Mekaniikkaa meikäläisille: Tuubirenkaiden liimaus osa 1 – vanhojen liimojen poisto

Ensimmäiset polkupyörän ilmarenkaat olivat tuubityyppisiä ja tämä keksintö on säilynyt näihin päiviin, koska sillä on tiettyjä etuja. Tuubirenkaat (eng. tubular tyres, tubs, sew-ups, saks. schlauchreifen) edustavat tietyllä tapaa mennyttä aikaa, nimittäin niiden suosion huippu ajoittuu tuonne 1980-luvulle. Sen jälkeen ns. avorenkaat paranivat sen verran että tuubit alkoivat väistyä ammattilaistallien ja innokkaimpien amatöörien pyöriä lukuunottamatta.

Tärkein ero avo- ja tuubirenkaiden välillä on, että avorenkaassa (clinchers, faltreifen) siis (ulko-) rengas kulutuspintoineen ja runkoineen on erillinen räikäle joka asennetaan vanteelle erillisen ohuen kumisen sisärenkaan kanssa. Tuubirenkaat ovat siis sitävastoin umpinaisia päättymättömiä putkia (teknisesti ottaen toroideja) joissa sisärengas on kiinteänä osana neulottu rungon sisään. Erotuksena avorenkaista jotka asennetaan poikkileikkseltaan U:n muotoisille vanteille, tuubirenkaat liimataan vanteelle jossa on tasainen peti rengasta varten.

Mitä ne edut sitten ovat? Väitetään että tuubikumit ovat paitsi kevyempiä myös mukavampia ja vastustavat pienillä ilmanpaineilla tapahtuvaa puristuspuhkeamista (pinch flat, snake bite) paremmin. Sanotaan myös että tuubikumeihin hukku vähemän energiaa kun sisärengas ja runko elävät yhtenä pakettina. Tosin vaikutus lienee paljon siinä että tuubirenkaat ovat usein tehty vähän asiallisemmasta materiaalista ja ovat kevyitä ja joustavia.

Haittoja sitten on tietysti jo pelkästään pienemmistä valmistumääristä johtuva korkeampi hinta, ja maantierenkaissa kevyestä rakenteesta johtuva pistoherkkyys. Johtuen rakenteesta tuubirenkaat on myös hankalampi kiinnittää ja vaihtaa/korjata jos renkaat sattuvat menemään rikki reissussa. Eli siis kalliit ja hankalat mutta hyvät? Niin kai. (http://www.ride-strong.com/clincher-vs-tubular-tires/ http://www.bikeforums.net/archive/index.php/t-95709)

No, joka tapauksessa, kun tuubikiekot tulivat edullisesti vastaan, päätin kuitenkin kokeilla. Tuubien asennus tässä tapauksessa siis alkaa vanhojen liimojen poistolla. Se ei ole kovinkaan usein tarpeellista, mutta käytetyissä ei aina oikein tiedä historiasta, joten päätin aloittaa vanhojen liimojen poistosta. Liiman poisto on verrattain yksinkerttainen homma, mutta siinä on pari kikkaa joilla se tehdään helpoksi, joista siis lisää seuraavassa.

Tarvikkeita liiman poistoon

Ensiksi kuitenkin sananen välineistä. Liiman poistoon voi käyttää erilaisia liimanpoistoaineita, lämpöä ja mekaanista jynssäystä sekä erilaisia liuottimia, myös ruokaöljyä. Minä valitsin asetonin koska ostin sitä joka tapauksessa liiman putsaamisen ja pensseleiden pesuun ja se nyt ainakin toimii tuhoamatta vanteita. Asetoni on erittäin helposti haihtuvaa ja haitallista, joten varsinkin suljetuissa tiloissa työskennellessä on syytä huolehtia suojautumisesta ja tuuletuksesta. Tarvitset siis kaasunaamarin, kumihanskat ja suojalasit jos haluat. Työkalut ovat yksinkertaiset: kuivia ja puhtaita rättejä. Renkaiden irroitukseen puukko ja voiveitsi tai pyöreäreunainen kittilasta sekä puutikku jolla voi kaivaa pinnanreäit puhtaaksi. Tarvikkeet siis vielä listana:

  • Kaasunaamari hiilivetysuodattimella
  • Paksut kumihanskat
  • Suojalasit
  • Asetonia
  • Puhtaita rättejä
  • Tuorekelmua tai pakkausteippiä
  • Vessapaperia
  • Voiveitsi, kittilasta
  • Puulasta, kuiva ja puhdas jäätelötikku tms.
Kun liima on pehmennyt, se lähtee kuin tanssien – kuvassa valmiksi pehmennyt liima

Hommassa on kaksi päävaihetta, ensin liotetaan liima pehmeäksi ja sitten poistetaan se mekaanisesti. Ensimmäisessä vaiheessa kiekosta tehdään tiivis paketti jossa liima liukenee pikkuhiljaa liuottimen vaikutuksesta. Ota siis tarvikkeet valmiiksi ja  toimii siis lyhyesti seuraavasti:

