Grolsch Premium Lente Bok

Vielä löytyi kaupasta yhden mallista lente bokkia, tällä kertaa siis Grolsch. En ehkä kutsuisi tätä sarjaksi, mutta tässä on ennemmin tullut maisteltua Alfan ja Gulpenerin kevätbokit.

Värin on kirkas, punertava oranssi. Vaahto on kuohkea ja isokuplainen. Tuoksu huomio kiinnittyy keveyteen ja hedelmäiseen aromiin.

Tuoksua seuraillen maku on myös hyvin kevyt ja hedelmäinen tai marjaisa, suorastaan makea. Makua on vaikea kuvitella äitymättä poikkeuksellisen runolliseksi. Jos pääsiäinen maistuisi joltain, niin se olisi tämä maku. Oluesta tulee mieleen keltaiset tipuset ja hennon vihreä tuore rairuoho. Hapokkuutta tässä on vain vähän ja katkeruutta on jälkimaussa aavistus, joten kai se keväthumalakin siellä on mukana. Lasin edetessä makeus korostuu ja äityy jopa lievästi äiteläksi.

Mielenkiintoinen tuttavuus, makeudessaan tämä menee aika tavalla samaan sarjaan muinaisen Wittekerke Rosén kanssa, nimittäin tämä on olut jonka voi hyvin kuvitella maistuvan siiderinjuojalle tai muille jotka eivät yleensä olutta juo. Yritän kovasti pitää tästä oluesta koska perusmaku on miellyttävän herkkä olematta vetinen, sanalla sanoen keväinen, mutta tuo makeutus jyrää alleen sarjassaan ansiokkaan perusmaun. En oikein muistista osaa verrata, mutta vaikuttaisi, että tämä on kilpailjoitaan selvästi kevyempi erityisesti Alfaan verrattuna ja vähemmän hapokas vastaavasti Gulpeneriin verrattuna. Pisteet keveydestä ja raikkaudesta, miinusta sitten ylenmääräisestä makeilusta ja joudun nyt antamaan itse asiassa aika reilusti miinusta.

1,5/5 ”vaivoin välttävä”

grosch.lente.bok

Mainokset

Gulpener Dort

Lisää Limburilaista. Gulepener on tuottanut meille erikoistilauksena vahvan Dortin. Dort on Beer Hunterin mukaan Dortmundilaistyylinen tumma lager, mihin nimikin loogisesti viitannee. Muuten löysin kovin käyhösti infoa tästä oluesta, niin että eiköhän siirrytä makustelemaan.

Väri on kirkas ja kulunutta sanontaa käyttääkseni meripihkainen, tummahko punaruskea.Vaahto on kellertävä ja isokuplainen, verraittain nopeasti haihtuva. Tuoksu puolestaan on pehmeän humalainen.

Suutuntuma on lievästi hapokas, mutta muuten varsin pehmeä. Päällimäisenä maussa on vahva mutta pehmeä maltainen maku ja kun olut pyörii kielellä niin siitä vaputuu mukava hapokkuus. Jälkimakuna on hienostunut humalainen maku, ei liian katkera vaan tasapainoinen. Lasin edetessä takapotkuinen hapokkuus korostuu lievästi yllättävällä, mutta samalla virkistävällä tavalla.  Kaiken kaikkiaan olut tuo mieleen vahvasti nuo Koninghoevenin verrattomat tuotokset, olematta yhtä hapan.

