”Mikä on paras työmatkapyörä?”

…on kysymys joka toistuu varsin tiuhaan. Toinen variaatio on ”mikä on paras yleispyörä?” Tähän tietysti patenttivastaus on, että riippuu käytöstä, mutta yritänpä nyt purkaa vähän tähän auki omia ajatuksia jos se vaikka valottaisi vähän valintaan vaikuttavia seikkoja. Olen aikojen kuluessa ajellut työmatkaa neljällä erilaisella pyörällä vähän eri aikoina: hybridillä jota myös trekking- eli retkipyöräksi mainittiin (Crescent Niak vm. arviolta 2000, Jäykkä keula ja Shimano Nexus -osasarja), kuiturunkoisella maantiepyörällä (Velocité Helios prototyyppi, arviolta vm. 2010, SRAM Rival osasarja), keskiluokan cyclocrossarilla (Kona Jake the Snake, vm. 2010, Shimano 105 osasarja; Surly Cross Check, sekalaisilla osilla) ja jäykkäperäisellä 29″ isopyöräisellä maasturilla (Gary Fisher X-Caliber, vm 2010., SRAM X7/9 ja Shimano -yhdistelmä, Fox RL23 100mm joustokeula). Työmatka on vähän eri aikoina koostunut vaihtelevan mäkisestä asfalttipintaisesta tiestä normihaasteineen kuiten vaihtelevine kanttareineen, ja nyttemmin myös mukulakivineen, vilkkainen risteyksineen ja raitiovaunukiskoineen.

Aloin urani työmatkapyöräilijänä tosiaan hybridillä jolla ajoin pari kesää ja talvea. Siitä siirryin cyclocrossiin ja laajensin puolivahingossa vielä maasturiin ja maantiepyörään. Pyörätyyppejä on näiden ulkopuoelella uskomaton määrä, mutta keskityn nyt tässä pääosin kirjoittamaan omista kokemuksistani. Kaikilla mainituilla fillareilla on työmatka- ja yleiskäytössä omat hyvät ja huoonot puolensa ja ensiksi on syytä sanoa että kaikilla se onnistuu ihan hyvin. Yksi näkökulma on muunnelma teemasta jota valokuvaajat käyttävät kun joku kysyy mikä on paras kamera, johon vastaus on ”paras kamera on se, joka on kädessä ja jota osaa käyttää” – Eli paras pyörä on helposti se joka on olemassa, kunnossa ja jolla on tottunut ajamaan. Muu on sitten hienosäätöä. Kannattaa muistaa että esim. Matti Rämö on polkenut tuhansia kilometrejä ympäri maailmaa hybridillä jolle suurin osa asianharrastajista pyörittelisi päätään jos telineessä katsoisi.

Paras työmatkapyörä?
Paras työmatkapyörä?

Kokemukset

Maantiepyörä

Jos nyt aloitan ns. hyvästä nykyaikaisesta maantiepyörästä, niin sen suurin vahvuus on että se on kevyt ajaa ja käyttäytyy notkeasti liikenteessä. Miinuksena ajoasento (voi) vaikeuttaa liikenteen seuraamista ja ohuiden kumien vuoksi joutuu melko tarkkaan seuraamaan lasinsiruja, halkeamia asvaltissa, ja kanttarit joutuu jänishypyttämään, koska renkaat pohjaavat melko helposti jos ei ajele täysillä paineilla. Silloin tosin sitten menosta tulee varsin kovaa ja suorastaan epämiellyttävää. Tätä ei ajattelisi suureksikaan asiaksi äkkiseltään, mutta kun liikkuu kaupungissa erilaisia esteitä tuppaa olla muutaman kymmenen metrin välein, joka tarkoittaa että yhtenään on jarrutettava ja/tai repäistävä hyppy että pääsee etenemään.Lyhyesti sanoen eteneminen on siis melko ärsyttävää.

Lisäksi maantiesliksit ovat jokseenkin huonot elleivät suorastaan vaaralliset jos joutuu vaikkapa poikkeamaan hiekkapolulle. Niissä ei nimittäin ole juurikaan sivuttaispitoa savisella ja/tai irtonaisella alustalla joten liikenteessä on oltava melko tarkkana. Yleisesti siis maantiepyörä loistaa pitkillä vedoilla hyväpintaisella asvaltilla, mutta se on jokseenkin vaativa ajokki kaupunkiympäristössä. Tämä sopii pyöräläheteille joiden on päästävä lujaa, mutta huonommin aamu-uniselle työmatkalaiselle tai kaupassa kävijälle.

