Herran kukkarossa

Arvon Rouva Koningshoeven häämöttää
Arvon Rouva Koningshoeven häämöttää

Vakituiset lukijat ovat varmaankin seuranneet  juttuja trappistioluista, mistä nyt vähän kuin vahingossa kehkeytyi jonkinlainen sarja. Tarkkaavaisimmat lukijat varmaan huomasivat, että Quadrupelin arviossa mainitisin käyneeni kyseisen nektarin alkulähtellä ja niin teinkin, mutta pihtasin juttua nyt näinkin pitkälle kun jukaisupukessa näytti olevan muutakin vihdettä. Menköön tämä nyt sitten myös vappujuttuna, vaikka olutaiheesta huolimatta aihe onkin vähän tyypillistä hartaampi. Jo ensimmäisestä trappistioluestani kirjoittaessa seurasin, että mistä olut on kotoisin. Sitä mukaan sitten tutustuin Koningshoevenin luostariin Tilburgissa tai Berkel-Enschortissa.

En kertaa koko historiapläjäystä mitä kirjoittelin tuohon olutjuttuun, mutta jotain kuitenkin. Koningshoevenin perustajat on siis kotoisin suoraan La Grande Trappesta, Normandiasta ja siitä siis olutbrändikin on kotoisin. Tiedustelija lähetettiin La Trappesta siis tuolloin 1800 luvun lopulla kun valistuksen lyhty tuppasi sytytellä kirkollisia instituutioita palamaan.

Sisäänkäynti sisäpuolelta
Sisäänkäynti sisäpuolelta

Tämän verran siis oli tiedossa lähtiessä. Nimittäin päätin lähteä katsomaan josko luotarista seiviäisi lisää paikan päällä, kun sinne ei paljon tuntia pidempi matka ole tästä Delftistä. Laittauduin matkaan heti aamusta ja suuntasin Tilburgin asemalle junalle. Kätevin tapa itse luostarin pääsemiksesi on Tilburgin ja Bestin juna-asemien välillä liikennöivä bussi 141. Knoppina kannattaa huomioida, että bussi kulkee lauantaisin ainakin nykyisellä aikataululla 2 tunnin välein. Oikea pysäkki on ’Morgenstel Trappistenklooster’. Itse jäin pysäkillä ’Koningshoeven’ joka siis on edellinen pysäkki luostarista. Tosin kävely maaseudulla lepposessa kesäilmassa oli kyllä monin verroin vaivan arvoinen. Lisämaustena vielä jostain hämäräksi jääneestä syystä linjaa ei liikennöity takaisin joten maalaismaisemaa sai ihailla molempiin suuntiin.

Luostarinurkkaus, taustalla pääportti
Luostarinurkkaus, taustalla pääportti

Turistitoiminta keskittyy vahvasti panimon ja maisteluravintolan ympärille. Luostari aukeaa yleisölle 10.30 joten olin itse vähän tarpeettoman aikaisessa liikkeellä. Luostarin alueella on vihtyisä ja hyvin hoidettu puutarha, Kloosterwinkel, eli luostarinurkka joka myy uskonnollisia artifakteja ja luostarituotteita kuten juustoa, leipää, olutta ynnä muuta. Toinen turistipyydys oli sitten viime kesänä avattu Proeflokaal, käytännössä panimoravintola. Maistelumestassa on siis tarjolla kaikkia luostarin tuottamia oluita, nopeasti listaten siis päätuotteet Blond, Dubbel, Tripel, Quadrupel ja erikoisemmat Witte eli maailman ainoa trappisti-vehnäolut sekä Bok. Ravintolasta järjestetään noin puolentoista tunnin mittainen panimokierros, ensimmäinen hollanniksi 13.30 ja toinen sitten (myös) englanniksi 15.30 tai 16.30. Hintataso oli jälleen normaalia matkailuvalttitasoa. Keittokupillinen oli nelisen euroa, naposteltavat muutaman euron, lämpimät ruuat kympin ja olut 2,5 lasi. Sattumoisin saman verran kuin kahvi. Ravintolasta saa olutta myös erikoisemmissa pakkauksissa kuten perinteisissä puolen llitran kivipulloissa ja kolmen vartin lekoissa.

Maistelumesta, panimorakennus vasemmalla osittain kuvasta ulkona
Maistelumesta, panimorakennus vasemmalla osittain kuvasta ulkona

Lievä pettymys oli, että itse luostariin ei pääse kuin vierasmajassa yöpymällä. Olisin ollut kinnostunut enemmänki luostarin päivittäisestä toiminnasta ja historiasta, johan tuohon olueen on nyt satsattu. Selkesti matkailutoimintaan oli nyt viime aikoina satsattu enemmän, mutta englannin kieli ei ollut oikein vahva laji varsinkaan luostarinurkkaa pitävillä munkeilla ja pääsyin sitten asioimaan rikkinäisellä saksankielellä. Joten käytännön vinkkinä tässä kohteessa ei aikainen lintu nappaa matoa välttämättä, ja kielitaidosta palkitaan. Tosin ei nyt yhtään harmita aamupäivän viettäminen luostarissa istuskellen ja maleksien oli ihan mukava kokemus sekin.