Vahvan makuinen mutta onnistuneen tasapainoinen olut. Mikään osa-alue ei rynni esiin vaan tuoksusta jälkimakuun liikutaan hyvässä tapapainossa. Kaiken kaikkiaan onnistunut paketti

4/5 ”kiitettävä”

gulpener_dort

Potkua pyöräilystä

Pitkäaikasemmat lukijat muistanevat seikkailuni polkupyörän ostossa. Olen siitä lähtien nyt ollut sitten ympäristöystävällinen, kestävästi kehittyvä ja kulttuuriin mukautunut työmatkailija. Jonkunlainen käänne tosin tapahtui tuossa itse asiassa eräs sunnuntai, kun olin menossa päiväretkelle, mutta vanuin liian pitkään kotosalla ja säntäsin kiireellä sitten asemalle. Siinä puolihuolimattomasti tömäytin parista punaisista läpi matkalla. Samalla tuli mieleen hollannikkaissa lainattu lehtijuttu ”vinkkejä hollantilaistumiseen” missä huomauteltiin vähän polkupyöräilystä.  Tässä kohtaa aloin tunnistaa itsessäni huolestuttavasti Polkupyöräilijyyttä kun sitten mietin myös aiempia omia kokemuksia polkypyöräilijöistä. Rohkaistuin tässä sitten ihan kirjallisesti havainnoimaan polkupyöräilijyyttä.

Jaa mikäkö polkupyörälijöissä on vikana? Ensimmäisenä on tietysti sanottava että ei keskimäärin mikään, yhtään sen enempää kuin muissakaan ihmisissä. Ensimmäisenä erottaisin, että on pyöräilijöitä ja ja sitten on Pyöräilijöitä. Reippaasti kun tästä karrikoin, niin stereotyyppisesti Pyöräilijän tunnistaa siitä että liikkumismuodon valinta määrittää elämää ja identiteettiä samalla tavalla kuin autoharrastajilla tai moottoroiduilla kanssapyöräilijöillä. Ulkoisena tunnusmerkkinä varsinkin Suomessa Pyöräilijällällä on yleensä kallis harrastajan polkupyörä, pyöräilykuteet ja himmelit myös muutenkin kuin lenkillä. Varmaankin kaikki kaupungissa tai sen liepeillä asuvat tietävät sen tyypin, Pyöräilijän isolla Peellä.

Liikenteessä usein vaikuttaa, että Pyöräilijä ei tunnu välittävän paljon muusta kuin omasta etenemisestä. Varsinkin jos asia tulee puheeksi, niin Pyöräilijä on vielä yleensä kovin itseoikeuttu toimissaan, koska ajaa ”omalla riskillä”, eikä välitä miettiä jos autokuskit murtavat nenänsä rattiin väistellessään pyöräilijää. Puhumattakaan sitten siitä taakasta minkä loukkaantunut pyöräilijä aiheuttaa yhteiskunnalle ja muille osapuolille kun se onnettomuus lopulta tapahtuu. Vaikutelman saattaa vielä silata kevyesti ulkokultainen tyytyväisyys omasta tiedostavasta ja progressiivisesta kulkuvälinen vallinnasta.

Miten tämä sitten liittyy Alankomaihin tai minuun, vannoutuneesen autoilijaan? No, ei siinä tosiaan kauaa mennyt kun aloin nähdä Pyöräilijän itsessäni. Aloin tässä muistelemaan vähän enemmänkin noita työmatkoja ja olen tässä noin kuukauden aikana ainakin kerran vääntänyt kääntyvien kaistasta rekan kanssa, ajanut punaisia päin liikennöityyn risteykseen, ja ainakin kerran laittanut jonkun muun väistämään itseäni. Vaikka kuulostaa dramaatiselta, mutta useampaankin kertaan tuossa olisi ollut saumaa vammautua ja tuomita itseni raajarikoksi ja jonkun muun kärsimään tunnontuskia. Ja kaikki tietysti siksi, että jäin vetelehtimään kotiin vielä pariksi minuutiksi ja tuli kiire junaan, tai siksi etten osannut tehdä realistista aikataulua itselleni.