Sitten varoituksen sana kuitupyörän käytöstä, nimittäin ainakin minun pyörässäni runkoputket ovat kädellä naputellen jokseenkin paperin ohuttu kuitua, ja hiilikuitukomposiitti ei tunnetusti kestä iskuja; suhteellisen pienikin naarmu, kolhu tai hankauma voi katkaista näkyvästi tai näkymättömästi tarpeeksi kuituja niin että pyörän rakenteellinen lujuus kärsii merkittävästi. Yhdet pahat pannut, tai huolimaton kolhaisu itseltä tai naapurilta voi ilmeisesti jo riittää. Ja jos jotain ei halua niin sitä että yläputki katkeaa laskussa viidenkympin vauhdissa. Eli kuitupyörä, vaikka sillä monia hyviä puolia onkin voimansiirrossa, painossa, aerodynamiikassa ja muussa, ei ole oikein otollinen arkipyörä, ainakaan missä sen joutuu jättämään muiden armoille ulos tai telineeseen.

Maastopyörä

dsc_9760
Kuvassa Singular Gryphon, teräsrunkoinen isopyöräinen (29″) jäykkä maasturi

Maastopyörä puolestaan on tietynlainen pyöräteiden katumaasturi ja kokonaan toisesta laidasta kuin maantiepyörä. Isoilla, leveillä, renkailla ja joustolla varustettuna se soljuu luontevasti kanttareiden ja muiden yli, eikä esteistä tai pienistä lasinsiruista tarvitse suuremmin kantaa huolta. Maasturissa suurin heikkous on kuitenkin sen vahvuus, eli pyörä on aika painava ja läskit renkaat eivät erikoisemmin rullaa. Kalliit nappularenkaat vielä kuluvat melko nopeati pilalle. Pidemmillä reissuilla suora tanko on huono, ajoasento jää käytännössä yhteen ja helposti tulee vedettyä kyynärpäät lukkoon jolloin myös hartiat ja niska alkavat jumiutua. Eli omalla tavallaan eteneminen on helppoa ja miellyttävää, mutta toisaalta taas maantiepyörämäistä keveyttä ja ajettavuutta jää kaipaamaan. Maasturin vahvuudet menevät puolestaan aika pitkälti hukkaan kaupungissa, ainakin kesäkelillä. Talvella puolestaan se on parhaimmillaan mainio ajokki.

Hybridi ja cyclocross sekä ”soramaantiepyörä”

Näiden kahden välistä sitten enemmän ja vähemmän ovat ns. hybridit ja cyclocrossit. Hybridi siis on periaatteessa tosiaan kahden pyörätyypin, maastopyörän ja maantiepyörän, hybridi. Käytännössä tämä tarkoittaa että yleensä ne ovat geometrialtaan ja rungoltaan jonkin verran maantie- tai retkipyörämäisiä, mutta ne rakennetaan maastopyöräkomponenteista ja haaruikoihin mantuu renkaat tuota vajaan 40mm luokkaa, siinä missä moniin nykyaikaisiin maantipyöriin aivan maksimissaan sopii 28x622mm rengas.

Hybridi on parhaimmillaan hyvinkin onnistunut kompromissi, jolloin pyörä käyttäytyy melko notkeasti, mutta ilman maastopyörämäistä raskautta, ja silti välttäen maantiepyörän hermostuneisuuden ja herkkyyden alustalle. Hybridit ovat tyypillisesti krouvimpaa tekoa kuin maantiepyörät ja kestävät arjen rasituksia siis huomattavasti paremmin.

Toisaalta taas hybridiluokassa sisällä on ns. fitness-pyörien ryhmä, jotka ovat ikäänkuin maantiepyöriä joissa on maasturin osat. Näissä ei minusta ole suurestikkaan järkeä, koska kun kuitenkin on olemassa cyclocrosspyöriä ja maantiepyöriä, niin miksi ostaa hybridi joka on maantiepyörä ilman maantiepyörä etuja? Fittnessit ovat tyypillisesti malliston keskiluokkaa ja sillä hinnalla saa jo yhtä hyviä tai parempia maantiekiitureita ja crossareita.

