu yleensä jonkun sortin litku joka tiivistää pienet reiät. Lisäksi sanotaan, että tubeless vierii paremmin kun sisärengas ei aiheuta kitkaa tai vastusta. Painoetu on vähän kyseenalainen, koska systeemiin kuuluu jonkin sortin tiivistyslitku ja vannenauhat yms., jotka tulevat painoltaan hyvin lähelle sisärengasta.

Miten tubeless sitten toimii? Rengas tiivistyy vanteelle vannenauhan avulla tai ilman ilmanpaineen seurauksena ja siis tässä systeemissä itse ulkorengas pitää ilmaa. Systeemiin kuuluu sitten tosiaan yleensä jokin nestemäinen tiiviste. Tubeless-systeemejä on nykyään markkinoilla useita. Ensimmäinen kaupallisesti menestynyt oli Stan’s NoTubes, johon kuuluu erilaisia vannenauhoja, tiivisteneste, nykyään myös vanteet ja kiekot, sekä tarvikkeet joilla suurin osa markkinoilla olevista vanteista ja renkaista voidaan ”litkuttaa”. Stanin tuotteiden vanavedessä syntyi myös ns. ghetto-tubeless, jossa periaate on sama mutta vannenauhana käytetään liian pientä sisärengasta tai teippiä. Pian Stanin menestyksen siivittämänä syntyi UST-standardi, Universal Standard for Tubeless, jota noudattavat renkaat ja vanteet muodostavat yhteensopivan systeemin. Erityisesti Mavic vannevalmistajna  ja patentinhaltijana on ollut UST:n takana. Vähän myöhemmin isoilla pyörä/osavalmistajilla on omat systeeminsä, esim. Trekin kanssa naimisissa olevalla Bontragerilla on TLR-systeemi ja Specializedilla on 2Bliss. Bontyn systeemi on sikäli vastaava kuin Stan’s, että siinä on oma vaanenauhansa ja litkunsa. Litkuja erikseen valmistavat ainakin Stan’s NoTubes, Orange Seal ja Caffelatex. Lisäksi mahdollisesti alihankittuja litkuja tarjoavat ainakin Bonty sekä Schwalbe omien renkaidensa kanssa käytettäväksi.

Stanin systeemin vahvuutena voi pitää sitä, että periaatteessa sillä saa litkutettua liki pitäen mitkä tahansa renkaat mille tahansa vanteille. Muut systeemit luottavat erityisvalmisteisiin renkaisiin ja/tai vanteisiin. Ertyisvalmisteinen tarkoittaa, että vanteessa ja/tai renkaassa on muotoilu joka auttaa renkaan ja vanteen välistä tiivistystä. Tästä malliesimerkki on UST, jossa renkaat istuvat erityisesti muotoiltuun uraan vanteessa. Sivumennen sanoen UST saattaa olla helpoin ja varmin, ja toimii ilman litkujakin. Myös Bontragerin TLR on ilmeisesti helppo. Stanin litku kuitenkin on nettipuheiden mukaan yleistoimivin ja systeemi on monipuolisin.

Miten tubeless-asenus eli litkutus sitten tapahtuu? Periaate lienee kaikille systeemeille aika sama, mutta tässä nyt esimerkkinä Stanin vanteet, Stan’s Arch EX ja toisen valmistajan tubeless ready renkaat, mallia Schwalbe Racing Ralph EVO SnakeSkin TLR. Koska kyseessä on Stanin vanne ja tubeless ready rengas, päädyin kokeilemaan yksinkertaisinta menetelmä, eli Stanin keltaista teippiä ja venttiilin varsia. Selvytenä siis tämä ohje on suoraan Stanin keltaisen teipin menetelmälle, mutta suuri osa työvaiheista, lukuun ottamatta teipin asennusta ovat samoja. Teipin etu on, että se on kevyempi ja halvempi kuin kumiset vannenauhat.

Prosessi on pääpiirteissään sikäli yksinkertainen että rengas asennetaan vanteelle, kaadetaan litkut tupiin ja nostetaan paineella vanteelle. Kuten tavallista, ähinää voi säästää hyvällä valmistelulla ja tietämällä pari knoppia. Alla tarkemmat työvaiheet perustuen Stanin ohjeisiin teipin asennuksesta ja varsinaisesta renkaiden asennuksesta tai litkutuksesta. Taas kerran, ennen kuin aloitetaan: seuraa aina valmistajan ohjeita ja varoituksia, toimi terven järjeen mukaan ja äläkä syytä minua jos jotain menee pieleen. Tämä ohje on annettu hyvässä tarkoituksessa esimerkkinä, eikä se korvaa valmistajan ohjeita. Jos epäilyttää niin vie kiekot pajalle litkutettavaksi.

Tarvikkeet

  • Kiekot ja renkaat
  • Vanneteipit ja venttiilit, tai vannenauhat
  • Sisäkumit
  • Rengasraudat
  • Karhunkieltä
  • Rasvatonta liuotinta
  • Sakset
  • Pieni pyöröviila
  • Litkut
  • Haluttaessa iso lääkeruisku tai Stanin litkuruisku
  • Paineilmaa, hätätilassa CO2 kapseli tai rivakka jalkapumppu
  • Kuormaliina
  • Tiskiainetta
  • Ämpäri, sieni ja vettä

Teipin asennus ja vanteiden valmistelu

Prosessi alkaa vanteen valmistelusta ja teipin tai vannenauhan asennuksesta.