  1. Poista vanhat renkaat;  käännä rengas vanteelta irti, aloita venttiilin vastaiselta puolelta ja kääntele koko matka. Tarvittaessa auta alkuun kittilastalla tai jos et tarvitse kumeja enää, voit myös silpaista ne puukolla poikki venttiilin vastapuolelta ja repäistä irti.
  2. Kierrä vanteelle vessapaperista nauha joka peittää renkaat jättämän liimapinnan
  3. Avaa kelmua valmiiksi puhtaalle lattialle noin metrin liuska
  4. Kastele paperinauha reilusti asetonilla, ja
  5. Kierrä kiekko tiukasti pakettiin tuorekelmulla tai pakkausteipillä
  6. Kun kiekko on paketissa, anna seisoa pari tuntia ja puuhaile muuta rauhassa sillä aikaa
  7. Raota pakettia vetämällä kelmu sivuun kuin tuubirengas vanteelta ja katso onko liima pehmennyt
  8. Kastele puhdas reipu reilusti asetoniin ja ala hangata liimaa irti
  9. Kun alkaa näyttää ettei liima irtoa enää, niin kastele riepua uudestaan ja vaihda tarvittaessa puhdas kohta rätistä
  10. Itsepäisiä kohtia voit auttaa sopivalla puupulikalla
  11. Muista pyyhkiä erityisesti rengasuran/-pedin reunat, niistä syntyy suurin osa liiman pidosta
  12. Lopuksi kun vanne on puhdas, kalva pinnan reiät puhtaaksi puulastalla tai tikulla
Milloin vanne on puhdas? Silloin kun se on puhdas.

Jos olet liimaamassa uusia puhtaita renkaita, renkaiden venyttäminen puhtaalla ja kuivalla vanteella on olennainen lisävaihe. Se toimii seuraavasti.

  1. Täytä uusi tuubi kevyesti valmistajan ohjeen mukaan niin, että se pysyy muodossaan, mutta ei ole kivikova, esim 2,5bar on suositus Specialized Tracer 32mm cx-renkaalla
  2. Sulje venttiili ja pujota venttiilinvarsi vanteen reikään
  3. Aseta vanne venttiili ylöspäin puupalikan päälle, siis ei rengasta väliin
  4. Ota kiinni renkaasta venttiilin molemmin puolin n. 20cm päästä ja vedä rengasta vanteelle tasaisesti molemmin käsin vastaikkaisiin suuntiin rengaspedin suuntaisesti
  5. Kun rengas venyy sentin-pari niin vaihda otetta eteenpäin ja venytä tasaisesti seuraavat 20cm
  6. viimeinen kolmannes renkaasta väännetään rauhallisesti päälle, esim seuraavalla tekniikalla:
    1. Ota vanne syliin venttiilin kohta vatsaa vasten, pidellen samalla lujasti kiinni renkaasta
    2. Mene kyykkyyn kiekko sylissä, niin että vanne on reisien päällä tukevasti vartaloa vasten ja jotakuinkin vaakatasossa
    3. Ota kiinni kohdasta jossa rengasta tulee ulos vanteelta ja käännä kulutuspintaa itseäsi kohti ja nosta rengas vanteen reunan yli pedille
  7. Kun koko rengas lupsahtaa vanteelle, niin ota vanne käteen akselista ja kääntele rengas tasaisesti ja suoraan vanteelle. Sen voit tehdä silmällä katsellen nko kulutuspinnassa heittoa, tai sitten katselemalla että reunanauha kulkee suoraan.

Tämä viimeinen vaihe toimii harjoituksena liimaukseen. Nimittäin jos uuden renkaan vääntäminen vanteelle on vaikeaa niin kuvitteleppa että se on tahmea liimasta. Lisäksi liimattaessa rengas pitäisi saada vanteelle suoraan noin 30 sekunnissa siitä kuin se on vedetty paikalleen. Liiman työstöaika ei nimittäin ole kovin pitkä.

Mitä sitten tulee kokemuksiin? Ensimmäisellä yrityksellä aloitin liiman jynssäämisen irti liian aikaisin ja se oli melkoista ähellystä, joten kannataa antaa paketin seisoa ja varovasti kurkistaa parin tunnin kuluttua onko liima pehmennyt. Jos liima oli lähtiessä kirkkaan kellanruskeaa ja tarttuvaa, nyt sen pitäisi olla samean vaaleankeltaista ja pehmeää, silloin se irtoaa (ks. kuva yllä). Muuten homma on about noilla ohjeilla varsin suoraviivainen toimitus. Kannattaa vain tosiaan muisaa että asetoni haihtuu rätistä nopeasti ja kankaaseen jää vain liimat kiinni, joten liotinta kannattaa lisäillä kohtuu tiuhaan, tyyliin joka pinnan väli, jota ei päädy työntelemän liimaa edestakaisin vanteella.

Seuraavassa jaksossa sitten tuubien liimaus, jahka sinne asti päästään.