Alankomaihin tämä liittyy sillä tapaa, että keskimäärin ihmiset käyttäytyvät kyllä liikenteessä, mutta peliliikkeitä tekevät muutkin kuin Pyöräilijät. Ei nyt aina ja joka paikassa mutta kyllä ihmiset mummosta vaariin ja vauvaan ajelevat punaisia päin, kiilavat autoja kääntymiskaistoilla ja muutenkin ajavat melko aggressiivisesti. Täällähän on nimittäin polkupyörällä etuajo-oikeus, joten minkä voimassa häviää sen voittaa viekkaudella ja vääryydellä. Erona on varmaankin se, että suurempi osa siitä maan suolasta, joka Suomessa ajelee taksikaistoilla kännykkä kädessä ylinopeutta töihin aamulla, tekee sitä täällä pyörällä.

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että syykin on aika helppo löytää. Arkipäivänen törkeily esim. valoissa on kovin houkuttelevaa, muistan tuossa juuri kotiin tullessa miettineeni joka valoissa, että miksi taas muka pitää pysähtyä kun juuri oli päässyt edellisestä valoista vinttaamaan hyvään vauhtiin. Liikennevaloihin jarruttelu kokeilee lainkuuliaisuutta autollakin varsinkin jos on kiire, mutta pyörällä tietysti vielä enemmän kun joka kiihdytys maksetaan kalliisti lihasvoimalla. Ja on myös erinomaisen helppo ajatella, ”koska olen tässä lihasvoimalla liikenteessä niin voinhan minä nyt säästää vaivojani ihan oikeutetusti”. Tietysti pyörä on myös pieni ja ketterä ja sillä onkin mukava oikoa ja puikkelehtia kaikista väleistä ja sujahtaa sivukujalta kolmeakymppiä autoilijan kauhuksi.

Sinällään asiassa ei ole mitään outoa, ihmiset ovat ihmisiä myös polkupyörän selässä. Tässä kohtaa lienee parasta antaa saarnavaroitus, koska tästä tulee myös mieleen se kaksoistandardi mikä tuntuu liittyvän liikennesääntöihin polkupyöräilyssä. Nimittäin kuten totesin niin olen myös vannoutunut autoilija entisenä maaseudun asukkina. Olen siten ollut sitten paitsi itse Pyöräilijänä, myös tuulilasin takana helisemässä Pyöräilijöiden kanssa. Ja autoilijana tosiaan joutuu aika säännöllisesti helisemään puöräilijöiden kanssa. Muistuu mieleen taannoin se vaivoin kahlehdittu halveksunta kun joku uskaltautui ilmaisemaan paheksuntansa väljästä liikennekurista kevyessä liikenteessä. Vaikutaisi että nyky-Suomessa autoilijoita syyllistetään, mutta kuitenkin liikenteessä Pyöräilijät ovat usein röyhkeimpiä, töykeimpiä ja vaarallisimpia kuskeja. Mutta ilmeisesti, koska pyöräilijät ovat vähemmistössä ja muutenkin parempia kansalaisia, asiasta ei ole korrektia huomautella. Samaan sarjaan kuuluu, että jos joku törkeilee autolla, varsinkin jos nyt sattuu olemaan iso ja kallis auto, niin toiminta tulkitaan aggressioksi ja se on automaattisesti ainakin liki-rikollista vaikkei varsinaista vaaraa edes olisi aiheutunut.  Mutta jos joku porsastelee pyörällä, niin se on vain joustavaa liikennetilanteeseen mukautumista ja jouhevaa etenemistä vilkaassa urbaanissa ympäristössä.

Aloin tässä miettimään, että onko tässä kirjoitelmassa mitään johtoajatusta, mutta en löydä oikeastaan muuta teemaa kuin sen, miten polkupyöräily peilaa ihmisten toimintaa muutenkin. Ja keskeinen havainto tietenkin oli, että liikennevälineen valinta ei anna erioikeuksia puolin tai toisin, ellei sitten satu olemaan ratiovaunun ratissa. Pyöräilyssä tuntuu korostuvan riskien otto kiireessä, joten aikataulutus näyttelee suurempaa osaa. Lisäksi muistelen sitä lievää itsetyytyväisyyttä jota itsekkin tunsin kun ajoin Pyörällä, ja vielä käytetyllä, ilman hiilidioksidipäästöjä. Ja tietysti niin lujaa ja oman erinomaisuuteni häikäisemänä, että en edes huomannut ajavani päin punaisia. Ja kaikesta huolimatta jos joku harrastaa pyöräilyä ja on liikenteessä kalliilla pyörällä, niin ei se liikkujaa pahenna. Samalla tavalla kun kalliilla saksalaisella autolla ajaminenkaan ei ole synti.