  1. Asenna kiekko rihtauspenkkiin tai pyörän haarukkaan ilman rengasta. Pese tarvittaessa ensiksi.
  2. Vanteen peti pyyhitään puhtaaksi rasvattomalla liuottimella ja karhennetaan karhunkielellä kevyesti. Karhennuksen jälkeen pyyhi liuottimella uudestaan.
  3. Teipin asennus kannattaa aloittaa vanteen saumasta, eli liimaa teipin alku sauman tarkasti keskelle vanteen uraa sauman kohdalle.
  4. Pidä toisella kädellä teipin päätä ja vannetta paikallaan ja vedä teippi tiukalle niin että tunnet sen veyvän vähän ja paina suoraan vanteelle
  5. Kun teippi on keskellä niin paina se sormilla kiinnin ensin keskeltä ja sitten reunalta, etene noin 15cm kerrallaan ja pidä huoli että teippi on tasaisen tiukalla. Stanin ohjeen mukaan vetoa saa olla ”reilusti” niin että keltainen teippi aavistuksen venähtää.
  6. Kierrä koko vanne ja painele teippi paikalleen ja pidä huoli ettei ryppyjä tule
  7. Etene noin parikymmentä senttiä sauman yli ja katkaise teippi vähintään 10-15cm sauman yli
  8. Lopuksi painele teippi paikalleen tarkasti ja tarkista ettei teipissä ole ryppyjä
  9. Puhkaise venttiilin reikä veitsellä tai saksien kärjillä ja viimeistele reiän reunat pienellä pyöröviilalla. Älä kuitenkaan hoonaa reikää suuremmaksi ettei venttiili ala vuotaa, vaan rapsi teippi varovasti reiän reunoja vasten
  10. Kun teippi on valmis, asenna rengas normaalisti vanteelle sisärenkaan kanssa vähintään vuorokaudeksi.
    • Uusi TLR rengas tubeless vanteella voi olla hyvin hyvin vaikea saada päälle. Tärkeä asia asennuksessa on huomata, että tubelessvanteessa on leveä olake johon rengas tiivistyy. ”Tavallisissa” vanteissa olaketta ei ole, tai se on huomattavasti kapeampi. Kun rengasta laitta vanteelle, niin jo vantella oleva osa reunanauhasta ei saa olla olakkeella, koska silloin rengas ei pääse vanteelle.
    • Hommassa auttaa jos renkaan reunanauhan ja/tai vanteen reunan voitelee kevyesti tarkoitukseen tehdyllä liukasteella tai ihan raa’alla astianpesuaineella.
”Normaali” vanne vasemmalla, Stanin tubeless-vane oikealla. Huomaa ero pedin muodossa; rengasta asentaessa kannattaa olla tarkkana että reunanauha kulkee olakkeiden välillä. (Kuva: Stan’s NoTubes)

Renkaan asennuksella on kaksi tarkoitusta; ensinnäkin rengas painaa teipin lopullisesti paikalleen ja toisaalta se myös venyttää renkaan kuosiin, niin että se on helppo litkuttaa.  Litkutus voi onnistua suoraa huutoakin, mutta riskinä on, että litku irrottaa teipin tai siihen jää ryppy joka alkaa falskaamaan. Sivumennen sanoen itse asensin teipin lähes vuosi ennen kuin sain aikaiseksi tehdää litkutuksen ja olen ajanut vanteella sekä Ralphit että nastarenkaat päällä tänä aikana. Kun kuorin renkaat nyt vanteelta niin näyttää että homma on toiminut, teippi on nyt hyvin hyvin tiiviisti kiinni.

Ohessa itse Stanin vanha video näyttää kuinka homma toimii:

Näillä lääkkeillä Stanin vanteet ovat valmiita litkutettavaksi. Kumisen vannenauhan asennus on saman tyyppinen tai jopa yksinkertaisempikin proggis. Nimittäin vanteen preppausta ja teipin liimailua ei tarvita, vaan vannenauha asennetaan puhtaalle vanteelle vähän niinkuin normaalikin vannenauha jota käytetään sisurin kanssa ja jatketaan siitä suoraan varsinaiseen litkutukseen.

Valmiina litkutukseen - vanneteipit ja venttiilit asennettu
Valmiina litkutukseen – vanneteipit ja venttiilit asennettu

Renkaiden asennus ja litkutus

Kun renkaat ovat tekeytyneet yön yli homma alkaa varaamalla litkut, ilmat ja muut yo. himmelit käsille.