Cyclocross-pyörät tyypillisesti ovat sitten asteen maantiemäisempiä, ja ne on yleensä varustettu maantiepyöränosilla ja käyrällä tangolla. Cyclocrossin juuret ovat eurooppalaisten maantiepyöräilijöiden talvikauden harjoituskisoissa joita on ajettu pelloilla ja poluilla. Tästä on kehittynyt oma lajinsa ja siihen soveltuvaa kalustoa jossa on otettu huomioon maastossa ja mudassa rämpimisen vaatimukset.  Cyclocrossiin pätevät samat hyvät puolet kuin hybridiin, mutta yleensä ne ovet pykälää urheilullisempia jos nyt tälläisen yleistyksen voi vetää, ja soveltuvat paremmin ajoasennon puolesta lenkkikäyttöön.

Crossareiden suhteen kannattaa huomioida, että niitä on kahta sukua. Nimittäin perinteinen lyhyt ja korkea jyrkkäkeulainen ja äkkinäinen, kuten vaikkapa Ridely, ja vähän pitkärunkoisempi ja loivakulmaisempi, kuten vaikke Surly, ei sitä kaikkein siisteintä kisakireää mallia jossa istutaan selkä kyyryssä maksimaalisen voimantuoton takia ja josta on kaikki lisävarustekorvakkeet karsitty pois. Tai siis jos ajatte crossia niin kaikin mokomin, mutta yleispyöränä kisakone ei ole erityisen mukava tai kätevä.  Tässä luokassa ehdokkaista voisi luetella esim. Singular Peregrine enemmän maastoon, tai Osprey pitkille maantielenkeille, Surly Cross Check Jotta homa ei olisi liian yksinkertaista, cyclocrossien rinnalle on noussut ”soratiemaantiepyörien” (eng. ”gravel grinder”) luokka, joiden lupaus on kohtuullisen leppoisia pitkiä kilometrejä kaikenlaisilla teillä.

Joka tapauksessa kaikilla kolmella tyypillä on parhaimmillaan ilo lasketella asvaltin lisäksi myös hiekkateitä ja polkuja. Näissä haittapuolena sitten on pahimmillaan äkkiväärä käytös pehmeällä alustalla, lähinnä siis lumessa ja syvässä hiekassa. Lisäksi toisin kuin maantiepyörä, hybrideihin ja crossareihin saa usein mahtumaan lokasuojat ja samaan aikaan jopa 40mm nastarenkaat. Eli tässä luokassa alkaa olla päivittäisen käytön ominaisuuspaletti kohtuullisesti kohdallaan; ne ovat tarvittaessa urheilullisia, mutta myös sopivan rentoja ajaa ja mahdollistavat myös lisätaakan kuljettamisen tarvittaessa.

Talvipyöräilyn erityisoluttuvuus

Nämä mietelmät on pääosin kirjoitettu huhtikuussa 2012 talvikauden jäljiltä. 

Ensimmäinen havainto oli viime talven vetisissä keleissä jo kohta syksyllä, että vaikka miten vaihtaisi vaatteet matkalle, ei kurasuihkua jaksa joka päivä ja hoidin sitten melko nopeasti myös maasturiin yksinkertaiset lokasuojat jotka sieppaavat enimmät ravat. Lokarit ovat mallia Crud Racepac, jotka olivat erinomaisen helpot asentaa, eivät ole hirveän painavat ja suojaavat yllättävän hyvin. Cyclocrossarissa minulla on ollut aina täyspitkät lokarit ja tavarateline.

Mitä tulee sitten talvipyörään varustelun ulkopuolella. Huomasin että pystyn haarukan ja pienehkön trailin crossari alkaa helposti kiemurrella juuri kun vakautta kaipaisi, eli hitaassa vaihdissa kaiken maailman sohjossa ja lumipöperössä. Maasturissa ns. pneumaattinen traili tasapainottaa tätä ja ainakin X-Calissa taitaa trailia muutenkin olla enemmän joten se kulkee vakaammin myös madellen kun ei jaksa oikein puskea hankeen tai sohjoon.