Ja lupaan myös varata aamuisin vähän enemmän aikaa ja tuntea aitoa syyllisyyttä liikennerikkeistä.

-K

Nuoret ja meri

portaatViikonloppuna keli oli kesäinen ja kalenteri tyhjä joten päätin suunnata Haagin rannikolle Scheveningeniin. Scheveningen on enemän ja vähemmän Haagin kaupunginosa Pohjanmeren rannikolla, Haagin keskustasta jotakuinkin pohjoiseen. Kaiken kaikkiaan kyseessä on jotankuinkin Hollannin Naantali kaikkine ravintoloineen, hotelleineen ja muine harrasteineen.

Ehkäpä suurin vetonaula on tietysti ruohikkoisten kumpuilevien dyynien kehystämä pitkä hiekkaranta. Rantaa riittää paikalla enemmänkin, vaikkakin Euroopan suurin ranta on, ei Rivieralla, vaan Schiermonnikoogilla, yhdellä Waddenin saariryhmän saarista Pohjanmerellä Alankomaiden edustalla. Wikitravelin mukaan ranta jakautuu pohjoisrantaan Noorderstrand ja etelärantaan Zuiderstrand, joista siis Noorderstrand on se matkailuvaltti ja Zuiderstrand ilmeisesti enemmän se missä paikalliset käyvät sunnuntaikävelyllä.

Rantaa Pieriltä pohjoiseen päin
Rantaa Pieriltä pohjoiseen päin

Muita keskeisiä kohteita on kuuluisa Kurhaus hotelli ja tietysti Scheveningen Pier joka pistää mereen yli 40m korkeana ja arviolta parisata metriä pitkänä. Muita harrastusmahdollisuuksia on normaalien ranta-aktiviteettien lisäksi vesiurheilu, veneily, kalastus ja elim leijojen lennättämine, mikä vaikuttikin olevan varsin suosittua. Muista viihtymismahdollisuuksista pitää huolen koko pohjoisen rannan Noorderstrandt mitalla jatkuva kaksi riviä syvä muuri grillejä, ravintoloita ja kahviloita.

Kurkistus Bora Boralle
Kurkistus Bora Boralle

Pelkän ranta-aktiviteetin lisäksi lähistöllä on tietysti sitten kaikki normaalit kaupungin palvelut ja joitain museoita joista ehkä potentialisesti kiinnostavin on Atlantin vallin museo ja majakka. Kaikkihan muistavat Atlantin vallin, sen jonka liittoutuneet mursivat normandiassa taloudellisesti vahvimmasta kohtaa.

Muutkin kuvaavat
Muutkin kuvaavat

Nyt on vielä aikainen kesä ja meri on kylmä joten ranta ei ollut perjantaina mitenkään täynnä vapaapäivästä huolimatta, mutta kyllä porukkaa tuntui olevan liikenteessä silti jonkin verran, kielestä päätellen pääosa matkailijoita. Satuin paikalle jotakuinkin päiväillisaikaa, joten pääsin näkemään miten porukka alkoi vaihtua tervehenkisistä rannallakävelijöistä ja jalkapallonpotkijoista iltaelämään valmistautuneisiin nuoriin. Parhaiden hollantilaisten perinteiden mukaisesti ilmeisesti rannalla kuuluu käydä nimen omaan sunnuntaisin perheen kanssa, joten silloin varmaankin on suurin tungos.