  1. Aloita irroittamalla renkaat vanteelta. Käytä rengasrautoja varovasti ettei teippi puhkea.
  2. Asenna venttiilit vanteeseen. Kierrä mutteri tiukkaan, mutta käsivoimilla.
  3. Voitele renkaiden reunat uudestaan kevyesti joko rengasvalmistajan asennusliukasteella tai ihan normaalilla astianpesuaineella jos edellisestä voitelusta on aikaa. Tämä auttaa rengasta nousemaan hyvin vanteelle ilman että tarvitaan tolkuttomasti painetta ja myös asentamaan uudet tiukat renkaat paikalle. Stanin knoppi on asentaa renkaat alkaen venttilin vastapuolelta, jolloin renkaaseen jää eniten asennusvaraa.
  4. Asenna regas normaalisti vanteelle ilman sisärengasta. Asettele rengas tasaisesti ja hyvin vanteelle niin ettei siinä ole turhia ryppyjä.
  5. Nyt on aika kokeilla ilman litkuja ”nouseeko” eli tiivistyykö rengas vanteelle. Nostaminen tapahtuu laskemalla reilusti, muta harkitusti ilmaa renkaaseen.
    • Ilmaa kannattaa laskea liki kaasu pohjassa, mutta hellittää heti kun näkee ja kuulee että rengas tiivistyy ja alkaa nousta vanteelle.
    • Jos rengas ei nouse, niin tarkista että se istuu hyvin. Renkaan kulutuspinnan ympärille voi myös laittaa kevyesti kuormaliinan tueksi.
    • Kun rengas tiivistyy ja paine alkaa nousta, laske ilmaa niin kauan, että maksimipaine tulee vastaan tai että renkaan reunanauha poksahtaa uraansa. ”Nousemisen” kuulee terävänä naksahduksena tai poksahduksena.
    • Älä koskaan ylitä vanteen tai renkaan maksimipainetta, kumpi tulee ensiksi vastaan. Jos painesuositus ylittyy vanne voi pullistua, teippi voi puhjeta, renkaan reunanauha voi katketa tai rengas voi jopa räjähtää. Tässä esimerkkitapauksessa vanteen suurin paine on 40psi, eli noin 3bar.
    • Jos tämä paine ei riitä renkaan nostamiseen, yritä auttaa reunanauha paikalleen kääntämällä rengasta kädellä tai painamalla renkaan reunaa peukaloilla ylöspäin, tai laske ilmat ja voitele renkaan reunat paremmin ja yritä uudestaan.
  1. Kun rengas on noussut hyvin vanteelle, on aika asentaa litkut.
    • Aloita laskemalla ilmat renkaasta. Litkua laitetaan valmistajan ohjeen mukaan, noin 0,5-1dl per rengas.
    • Stanin litkussa on mukana hiukkasia, joten pulloa pitää ravistaa pari minuuttia pontevasti, varsinkin jos litku on vähän vanhan puoleista, ja se pitää aina kaataa kaatonokan avulla pullo ylösalaisin jotta litkun tekstuuri on oikea.
    • Litkutukseen on kaksi vaihtoehtoa: joko käytetään ruiskua jolloin irroitetaan venttiilin henki ja pannaan litkut venttiilinvarren läpi ruiskulla sisään tai irroitetaan rengas varovasti venttiilin vastapuolelta ja kaadetaan sopiva määrä litkua renkaaseen ja asennetaan rengas varovasti takaisin. Suosittelen ruiskua, vaikka onnistui tuo muutenkin aika helposti. Pienempitilavuuksisilla renkailla avomenetelmä voi mennä melkoiseksi sotkemiseksi.
  1. Kun litkut ovat renkaassa ja rengas taas paikallaan, nostetaan rengas taas ilmalla paikalleen ja täytetään vanteen/renkaan maksimipaineeseen kuten edellä.
  2. Kun rengas on täynnä, sulje venttiili ja ota rengasta kiinni vastakkaisilta puolilta ja nosta se käsiin eteesi. Ravista reippaasti pumppaamalla käsiä niin, että renkaan alakohtaan valunut litku loiskuu iloisesti. Pyöräytä rengasta perikymmentä asetta ja toista. Käy rengas ravistellen läpi ainakin kerran.
  3. Seuraa vuotoja. Vuotoja voi olla yksittäisissä kohdissa renkaan kyljissä ja erityisesti vanteen liitoskohdassa. Ei-tubeless -renkaissa yksittäisiä vuotoja voi tulla mihin kohtaan rengasta tahansa, koska ulkokumia ei ole edes tarkoitettu pitämään ilmaa. Tässä voi mennä tuntikin.
    • Laske ämpäriin vettä ja varsinkin jos et käytänyt tiskiainetta voiteluun, sekoita sitä rennosti veteen.
    • Kastele sieni saippuavedessä ja pyyhi renkaan sivut. Aseta kiekko ämpärin päälle ja tarkaile vuotoja renkaasta. Vuodot näkyvät pieninä kuplavuorina tovin kuluttua.
    • Kun vuodot näkyvät, ota rengas käteen, käännä vuotokohta alas ja ravistele kuten edellä. Ideana on loiskuttaa litkua renkaassa niin että se kulkeutuu vuotoon ja tiivistää sen.
    • Pyyhkäise kuplat pois märällä sienellä ja toista.
  1. Lisää tarvittaessa ilmaa ja tai litkua. Tässä vaiheessa rengasta ei kannata irroittaa enää koska koko tiivistys menee helposti hukkaan. Omassa proggiksessa minä en joutunut litkua lisäämään.
    • Kun litkut ovat renkaassa, sitä turskahtaa helposti aina kun avaat venttiilin.
    • Jos joudut lisäämään litkua, niin venttiili kannattaa kääntää ensiksi ylös ja puhaltaa puhtaaksi laskemalla vähän ilmaa renkaaseen, laskea ilmat ja vasta sen jälkeen kääntää venttiili alas ja lisätä litkua ventiilin varresta ruiskulla.
  1. Kun vuodot laantuvat, laske vielä renkaat täyteen ja jätä ne seisomaan ainakin muutamaksi tunniksi tai jopa vuorokaudeksi ja tarkista sitten paineet. Jos renkaat eivät pahemmin vaju, ne ovat valmiit ajoon.
  2. Tarkista siis ajopaineet oman mieltymyksen mukaan ja anna palaa. Lenkillä kannattaa vielä varmuudeksi pitää rengastyökaluja ja ainakin yhtä varasisuria.
Litkutettu rengas tekeytymässä. Huomaa pienet valkoiset vaahtokasat jotka merkkavat vuotoja.
Litkutettu rengas tekeytymässä. Huomaa pienet valkoiset vaahtokasat jotka merkkaavat vuotoja.