Eli jos näiltä pohjilta pitäisi antaa suositus talvipyörästä niin isopyöräinen maasturi tulee mieleen. Ei edes haittaa jos on sellainen ’vanhanaikainen’ pitkäkeulainen geometria joka on suhteessa kankea, koska silloin se kulkee kuin juna. Entä miksikö maasturi? No siksi että niissä riittää vakiona välitykset raskaampaankin keliin, haarukat eivät jäädy täyteen pöperöä ja pyörään saa leveät ja kantavat renkaat joissa on paljon pitoa myös liukkaalla. Välityksillä on yllättävän paljon merkitystä kun alkaa puskea pitkän työpäivän jälkeen nälkäisenä sohjoon reppu selässä. Nimittäin silloin ovat energiatasot aika paljon alempana kuin esim aamupalan jälkeen hyvin nukuttu yö alla kun lähdetään aamulenkille.

Talvella maasturin etu on, että juositus tuo vielä lisämukavuutta ja helppoutta peliin, sikäli jos se nyt on jokseenkin kunnollinen. Kääntöpuolena on, että minulla ainakaan maasturissa ei tahdo löytyä luontevaa ajoasentoa pitkille matkoille.  Kuitenkin jos kaipaa helppoa etenemistä talvikelillä, niin maastopyörä alkaa näyttää kyntensä; täydellistä tarvipyörää voi hipoa droppitankoinen maasturi, esim. Singular Gryphon.

Sivumennen sanoen, vaikka reppu selässä suojaa myös kivasti ravalta, jos siellä kuljettaa enemmän tavaraa, sanotaanko vaikka ketjulukkoa, tietokonetta ja vaihtovaatekertaa, se käy yllättävän painavaksi ja yllättävästi rasittaa polkijaa sekä tekee ylävartalon ja siksi myös kulkineen hallinnasta hankalampaa kun keli käy heikoksi. Pahimmillaan tästä syntyy kierre jossa reppu väsyttää polkijaa juuri kun pitäisi olla terävimmillään haastavassa pöperössä ja etenemisestä tulee yhtä takkua. Vastaavasti tavaratelineeseen kiinnitettävä sivulaukku muuttaa pyörän painojakaumaa ja saa pyörän jota ei ole suunniteltu ajettavaksi laukkujen kanssa (lue: käytännössä kaikki paitsi retki- ja randonneur-pyörät) käyttäytymään lievällä viiveellä verrattuna lastaamattomaan pyörään. Sekään ei vaikuta äkkiseltään suurelta asialta, mutta johtaa helposti yliohjaamiseen joka tekee ennestään tahmeasta etenemisestä entistä mutkittelevempaa.

Loppukaneetti

Sivujuoni renkaiden valinnasta

Lisäksi, jos palataan siihen pyörään mikä on olemassa, tai yhtä hyvin hankinnassa; yllättävän paljon ajotuntumaan vaikuttaa rengasvalinta. Yleispyörässä kannattaa olla sopivan isot ja laadukkaat, kevyet ja joustavat renkaat, joissa on sopiva paine. Sopiva siis siten, että ne eivät ole kivikovat eivätkä niin pehmeät että vanteet lyövät läpi. Sopiva paine vähentää vierinvastusta ja nostaa mukavuutta pyörässä kuin pyörässä.

Syy miksi kannattaa käyttää nimen omaan kevyita ja korkealaatuisia renkaita joissa on joustava runko, on että joustavissa kumeissa tapahtuu reisiintuntuvasti vähemmän ns. hystereesihäviötä renkaan rungon muodonmuutoksissa, so. vähemmän muodonmuutoksiin kuluvaa energiaaa muuttuu lämmöksi materiaalin sisällä, joten polkimiin syötetty energia muuntuu paremmin liikkeeksi ja renkaat myös joustavat pienissä epätasaisuuksissa paremmin eli ovat mukavammat.

Tässä yhteydessä ”parhaita” ovat sitten tietenkin ultrakalliit käsin tehdyt silkki- tai puuvillarunkoiset tuubirenkaat ja ns. avotuubit. Valmistajina esim Dugast, Vittoria ja Challenge. Sen jälkeen tulevat sitten ajatuksella suunnitellut käyttörenkaat kuten vaikka Panaracer Pasela tai vähän vahvempi T-Serv, joita ainakin pk-seudulla trokaa Shock Therapy/Foxcomp Tilkassa, tai esim Grand Bois retkirenkaat. Viimeisenä sitten tulevat jäykät ja paksut peruskumit kuten Schwalbe Marathon yms. Tosin paksuilla kumeilla on sitten omat hyvät puolensa, ne kestävät kilometrejä ja maantieroskaa aivan toisella tavalla kuin herkät ja pehmeät renkaat, joten ilmaista lounasta ei ole tässäkään.