Ja päivityksenä tosiaan, että Scheveningen Noordstrandiin pääsee mukavasti Delftistä tramillä 1 suoraan, joka kulkee Haagin keskusten läpi tuttua reittiä Vapauden palatsin ja World Centerin ohi Kurhausin luokse tuonne rannan pohjoispäähän Zwarte Padin kummelille. Toinen vaihtoehto on vaihtaa Den Haag Hollands Spoorissa tramiin 11 joka kulkee sitten kaupungin eteläpuolelta torin ohi satamaan Scheveningese Haven. Reissut voi ja jopa kannattaa yhdistää koska tuolta Kurhausin kieppeiltä kulkee mukava noin kilometrin parin mittainen kävelyreitti rantapromenadilta vanhaan kalastajakylän keskustaan ja sitten tuonne satamaan.

Pyyhkeet rullalle ja menoksi

-Kalle

Valkoinen viikonloppu

Tässä viime aikoina  olen suorastaan ylittänyt itseni ja nautin merkittävän osan leivästäni pillillä. Ettei menisi hukkaan, niin ajattelin tehdä pikku yhteenvedon tästä venhäolutkimarasta. Ensimmäinen havainto on, että vaikka vehnäolut on stereotyyppisesti genrenä mieto, niin joukkoon mahtuu melko vahvan makuisia esityksiä.

En tiedä voiko tämän havaintomäärän perusteella muodostaa vielä säännönmukaisuuksia, mutta vaikuttaisi yleisesti siltä että alankomaalainen witte tai witbier on hapokkaampi, siis suutuntumaltaan helmeilevämpi, ja myös usein happamampi, siis maultaan lievästi maitohapon makuinen kuten oikeat suolakurkut ja hyvä hapankaali, kuin naapurimaiden (tässä maistellut) tuotokset. Viikon urakkaan siis kuuluivat seuraavat oluet maistojärjestyksessä:

  1. La Trappe Witte
  2. Wieckse Witte
  3. Grolsch Premium Weizener
  4. Weihenstephan Hefe Weisse
  5. Wittekerke Wit
  6. Albert Heijn Witbier
  7. Gulpener Korenwolf Witbier

Aika paljon olutta itse asiassa, alkaa kolkutella riskikäytön rajoja. Mutta mitäpä sitä ei tekisi gastronomian eteen. Näistä ehkäpä helpoimmat olivat nimen omaan ulkomaalaiset Wittekerke ja Weihenstephan jotka tarjosivat vehnäistä pehmeyttä mitä on helposti tottunut odottamaan. Alankomaalaisista Grolsch tarjosi perusvarman ja helposti lähestyttävän johdatuksen alankomaalaisiin witteihin. Wickse tarjosi mielenkiintoisen mausteisen ja virkistävän maun. Viimeisenä sitten La Trappe ja Korenwolf ovat ehkä luonteeltaan vahvimmat kilpailijat. Näiden väliin tipahtaa sitten AH Witbier, joka ei oikein onnistunut vakuuttamaan kilpailijoiden rinnalla.

Myös maistelun suhteen tästä on reflektoitavaa, sillä tarkoituksella testasin nyt myös yhden oluen jonka olen maistellut enemmin ja josta jäi positiivinen mielikuva. Ennen maistoa nimen omaan en katsonut tuota vanhaa juttua, uskoo ken tahtoo. Tämä testihän meille kertoo lähinnä sen että onko maku muuttunut, niin kuin tuossa aloin epäillä ja siis myös kertoo siitä miten luotettava tämä arvio on.

Ensimmäinen huomio on että mieleen jäänyt vaikutelma oluesta oli kovin erilainen kuin mitä sitten maistelussa paljastui. Kun vertasin tuoreempaa arviota edelliseen niin aloin hahmottaa että ehkäpä se ero ei ollut niiden todellisien oluiden välillä niin suurin kuin mielikuvan ja oluen välillä. Yksi syy on että tuo kolmantena ikinä kirjoittamani arvio ei kertonyt itse asiassa oluesta paljoakaan, koska kuvailu on niin suppea. Toinen asiaan mahdollisesti vaikuttanut tekijä on, että maistelin kuvauksen perusteella erityisen hapokkaan oluen ennen vertailuoluen ensimmäistä maistoa ja siksi testikappale näyttäytyi erityisen pehmeänä.