Yhteenveto

Tämä ohje oli ns. pitkä kaavan mukaan. Litkutus voi onnistua myös jouduttaen, yhdeltä istumalta, mutta itse en ole sitä kokeillut ja Stanin ohjeet eivät myöskään erityisesti sitä suosittele keltaiselle teipille. Kumisen vanenauhan kanssa peli on eri, ja sen kanssa voinee askarrella koko litkutuksen samaan syssyyn.

Tämä ohje tai kuvaus siis koskee etupäässä Stanin omille vanteilleen suosittelemaa keltaisen teipin menetelmää ja Schwalben TLR-renkaita. Fillarifoorumin keskustelu osoittaa, että useimpia vanne/rengas-yhdistelmiä on ainakin yritetty litkuttaa, vaihtelevalle menestyksellä. Voi olla että ylitulkitsen, mutta vaikuttaa, että suurin osa ongelmista johtuu komponenttien heikosta yhteensopivuudesta tai mahdollisesti myös heikosta valmistelusta. Näillä vanteilla ja renkailla tämä homma sujui niin hyvin kun se ensimmäistä kertaa vaan voi mennä.

Uskoisin, että hankkeessa on hyvien komponenttien ja muun valmistelun ohella kaksi asiaa jotka tekivät sen helpoksi. Nämä ovat renkaan voitelu ja paineilma. Yritin repiä Ralphit vanteelle kuivana suoraan paketista kun laitoin niitä ensimmäisen kerran sisureiden kanssa, ja se oli yhtä tuskaa. Tässä suhteessa renkaissa ja rengas-vanne -yhdistelmissä on eroja. Eli kannattaa pitää vara, että renkaan reunanauha on vanteen urassa kun sitä asentaa ja kannattaa rohkeasti voidella renkaat varsinkin varsinaisessa litkutuksessa. Muista myös Stanin knoppi ja aloita asentaminen venttiilin vastapuolelta. Toinen suuri apu on jos saatavilla on paineilmaa. Harrastuksen vuoksi kokeilin ja sain kuin sainkin toisen renkaan nousemaan jalkapumpulla kuivaharjoitelussa. Tämä vaati tosin käytössä olleella pumpulla ainakin melko päättäväistä, ellei raivokasta, pumppaamista. Joku on kokeillut hiilidioksidipatruunallakin, mutta ainakin 29×2.35″ rengas ei välttämättä patruunasta täyty ja lysti on kallista joka tapauksessa.

Mainokset

Punainen kuningatar Suomessa

Näin loman kynnyksellä sitä näemmä herkeää pohtimaan elämän suuria kysymyksiä. Olen tässä työnkin puolesta seurannut miten suomalaisessa ns. julkisessa keskustelussa on puhuttu nyt verrattain vilkkaasti siitä että tuottavuutta pitäisi parantaa, työyksikkökustannuksia laskea, julkisen talouden kustannuksia pitäisi hallita ja ylipäätään ryhdistäytyä että ns. kestävyysvaje eli velaksi syöminen saataisiin jonkinlaiseen hallintaan. Samalla kun näistä keskustelun jyväsistä uutisoidaan niin uutiskommentit täyttyvät mielenilmauksista siihen suuntaan, että kyllä varmasti tuottavuutta pitäisi nostaa ja kustannuksia laskea, mutta ilman että kenenkään yksittäisen ihmisen tarvitsisi erityisesti ponnistella asian eteen tai että kenenkään, ja varsinkaan kirjoittajan, palkkaan pitäisi koskea tai kenenkään yksittäisen ihmisen mihinkään etuun tai työsuhteeseen ei saisi tulla muutoksia. Ja tietysti myös koko touhun mielekkyys on asetettu kyseenalaiseksi, ilmeisesti sillä perusteella että koska tätä keskustelua on viritelty vähemmän yllättäen jonkin verran pontevammin poliittisen spektrin oikealla laidalla kuin vasemmalla, tai siksi että se haiskahtaa uusliberalismilta, mikä on perussuomalaisuuden ohella ilmeisesti pahin poliittinen kirosana.