-K

Tämä juttu perustuu olennaisilta osin Fillarifoorumin keskustelusta poimittuihin neuvoihin, kiitoksia kaikille neuvojille! 

Mainokset

Penikat kuriin

Sattuipa männävikolla niin, että about ensimmäistä kertaa elämässäni tuli sellainen päähänpisto että haluan mennä hökkäämään. No sen sitten teinkin ja homma meni muuten oikein mukavasti, mutta sitten puolentoista vuorokauden kuluttua iski penikkatauti niin ettei paremmasta väliä.

Valittelin tätä pitkän linjan juoksijatutulle joka heti tiesi missä mennään ja neuvoi lääkkeet. Joita siis itse kukin lukija seuraa omalla vastuulla ja konsultoiden omaa lääkäriään soveltuvissa kohdissa.

Ensihoito siis neljässä helpossa askeleessa:

  1. Napakka annos tulehduskipulääkettä, esim 800mg ibuprofeenia aikuiselle satakiloiselle miehelle. Varmaankin myös Voltaren yms. varsinaiset tulehduskipulääkkeet käyvät.
  2. Paikallista lämpöhoitua säären päälle kuumavesipullolla ja sen jälkeen
  3. Reilu lotraus Voltaren emulgeliä, varmaan muukin kipugeeli käy yhtä hyvin.
  4. Ja yöksi pitkävartiset villasukat tmv. jotka pitävät sääret lämpimänä.

Vitsinä siis se että lääkitys suitsii kudosten orastavan tulehduksen ja ärtymyksen, siinä missä lämpö pehmittää solujen pinnettä ja erityisesti niitä kiristäviä sidekudoksia. Tässä vähän kyselin että eikö tulehdus ja lämpö ole huono yhdistelmä, mutta ei kuulemma. Ja tappaahan se keho luonnostaankin tulehdusta lämnöllä, nimitäin kuumeessa. Sitä vastoin ärtyneiden ja tulehtuneiden kudosten hieronta ei ole hyvä juttu. Se rikkoo kuulemma soluja ja samalla kuormittaa imusuonistoa turhaan.

Olen aina ollut vähän konservatiivinen lääkkeiden käytön suhteen, ja liikunnassa varsinkin puritaaninen, muta koska penikkatauti on syvältä, päätinpä kokeilla ohjetta. Toteutin tätä ohjetta nauttimalla loivasti 400mg ibuprofeenia ja illalla elokuvaa katsellessa pidin kuumavesipulloa kintuilla vähän paikkaa vaihdellen noin puoli tuntia per jalka ja laitoin lämpösukat yöksi. Ja voilá, jos ei kipu nyt kokonaan ole poissa, niin ärtymys on ainakin huomattavasti vähentynyt ja nyt pystyy taas astelemaan irvistelemättä.

Entä mitäpä penikkatauti sitten on? Se on teknisillä termein säären lihasaitio-oireyhtymä, joka siis syntyy säärilihasten lihasaition ärtymyksestä. Tämä ärtymys johtuu siis yleensä liikarasituksesta, jänteet ja sidekudokset tulehtuvat ja lihakset turpoavat rasituksen seurauksena, eivätkä mahdu enää olemaan tilallaan. Näemmä lääkärikirjallisuudessa hoito on lähinnä lepoa ja tarvittaessa kipulääkitystä, kroonistuneen vaivan hoitoon sitten korjausleikkaus (Saarelma, Rowdon).

Vastaavasti kuntoilupuolella suositellaan toki lepoa, mutta myös venyttelyä, erityisesti pohkeiden ja säären venytystä ja lihasten vahvistamista (time to run.fi). Yksi näkökulma on myös se, että penikat kipeytyvät herkästi paitsi liian nopeasta hartjoitusmäärien lisäämisestä, myös vääränlaisesta askelluksesta. Eli jos ongelmia alkaa olla pidemmän päälle, niin lienee syytä pureutua juurisyihin ja tarkistaa juoksutekniikka sekä askellus, ja mahdollisesti vaihtaa siihen soveltuvat jalkineet. Tuosta turvotuksesta tuli mieleen, että myös kompressiosukat saattaisivat helpottaa vaivaa. Esim ko. varusteiden valmistaja Skins suosittaa kompressiovaateita suorituksen aikana ja palautumiseen. Niiltä osin kuin penikat kipeytyvät turvotuksen seurauksena, lentosukkien käyttö juoksun jälkeen voisi kaiketi laskea turvotusta ja siten ehkäistä lihasten ärtymistä.

Entä missä vaiheessa siirrytään sitten kroonisen puolelle? Jossain yo. kirjoituksisa oli mainittu että kun penikat alkavat kipeytyä niin silloin on vähennettävä harjoittelua tai siirryttävä lepoon kunnes kipu häviää. Ja ellei häviä kahden viikon kuluessa niin voidaan puhua kronistumisesta, jolloin on syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Hauskaa hölkkää,

-K