Koon valinnasta sen verran että tietynlainen mukavuusraja on tuossa 30-35mm tuntumassa, nimittäin 32-35mm crossirenkaat ovat jo suuruusluokan erolla mukavampia ajaa asvaltilla kuin 28mm maantierenkaat, kestävät suuremman ilmatilan ansiosta paljon huolimattomampaa kanttariin ajoa ja ovat sen verran leveät ettei raitiovaunukiskoja ja muita tien virheitä tarvi niin arastella. Itse en varsinkaan reilun sadan kilon kuivapainolla ole kovin suuri uskoja 21mm renkaisiin, mielellään käyttäisin maantierassissakin 30mm tuubeja jos menisi vaan haarukkaan.

Erikoisen kapeita renkaita käytetään ilmanvastuksen pinentämiseksi ja siinä uskossa, että äärimmäisen pieni kontaktipinta vähentää vastusta. Ilmeisesti kuitenkin toisin on. Vintage Bicycle Quarterly testasi joukon renkaita ja totesi, että tuossa karkeasti 25-28mm alle mennessä vierinvastus ei juuri pienene ja alle neljänkympin nopeuksilla ilmanvastuksessa ei voita niin paljon että kanattaisi uhrata mukavuutta sen vuoksi. Noin siis henkilökohtaisena suosituksena, kannattaa jättää ne alle 28mm kumit triathlonisteille ja aika-ajokisoihin.

Minusta kuitenkin näyttää että ehkäpä suurin lupaus yleispyöristä on uutta tulemista kokevassa 650B rengaskoossa, jota erityisesti rankalaiset ja amerikkalaiset pitkän matkan pyöräilijät ja nykyään myös maastopyöräilijät suosivat. Esim Jan Heine on suuri uskoja ja kertoo meille että 42x584mm/650B renkailla on noin suurin piirtein sama kehä kuin 30x622mm/700C joten ajotuntuma on suurin piirtein sama kuin perus 28″/700C/ERTRO 622mm renkailla ja suurempi ilmatilavuus tietää paljon suurempaa mukavuutta vierinvastuksen kärsimättä. Lisäksi pyörä on helpompi rakentaa nielemään 40mm leveät kumit kuin 622mm. Lisäksi jos 622/700C vanteelle laittaa 40mm renkaan, ohjauksesta alkaa tulla vähän tahmea koska suuri kontaktipinta lisää efektiivistä trailia ohjausgeometriassa. Näin siis 650B/ERTRO 584mm on ilmeisesti mainio kompromissi. Odotamme mielenkiinnolla ottaako tulta muualla kuin xc-maastokisoissa ja randotapahtumissa.

Johtopäätökset

Mitä nyt tulee sitten johtopäätöksiin – on tapana sanoa että jos yksi ainoa pyörä pitäisi valita joka käyttöön, niin se olisi cyclocross. Olen itsekin tätä suositellut ja se on asianharastajien patenttivastaus. Asiassa on kuitenkin tiettyjä komplikaatioita sen suhteen miten paljon ja missä (muualla kuin työmatkalla) pyörää aikoo käyttää, miten pitkä työmatka on kyseessä ja aikooko sen polkea ympäri vuoden. Seuraavassa pari skenaariota:
1) Jos työmatka on lyhyt (<5km), enimmäkseen kaupungissa ja pyöräily ei ole sen kummemmin harrastus kannattaa harkita hybidiä tai ihan perinteistä kaupunkipyörää, ála Helkama Aino tai Pelago
2) Jos työmatka on keskimittainen (5-15km) hybridi, cyclocross tai gravel gridr palelee hyvin. Jos aikoo harrastaa pyöräilyä enemmän, mutta pääasiassa maantiellä ja kesäisin, maantiepyörää voi harkita muta edelleen crossari tai grinderi on helpompi, mukavampi ja monipuolisempi
3) Jos työmatka on keskimittainen tai pitkä ja aikoo ainakin jonkin verran harrastaa pitkänmatkan pyöräilyä myös päällystettyjen teiden ulkopuolella ja/tai ympäri vuoden niin grinderi, cx tai rando alkavat nostaa päätään vaihtoehtona
4) Jos työmatka on keskimittainen ja sen aikoo survoa raivolla ympäri vuoden keliin kuin keliin, ja auto tai julkinen ei ole käytännön syistä varavaihtoehto, niin maastopyörä on varmin valinta

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ””Mikä on paras työmatkapyörä?”