Vaikka tämä puheenvuoro on varmasti vain yksi huuto tuuleen, niin haluaisin nostaa esille yhden näkökohdan joka mielestäni on unohtunut tästä keskustelusta pahan kerran. Vaikka tieteen hedelmät eivät kovin usein käytöntöä tavoita niin haluan tässä nyt esitellä ns. punaisen kuningataren hypoteesin, ja sitä kautta väittää että tarve ryhdistäytyä ei riipu politiikasta ja mielipiteistä, vaan ihan kokreettisesta fysiikasta ja taloudesta. Punaisen kuningattaren hypoteesi (eng. Red Queen Hypothesis) on nimetty Lewis Carrollin lastenkirjassa esiintyvän hahmon mukaan. Liisa ihmemaassa tarinassa on kohtaus jossa kuningatar sanoo lisalle ”It takes all the running you can do, to keep in the same place.” Suomeksi jotakuinkin ”Paikallan pysyminen vaatii, että juokset niin kovaa kuin pystyt.” Tämä mielikuva on poimittu keskeiseen evoluutiotutkimuksen käsitteistöön, kuvaamaan lajien tai saman lajin populaatioiden välistä kilpailua. Punaisen kuningttaren periaate on muotoiltu jotakuinkin näin: pysyäkseen samassa suhteellisessa asemassa muiden saman syteemin eiöiden kanssa, lajin on kehityttävä jatkuvasti (vähintään samaa tahtia) Tämä vertauskuva kuvaa evoluutiota kilpajuoksuna, ja esittää että populaatiot kehittyvät niin nopeasti kuin pystyvät, ja ne populaatiot jotka antavat löysää kuolevat pois ennen pitkää riippumatta populaation isästä tai muista tekijöistä – ts. kaikki juoksevat niin kovaa kuin pystyvät ja se joka luovuttaa, menettää paikkansa ja kuolee pois ennen pitkää.

Miten tämä sitten  liittyy suomen talouteen? Siten että Suomi luonnonvaroiltaan verrattain köyhänä maana ei voi erilaisista poliittisista mielipiteistä huolimatta irroittauta kansainvälisestä taloudesta, globalisaatiosta ja siihen liityvästä tuottavuuskilpajuoksusta. Tämä ensinnäkin siksi, että vaikka meillä vähän malmia onkin, käytännössä kaikki polttoaineet, valtaosa kaikista muistakin raaka-aineista ja kasvava määrä ruuasta tuodaan ulkomailta. Edellinen on fakta, ja toisekseen epäilen vahvasti, että suomalaiset ovat tottuneet niin yltäkyläiseen elämään, että tuskinpa vältyttäisiin kansannousulta ennen pitkää jos vaikka jotenkin päätettäisiinkin yhdessä että nyt aletaan elämään vain suomessa ja suomalaisten kesken, koska suomessa ei ole edelleenkään raaka-aineita, osaamista, tuotantokapasiteettia eikä ostovoimaa tuottaa kaikkea sitä tavaraa mitä ulkomailta tuodaan. Erityisesti poltto- ja raaka-aineet ovat paha juttu, koska ne sitovat meidät kansainväliseen talouteen vaikka kuinka vastahankaisesti. Tämä siis tarkoittaa että suomalaiset eivät voi vain tuottaa hyvinvointipalveluita, mitä nämä mystiset pedot sitten ovatkaan, toisilleen koska kaikki se pyörii ulkomaisella energia ja raaka-aineilla.

Tässä tuleekin sitten kanssaevoluution ja herttakuningatarhypoteesin ydinkysymys: millä nämä tuotavat asiat sitten saadaan suomeen? Ne tietysti ostetaan ulkomaisilta yrityksiltä ja esim. raaka-ainepörssistä. Ja millä ne ostetaan? Joko suomalaisesta viennistä saadulla valuutalla tai sitten ulkomailta lainatulla rahalla, tai tietysti myös painamalla lisää valuuttaa kuten esim Zimbabwessa on hvyäksi huomattu. Vaikka taloustieteessä väitelläänkin kauppataseen tärkeydestä talouden mittarina, on syytä huomioida, että jos maasta valuu rahaa ulos enemmän kuin sinne menee, jossain vaiheessa raha loppuu joka tapauksessa ja varsinkaan euromaassa sitä ei voi vain painaa loputtomasti lisää ja toivoa, että kukaan ei huomaa että suomen valuuttaa onkin yhtäkkiä liikkeellä enemmän kuin yhdysvaltain dollareita.

Eli jos oletetan että suomalaiset haluavat pitää jotakuinkin olemassa olevan elintasonsa, kauppaa on käytävä ulkomaille vaikka sitten vastentahtoisesti. Tässä tullaan sitten tuohon ensimmäisen kappaleen teemaan takaisian, eli miksi tuottavuudesta huolehtiminen on tärkeää. Jos ensiksi kuitenkin määritellää tuottavuus ja työyksikkökustannukset, tuottavuus tarkoittaa lisäarvoa jaettuna työpanoksella ja työyksikkökustannus tarkoittaa hintaa jota työstä on maksettava. Lisärvo on laskennallinen mittari, joka käsittää tuotannon eri vaiheissa syntyvän arvonlisän ja määräytyy viime kädessä ostajan ja myyjän välisessä kanssakäymisessä. Tuottavuuteen vaikuttavat tietysti työn sisältö, mutta myös työn tekemisen tavat ja sitä voidaan parantaa joko tekemällä enemmän samassa ajassa tai tekemällä fiksummin, niin että samassa ajassa syntyy enemmän tai vielä tekemällä fiksumpia asioita joista ollaan valmiita maksamaan enemmän. Yhdessä nämä viime kädessä määräävät työn mielekkyyden ja kannattavuuden, nimittäin jos syntyvä lisäarvo on väärään suuntan epätasapainossa työyksikkökustannusten kanssa, työn tekeminen kuluttaa enemmän rahaa kuin siitä saadaan. Yksikkökustannus myös tietyllä tavalla määrää  mitä työtä kannattaa tehdä suomessa ja mitä kannattaa teettää ulkomailla.