Testissä myös huomaa miten tämä kokeilu ja asiaan tutustuminen on laajentanut ilmaisujen kirjoa siitä miten tuota olutkokemusta voi yrittää muille välittää ja mihin kannattaa kiinittää huomiota kun olutta arvioi. Nimittäin kun tuota Korenwolfin arviota luin niin ei se kyllä vanhemmalle itselleni kertonut enää oikein mitään joten varsinainen vertailu on aika muistinvaraista. Toinen on että tuo arviointi asteikolla ”pidän tästä” – ”en pidä” ei näemmä ole kovin robusti kehitykselle koska nyt selvästi sarjassa arvioin hyvin samanlaisia oluita pisteen huonommin ja sen on 5-pykäläisellä asteikolla jo aika paljon.

Se minkä maistelusta myös huomasin, ja mitä en olutkirjallisuudesta lukenut, on että kun olutta juo tai siis maistelee, niin tuntuu että makuaistimus kehittyy ensituntumasta jälkimakua kohti sitä mukaa kun lasi etenee. Sitä ensimmäisen simauksen makua ei enää saa toisella suullisella takaisin ja kun lasi etenee niin jälkimaun osuus aistumuksessa tuntuu painottuvan. Uskoo ken tahtoo, tämä voi olla ihan helkilökohtainen juttukin. Mitä tämä sitten aiheuttaa oluen maisteluun? Joku voisi todeta että oluen todellisen luonteen tuntemiseksi olisi siis syytä nauttia ainakin se lasillinen, tuon desin maisteluannoksen sijasta koska siinä ei maku ehdi niin kehittyä. Tässä tulee sitten se kompromissi eteen; paljonko olutta voi juoda tulematta niin humalaan, että se häiritsee toimitusta, paljonko oluita on maisteltavana ja paljonko siihen voi käyttää aikaa. Kirjoitin nimen omaan humalaan, koska sehän oluen juonnista seuraa yleensä vielä ennen pitkää. Harrastajaahan tämä ei tietysti sido, muuten kuin on hyvä tunnistaa sitten se että viidennen tuopin arviot voivat olla vähän epämääräisempiä ja lennokkaampia kuin vaikkapa toisen tai kolmannen. Itse tässä nyt puolivahingossa kokeilin rajaani ja sanoisin, että kaksi 3dl lasia illassa miedompaa vehnäolutta pystyy arvioimaan, mutta esim. trappisteja en lähtisi montaa yrittämään jos on tarkoitus pysyä analyyttisenä.

Eli lopuksi jos vedetään yhteen, niin näin syntyi tälläinen vaillinainen katsau alankomaalaiseen olutvalikoimaan. Lukijat ovat vapaita ottamaan tästä ideoita omiin juomisiinsa. Mitä tulee olueen sitten vakavampana harrastuksena jos joku sellaista aikoo, niin jos haluaa oikeasti arvostella oluita niin homma kannattaa ”opetella” aika alkuun. Alussakin vai pitäisikö sanoa erityisesti alussa kannattaa kiinnittää huomiota siihen millaisia ilmaisuja käyttää, jotta edes itse muistaa vielä myöhemmin millaista tuo olut oikein oli. Myös arvosteluasteikon valintaan kannattaa käyttää vähän aikaa ja miettiä että olisko syytä sittenkin käyttää mokriteeristä asteikkoa ja jos niin mitkä ne kriteerit ovat. Sitten myös uskoisin että ajoittainen arvioiden tarkastaminen eli palaaminen vanhoihin voi olla hyväksi, koska se antaa mahdollisuuden arvioida kriittisesti oman linjansa pysyvyyttä ja myös palauttaa mielen vanhoja suosikkeja. Jos taas tarkoitus on enemmän vain maistella ja merkitä mitä tuli juotua ja merkitä muistiin että tätä kannattaa jatkossakin suosia, niin sillon sillä ei ole niin väliä.