  1. Hei,
    Loistavaa koostetta pyöristä. Itsellä kokemusta tällä hetkellä hybridistä ja cyclocrossista. Samansuuntaisia kokemuksia että CC on mukavasti sporttisempi ja droppitanko on kiva vastatuulessa! Maantielenkitkin tuolla CC:llä hoituu.

    29er etujousto maasturia olen harkinnut nyt talvi- ja rospuuttokäyttöön.(kiinnostaa myös nuo maastopolut ku on niitä CC:llä päästellyt)

    1. Kiitoksia luottamuksesta! Ja hauska kuulla että jotin kaikupohjaa on omilla havainnoilla ja mietinnöillä. Ja vielä ensimmäinen kommentti kohta kolmeen vuoteen,)

  2. Kiitos hienosta yhteenvedosta! Hienosti ajaton teksti joka kestää internetin syövereissä ja antaa tärkeää tietoa varmasti monelle.

    Olen tähän asti ajanut työmatkoja Tunturi T210:lla jolla on painoa ihan kivasti eikä mitkään huippuosat. Päivitys olisi paikallaan ja kuumeinen etsintä uudeksi työjuhdaksi menossa.

    Mitä mieltä olet sinkulasta ympärivuotisessa työajossa? Esim. maasturisinkulasta? Kiehtoo se huoltamattomuus…

    1. Kiitoksia palauttesta! Hyvä kysymys. Ensimmäisenä on pakko sanoa että en ole varsinaisesti maasto- tai muullakaan sinkulalla ajellut, paitsi yhtenä talvena kun hybridin vaihdevivut jäätyi, ja juutuin yhdelle takarattaalle.

      Noin periaatteessa sinkula on houkutteleva ajatus juuri huoltovapauden ja toimintavarmuuden takia. Arvelisin että sen mielekkys palautuu aika paljon ensiksi siihen miten hyväkuntoinen ja motivoitunut kuski on, ja miten mäkinen se vakiotyömatka on. Jos se työmatka menee heittämällä kunnon puolesta ja haluaa vähän lisää haastetta ja pahimpina lumisadepäivinä on mahdollisuus valita mootorikulkuneuvo, niin sen puolesta ei pitäisi olla mitään estettä.

      Toisekseen sitten sihen että miten isoksi taakaksi pyörän huollon kokee. Harkitsin aikanaan sinkulaa itsekkin, varsinkin tuon yhden talven kokemuksen jälkeen kun se nyt nähtävästi toimi ainakin jollain lailla, vaikka ajoittain raskastahan se oli. Sitten kuitenkin päädyin vaihteelliseen kun se ylläpito ei ole minulle mikään ongelma. Oikeastaan ainut ekstra mitä joutuu tekemään on ajoittainen vaihtajan säätöjen tarkistus. Jarrut, ketjut ja laakerit pitää huoltaa samalla tavalla sinkulassakin.

      Voithan aina kokeilla valkkaamalla yhden välityksen käyttöön ja tehdä valan että et vaihda vaihdetta. Sillä sen näkee miten sinkulointi maistuu :)

      Sitten on aina mahdollisuus hankkia runko johon jossa drop-outit sallii vaihtajan käytön ainakin vaihtamalla. Solloin jää takaovi auki esim 1×10 settiin jolla sitten pääsee jo aika lailla mihin vaan. Viimeisenä vaihtoehtona myös voi harkita laadukkaita napavaihteita, esim. Shimanon Alfine 8 ja 11 sekä Rohloffin navoilla on fillarifoorumilla monta tyytytväistä käyttäjää jotka vannovat etteivät koskaan siirry ketjuvaihteeseen takaisin.

  3. Kiitos vastauksesta ja hyvistä neuvoista! Tulee itse asiassa ajeltua melkein aina samalla vaihteella :) en edes muista milloin olisin viimeksi vaihteeseen koskenut. Tässä valossa sinkula saattaisi toimia parhaiten, koska matkakaan ei ole mäkinen.