Tuottavuus ja lisäarvo ovat erityisen tärkeitä, koska meillä ei ole ns. strategisia luonnonvaroja, ml. fossiiliset polttoaineet, erilaiset metallit, yltäkyllin oman kulutuksen jälkeen vientiin, suomalaisen vientitavaran kysyntä perustuu sihen että meillä on kyky tuottaa lisäarvoa, eli osaamista tehdä parempia tuotteita ja palveluita kuin muilla ja/tai tehdä niitä halvemmalla kuin muut pystyvät tekemään. Punaisen kuningattaren hypoteesi kiteytyy siinä, että vaikka suomessa olisikin osaamista nyt tuottaa lisäarvoa josta ulkomailla ollaan valmiita maksamaan – ts. vaikka suomalaiset osaisivatkin jotain mitä muut eivät osaa tällä hetkellä – muiden maiden asukkaat eivät istu käsiensä päällä ja ole tyytyväisiä tilanteeseen vaan pyrkivät oppimaan siitä mitä suomessa ja ylipäänsä muualla tehdään ja pyrkiä samaan lisäarvoon. Valmistus kehittyy Kiinassa. Ajatellaan vaikka Japania tai Etelä-Koreaa, jotka olivat teollisuuden kehitysmaita toisen maailmansodan jälkeen, ja siitä kiipesivät maailman kärkeen teknologian ja teollisuuden saralla. Kiina on samalla uralla, ja maailman kaikesta valmistuksesta perin merkittävä osa tapahtuu nyt jo Kiinassa. Toinen ajuri on että tarpeet ja mielihalut kansainvälisillä markkinoilla muuttuvat ja kehittyvät. Tästä nyt vaikka malliesimerkkinä Nokian nousu ja tuho. Nokia saattaa olla edelleenkin maailman paras matkapuhelinten raudan suunnittelija ja valmistaja, mutta muut huomasivat että matkapuhelinten rauta oli käyttäjille riittävän hyvää jo muutenkin ja että lisäarvo on ohjelmistoissa ja palveluissa. Sillä aikaa Nokialla keskityttiin hieromaan samaa teknologiaa entistä paremmaksi ja nyt koko konserni on kiertänyt viemäriä viisi vuotta ja yrittänyt kehittää samaa osaamista ja lisäarvoa pitkältä takamatkalta.

Tämä koko järkeily siis tiivistyy siihen, että tarve ryhdistäytyä suomessa ei ole mielipidekysymys, vaan palautuu ihan perusjärkeen. Tuottavuuden ja kannattavuuden nostosta ei puhuta vain työntekijöiden kyykyttämisen ilosta, vaan siksi että jos me haluamme vastakin elää samaa elämää, meidän on vastakin juostava lujempaa ja tehtävä enemmän lisäarvoa samassa ajassa kuin muissa maissa, tai muuten kupla ennen pitkää puhkeaa ja koko maa kriisiytyy Keirkan tavalla. Suomi on tehnyt 1950-luvulta alkaen komean juoksun, etupäässä kaiketi korkean koulutustason, hyvän työmoraalin ja aikanaan hyvin vetäneen itämarkkinan ansiosta. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä että monet muut maat ovat ottamassa kiinni takamatkalta. Valitettavasti tällä hetkellä näyttää siltä että suomineidolla on alkanut pistämään kylkeen ja tankkaus ei ole oikein onnistunut. Lupaavan alun jälkeen vauhti alkaa hyytymään ja kaikki 1970-1990 nautitut ilmaiset, pitkät, lounaat alkavat painaa mahassa. 

Tietysti se miten tähän haasteeseen vastataan makrotasolla on poliittinen kysymys. Erilaisia ratkaisuvaihtoja ovat tietysti tuottavuuden nosto, joka on vaikeaa ja riskialtista ja usein lyhyellä aikavälillä kuluttaa rahaa sen sijaan että tuottaisi, koska käytönnössä tuottavuuden nosto usein vaatii investointeja, ainakin jos kaikki tehokkuuden noston keinot on jo käytetty. Työn hinnan laskeminen on tietysti etenkin puolisosialistisissa pohjoismaissa poliittisesti hankala ja vastenmielinen lääke, mutta sen etuna on että ensinnäkin kaikenlaisen tuotannollisen ja palvelullisen toiminnan kannattavuus nousee ja sen seurauksena työllisyys nousee, jos samalla pidetään huoli siitä että sosiaaliturva on kannustava, eli että töissä kannattaa käydä, vaikka huonomminkin palkatussa. Sivumennen tämänhän ei tarkoita automaattisesti ihmisten jättämistä oman onnensa nojaan, vaan mahdollisuus on myös erilaisiin perustulotyyppisiin ratkaisuihin joissa on mahdollisuus työskennellä ja/tai opiskella samaan aikaan kuin nauttii sosiaaliturvaa, jolloin yleensä kannattaa käydä töissä. 