Sellaista nenänvalkaisua tällä kertaa

-Kartturi

Albert Heijn Witbier

Noin ihan vitsilläkin otin mukaan sarjaan myös ah:n oman ketjutuotteen. Valmistajasta ei ole mitään tietoa, mutta olut on tietysti pantu perinteisen ja kunniakkaan reseptin mukaan, etiketissä vakuutetaan. Valmistusaineissa ainakin on laitettu kaikki sisään, paletista löytyy perinteistä oluenvalmistuksen kulmakivenä fruktoosia, jotain elintarvikehappoa ja happamuudensäätöainetta, sekä appelsiininkuorta, korianteria ja vielä määrittelemättömiä aromeja.

Olut on samea ja hyvin vaalean keltainen. Tätä kun vertaa keskinkertaiseen kotitalouskultaan niin ei ole kovin liioteltua puhua kullankeltaisesta. Tuoksu on lievästi mausteinen. Suutuntuma on happoisa jopa pieneen purevuuteen asti mutta maku on aika mieto eikä kovin pitkä. Maku on kaiken kaikkiaan purevan etupainotteinen ja haihtuu aika nopeasti jättäen miedosti mausteisen jälkimaun suuhun.

Kaiken kaikkiaan en pitäisi kovin onnistuneena luomuksena, kyllä tämän vehnäolueksi tunnistaa mutta kaikkine mausteineenkaan ei minusta kovin onnistunut kokonaisuus, maku ei ole puhtaan vehnäinen kuin vaikka Wittekerkessä tai Weihenstephanissa, eikä mausteinen kuten Wieckesessä ja purevuuden vastineeksi ei ole samaa makua kuin La Trappessa tai Korenwolfissa. Jos niikseen tulee niin esim Wittekerke huijasi fruktoosilla ja aromeilla ja Wieckse mausteilla paremmin kuin tämä.

2/5 ”välttävä”

ah.withbier

Wittekerke Wit Bier

Kun eilen lipsuttiin Saksan puolelle, niin tänään näyttää menevän ylkojauksena Belgiaan. Sillä nyt on maistossa Wittekerke Wit Bier. Tuossa jo aiemmin arvostelussa oli Wittekerken vadelmamehu Rosé, joten lievä epälyksen varjo voisi kaatua tulijan päälle ennakkoluuloisen arvioijan silmissä, mutta ei anneta sen häiritä. Huolellisena arvioijana kyllä kiinnittää huomiota siihen, että olueen on lisättu fruktoosia ja aromeja niitä määrittelemättä, joten suoritus ei ole ns. puhdas kuitenkaan.

Ulkonäöltään tämä palaa taas hentoon oljenkeltaiseen väriin. Maku on mieto, lievästi helmeilevä. Maussa on koko matkan vahva vehnämaltainen elementti, ominaisuus jota painotin varsinkin alkupään olutarvioissani varmaankin maneeriin asti. Koska siis makuun on selvästi satsattu niin tätä pitänee sitten kutsua herkäksi, mutta tasapainoiseksi ja ehkäpä jopa täyteläiseksi. Sillä jälkimakukin on maltaisen pyöreä, ja kilpailijoille ominainen happamuus on hyvin lievää. Tosin kun olutta lipittelee eteenpäin niin happamuus voimistuu.

Kaiken kaikkiaan miellyttävä tuttavuus. Olut on tasapainoinen ja helppo, mutta omalla herkällä tavallaan myös maukas. Sopii siis kaikille vehnäoluista kiinnostuneille harjoittelukappaleeksi.

3,5/5 ”Erittäin hyvä”

wittekerke.wit