    Kunnollisten huoltotilojen puute huoltamattomuuteen kannustaa… Sitten kun on oma talli tulee varmasti laitettua useampaa pyörää ja huoltopaja :)

    Rohloffihan houkuttelis, mutta ehkä sitten ajankohtaista kun saa arvokkaammalle tavaralle hyvät säilytystilat. Ei viitsi kerrostalon pihalla tai edes ulkovälinevarastossa mitään arvokasta säilyttää alueella majailevien ahkerien pitkäkyntisten takia…

    1. Tässä valossa vaikuttaisi sitten siltä, että ei sinkulassa paljon sitten häviä. Jos on mahdollista niin voihan tuota sitten tosiaan katsella sellaista runkoa/pyörää mihin voi masentaa joko vaihtajan tai vaihteellisen navan myöhemmin jos alkaa pykälät kiinnostaa.

      Varsinkin jos on niin että pitkäkyntitiä liikkuu niin en minäkään investoisi itsessään pyörän hintaiseen Rohloffiin ainakaan pelkästään työmatkakäyttöön. Alfine ymmärtääkseni tarjoaa noin 80% suorituskyvystä 20% hinnasta.

  4. Ajelen Helsingissä ympärivuotisesti työmatka- ja harrastusajoa. Olen haaveillut yhdestä hyvästä yleispyörästä, mutta en ole löytänyt.
    Keväästä syksyyn Trekin Solo S (28″, 32mm leveillä pistosuojatuilla renkailla) on ollut viime vuodet ykköspyörä. Pyörä on kevyt ja pidemmissä ylämäissä “lisävaihteet” löytyvät reisilihaksista. Olen joskus pyöräillyt sinkulalla esimerkiksi Lahteen lähes 30 km/h keskivauhdilla reppu selässä. Sinkula on todellinen vaihtoehto huoltovapaaksi yleispyöräksi. Kunnes joku sen varastaa…
    Talvella tarvitaan hankivälityksiä ja nastarenkaita. 3×8-vaihteinen teräs-Cresent-hybridi on hyvä valinta. Paras etenemä tulee leveämmällä nastarenkaalla, joka tekee mainiota pitouraa kapeammalle takanastarenkaalle. Kulku on erittäin vakaata ja kapeampi takapyörä saa vakaan pyörinnän ja mainion pidon ylämäessäkin leveämmästä painaumasta.
    Viimeinen ja paras yritys yleispyöräksi Bromptonin 3-vaihteinen, teräsrunkoinen taittopyörä, jonka on voinut kantaa pienessä paketissa toimistoon ja kotiin. Heikkoudet löytyvät ainoastaan talvella: nastarenkaita ei saa ja ylipainerengas lähtee liukkaalla takaa alta todella herkästi. Paksu uusilumi alkaa kitkata kumpaakin rengasta lokasuojien rakenteisiin. Bromptonissa on pienet 16″ renkaat mutta pitkä akseliväli ja erinomainen kuminen iskunvaimennus takapyörän ja rungon välillä. Kappavaihteiden välityksiä ei voisi paremmin valita. 3 vaihdetta riittää myös maastoon hiekkaväylille. Ajoasento on hyvä ja 100 km:n reppuretki menee heittämällä 11 kg:n pyörällä.
    Seuraava yleispyöräyritys on 29″ teräsrunkoinen maastopyörä, jonka keskiöön istutetaan e-bike -moottori. Lainsäädäntö tukee tätä 45km/h ratkaisua jo muutaman kuukauden kuluttua :)

  5. Hyvä hardtail maastopyörä kyllä menee joka päivä ajossa. Kolmella rengas setillä pärjää hyvin. Kallit nastarenkaat ovat niin hyvät pitämään” pääkallokeleillä” että muutaman kerran on parempi liikkua pyörällä kuin jalan.

    27,5 kun laittelin alle 32mm renkaat ja satulalaukut kiinnu sekä välitykset ruuvasin 49/11 niin maantieajoa tuli juhannus viikolla 260km matkanopeuden ollessa siinä +30km tasaisella. Illalla sitten makuupussi esille ja aamulla jatkamaan.

    Sohjossa ajaminen tosiaan kasvattaa peruskuntoa.

    2017 tarkoituksena olisikin mennä yli 300km päivässä ei ruuhkat haittaa…

  6. KIITOS erinomaisesta kirjoituksesta. Paljon tarpeellista tietoa selkeästi kirjoitettuna, uutta pyörää/mallia harkitsevalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s