Mikro- eli yksilötasolla tämä tarkoittaa sitä, että jos on onnistunut kiipeämään kipittämään hyvää asemaan joukossa osamalla jotain mitä muut eivät osaa, se on hyvä se, mutta on muitakin jotka yrittävät yhtä kovasti joten paikka ei ole pysyvä. Eli jos haluaa varmistaa ettei tipu joukosta, on syytä parantaa tahtia ja opetella tekemään samaa asiaa entistä paremmin ja/tai tehokkaammin, tai opeteltava uusia asioita jotta ansaitse paikkansa. Jos onkin oppinut hyväksi jossain, se tarkoittaa myös sitä, että joku muukin voi siinä onnistua, varsinkin kun tietää että se on mahdollista. On erityisen huolestuttavaa, että akateemisten pari-kolmekymppisten joukossa vaikuttaa olevan vallalla varsin yleisesti ajatus, että mihinkäs tässä nyt hötkyilemään kun maailma on jo valmis. Nämä siis ovat niitä ikäluokkia joihin on investoitu erilaisia etuuksia ja koulutusta parinkymmenen vuoden ajan, ja heidän pitäisi olla nyt elämänsä kunnossa tuottamaan lisäarvoa. Ei ole kuitenkaan kovin epätavallista lukea mielipiteitä suuntaan yhteiskunnan velvollisuus on taata työpaikka tai sen puuttuessa jokin tietty tietty, luonnollisesti varsin korkea, elintaso. Näyttää että hyvinvointivaltion lapset ovat liian kylläisiä jaksaakseen olla huolestuneita tulevaisuudesta, siinä missä erityisesti kehittyneissä maissa ollaan näkäisiä juoksemaan paremman elintason perässä. Aika näyttää mihin suuntaan mennään, kreikkaan, tanskaan vai eestiin.

Kesäterveisin,

-K

Villaa ylle

Villavaatteita ajatellaan helposti paksuina ja kuumina neuleina, joita käytetään lähinnä syksystä kevääseen norjalaisvillapaidan tyyliin. Villasta on mahdollista kuitenkin tehdä myös ohuita kankaita ja niin muodoin villaisilla urheiluvaatteilla on kannattajansa. Itse asiassa esimerkiksi fillarifoorumilla on viestiketju, jossa merinovillan fanitus on saanut aijoittain kultinomaisia piirteitä. Muinoin kun keinokuituiset ”tekniset” materiaalit tekivät läpimurtonsa, villaisia ”toiminnallisia” vaatteita vaellukseen ja talviurheiluun taisi olla tarjolla vain Ruskovillalta ja Ullfrottelta. Kansainvälisesti Icebreaker taisi olla 1990-luvulla ensimmäisiä jotka keksivät villan uudelleen. Nyt heiluri on liikahtanut takaisain päin, villaisia asuja löytyy suomalaisestakin ulkoilukaupasta esim. Devoldilta, Icebreakerilta, Smartwoolilta, Rabilta, Ullfrottelta/Woolpowerilta ja erinäisiltä muilta ulkoiluvaatevalmistajilta. Tarjolla on kaikenlaisia kuteita aina paksuista väliasuista talvikäyttöön, ohuisiin ympärivuoden käytettäviin t-paitoihin ja toiminnallisesti leikattuihin alusasuihin.

Mikä villasta sitten tekee niin erinomaisen materiaalin vaatteisiin? Sanotaan, että villa on lämmin kylmällä ja viileä kuumalla, ja hyvin hengittävä. Kuulostaa hyvältä eikö totta? Lisäksi villalla on sellainen erinomainen ominaisuus, että toisin kuin keinokuidut, se vastustaa bakteerikasvua ja ei siten ala haista jatkuvassa käytössä. Itse asiassa villaisen välipaidan pesukertoja voi vähentää kolmannekseen tai neljännekseen keinokuituisen vaatteen pesutarpeesta jos sen tuulettaa käytön jälkeen raittiissa ilmassa. Tämä jälkimmäinen on etuna erityisesti vaelluksilla ja retkeilyssä kun tehdään useamman päivän reissuja. Ja tietysti matkailussa; tein taannoin viikon kaupunkilomamatkan ja mennessä oli mukana kaksi villaista t-paitaa, villainen huppari, farkut ja alusvaatteita.

Yleisesti villaiset urheilukuteet tehdään merinosta, joka on siis merinolampaan villaa, joka on ohuempaa ja pehmeämpää kuin monien muiden lammasrotujen. Merinon lämmönsäätely perustuukin suurelta osin siihen että ohuesta kuidusta kudottu kangas muodostaa tehokkaasti untuvan tapaan mikroilmaston iholle. Toinen tärkeä piirre on, että villa imee jopa kolmanneksen painostaa kosteutta, eli tuntuu kuivalta jos väliaikasesti hikoileekin enemmän, ja vastaavasti kosteus sitten haihtuu pois myöhemmin. Lisäksi villa tuntuu suhteellisen lämpimältä märkänäkin, ainakin verrattuna joihinkin keinokuituihin. Tällä perusteella villa kaiken voittavalta ihmemateriaalilta. Pyörävaatevalmistaja Rapha puhuu jopa merinon ihmeestä, ”The Merino Miracle”.

Kuten aina, jotain pahaa, jos hyvääkin. Vaikka villa kuulostaa lopulliselta ratkaisulta vaatetusongelmaan, se ei ei ole kuitenkaan itsestäänselvästi paras ratkaisu kaikkeen käyttöön kuten tästä nyt saattaisi saada käsityksen. Villan keskeisin heikkous on sen vahvuus, nimittäin villan mukavuus perustuu sen kykyyn imeä kosteutta, ja kun se kyky ylittyy, villa kastuu ja alkaa tuntua nahkealta ja painavalta, ja sen kuivuminen kestä pitkään koska kuitu on imenyt kosteuden sisäänsä. Tämä on villan suurin ongelma, varsinkin ihoa vasten tulevassa vaatekerrassa kun liikutaan reippaasti. Keinokuidut toimivatkin täysin päinväinvastaisella logiikalla. Keinokuidut eivät ime vettä ja erilaislla kuituprofiileilla, materiaaleilla ja kudonnalla keinokuitukankankaita on pyritty kehittämään niin että ne siirtävät kosteutta kuituja pitkin mahdollisimman laajalle alueelle josta se haihtuu tehokkaasti tai kulkeutuu seuraavaan vaatekerrokseen. Lisäksi villan ilmaa pidättävä rakenne, ohueksikin kudottuna alkaa olla varsin kuuma kun lämpötila ylittää 20 astetta. Viimeiseksi villakuidut voivat olla alttiita katkeamiselle märkänä. Tosin hyvälaatuiset konepestävät villat säilyttävät lujuutensa eivätkä veny tai nukkaannu märkänäkään helposti.

Yhteenvetona voi sanoa, että merinovilla on hyvä materiaali moneen menoon, mutta silläkin on rajoituksena. Keskeisimmät paikat missä villa ei pärjää keinokuiduille ovat erittäin lämmin ilma ja/tai hikiliikunta, jolloin kapillaarinen vedensiirto auttaa haihduttamaan kosteutta ja viilentää mukavasti. Nimittäin olen eräälläkin kesäisellä urheilupyrähdyksellä tuplannut villaisen paidan painon ja silloin se lakkaa tuntumasta mukavalta. Sanoisinpa, että läpimäräksi hikoiltu villapaita ihoa vasten ei ole yhtään miellyttävämpi kuin keinokuituinenkaan. Tämänpä takia keinokuiduillakin on piakkansa kuumalla ilmalla taphtuvassa reippaassa urheilussa.

Tähän sääntöön on myös ainakin yksi (osittainen) poikkeus, nimittäin RaB MeCo sekoitevaatteet, joissa on 65% merinoa ja 35% coconaa sisältävää polyesteriä. Tässä yhdistelmässä polyesteri huolehtii kosteuden kuljetuksest ja merino muusta, ja vaatteet kuivuvat paljon (valmistajan mukaan jopa 4-5x) nopeammin kuin villavaatteet. Tämän totesin viimeksi pyykkiä pestessä, kun MeCo paidat olivat melkein yhtä nopeasti kuivat kuin keinokuituvaatteet, siinä missä täysvillaiset olivat kosteita vielä nukkumaan mennessä.  Lisäksi sekoitekankaasta voi tehdä vielä ohuempia vaatteita kuin puhtaast villasta. Iceabreakerin ohuin materiaali on 150g/neliömetri, joka väitti ainakin jossain kohta olevansa markkinoiden ohuin, Rabin MeCo on neliöpainoltaan 120g ja on juuri ratkaisevan verran viileämpi joten sitä on mukava käyttää myös kuumalla.

Lopuksi vielä vertailu joka perustuu noin neljän vuoden kokemukseen ympärivuotisesta villaisten (Iceabreaker ja Rab MeCo) ja pidemmästä keinokuituisten (Haglöfs, Skins, Helly Hansen, Craft, nimettömiä) (alus-)vaatteiden käytöstä erilaisessa liikunnassa pyöräilystä, juoksusta ja siäsliikunnasta sauvakävelyyn. Yhteenvetona sanoisin, että villa on hyvin monipilinen ja toimiva materiaali, mutta ainakin lyhyisiin 0-2h, korkean tehon liikuntasuorituksiin keinokuiduilla on omat etunsa.

Villa

Vahvuudet:
Tuntuu päällä hengittävältä ja ”luonnolliselta”; Joustava, ei kiristä; Ei ala haista pysyvästi; Miellyttävä erityisesti viileällä, eikä hiosta helposti; Hyvä paino/lämpimyyys-suhde
Heikkoudet:
Kastuu jossain vaiheessa läpi ja kuivuu silloin hitasti
Voi olla kuuma
Voi venyä ja vanua sekä nukkaantua (märkänä/kosteana)

Keinokuitu

Vahvuudet:
Kuivuu nopeasti; Siirtää ja haihduttaa kosteutta tehokkaasti
Heikkoudet:
Saattaa tuntua nahkealta ja hiostavalta; Ei välttämättä lämmin märkänä