Yleiskuva puistoon
Yleiskuva puistoon

Kun kerran satuin paikalle niin otin ilon irti ja osallistuin myös kierrokselle. Tosin en viitsinyt odotella tuota ulkomaan kielistä joten kävin sitten ihailemassa vanhaa panimoa hollanniksi. Oluen valmistuksen takana sitten siis oli Benedictuksen ajatus että työ on hyvästä. Joutilaat kädet ovat paholaisen työkalu, vai miten sitä suomessakin sanotaan. Luostarin tavoitteena alun perin on siis olla omavarainen yhdyskunta ja saada tuloja käymällä kauppaa. Kuitenkin luostarin alkutaipaleella kävi ilmeiseksi että maiden viljavuus riittää vaivoin omiksi tarpeiksi. Onneksi munkkikunnassa sattui olemaan panimomestarin poika, joka tiesi kuinka homma saadaan liikkeelle. Näin syntyi kukoistava liiketoiminta ja ainut Brabantilainen (Alankomaalainen) trappistiolut. Luostarin nimenä on Koningshoeven, olisiko Kuninkaan tila osapuilleen, koska alkuperäinen maa kuului aikanaan kuningas William Toiselle.

Vanha panimorakennus sisältä
Vanha panimorakennus sisältä

Oluen valmistus oli kokonaan munkkien käsissä vuoteen 1969, mutta homma kääntyi tappiolliseksi jo toisen maailman sodan päättyessä kun panimot alkoivat automatisoida tuotantoa ja keskittyä. Panimo vuokrattiin Stella Artoisille kymmenen vuoden sopimuksella. Sopimuksen päätettyä munkkikunta päätti kuitenkin ottaa taas ohjat omiin käsiin ja investoida tuotantoon. Tämän jälkeen Brauierei Koningshoeven BV säilyi itsenäisenä vuoteen 1999  jolloin yhteistyö Bavarian kanssa alkoi. Nykyään pääosa raaka-aineista tulee luostarin ulkopuolelta kuten maltaat ja vesi. Osa humalasta kaiketi kuitenkin viljellään vielä luostarin mailla. Kaiken aikaa oluen resepti on kuitenkin säilynyt munkkien hallussa. Munkit maustavat oluen humalalla ja tarkkalevat mallastusta, Bavarian henkilökunta hoitaa tekniset yksityiskohdat.

Laboratorion ikkuna
Laboratorion ikkuna

Kaiken kaikkiaan päädyin sitten viettämään melko reilusti joutilasta aikaa luostarilla. Tutuistuin huolellisesti puistoon. Join kahvia ja lounastin voileipiä. Istuksin auringossa ja kuuntelin linnunlaulua. Luostari osoittautui hyvin rauhalliseksi paikaksi vaikka paikalla oli muitakin kävijöitä aika reilusti. Kaikenkarvainen liikenteen melu ja muu taustakohina puuttui lähes täysin. Siinä kun istuksin ja venytin kahvikuppia, niin olin havaitsevinani että monet muutkin ilmeisesti paikalliset näyttivät tulevan pyörällä paikalle nauttimaan puutarhasta. Ja mikäs siinä kun istui tukevien tiilimuurine keskellä ja katselin kun mustarastas hyppeli kynityllä nurmikolla, niin olohan oli kuin herran kukkarossa, mistä siis nimi täle merkinnälle. Jos luostari olisi lähempänä niin kävisin siellä varmasti toistekkin iltapäivän ratoksi.

Sellaista siis oli herran kukkarossa

-Kalle

Mainokset

Elämää matalaorganisaatiotalossa – toimistoetikettiä

toimisto2Edellisestä työaiheisesta jutusta on päässyt jo vierähtämään hyvän aikaa. Johtuu tietysti siitäkin että tuota turistiaktiviteettia on ollut nyt niin reilusti. Mietin kuitenkin että mitä tässä kertoisi työelämästä ja tuossa yksi päivä sitten ajatus valkeni kun toimistoon pölähti kollega selvittämään jotain asiaa.

Ajattelin tässä sitten kertoa lyhyesti toimistoetiketistä, koska usein tälläisiä ns. maallisia asioita ei kovin yksityiskohtaisesti kuvailla. Nyt sitten heti vastuuvapautuksena totean, että tämä nyt on yhden työpaikan näkemys, ja jos joku meinaa vinkkejä hyödyntää niin soveltamisessa kannattaa noudattaa varovaisuutta ja insinöörijärkeä.

Ensimmäinen asia mikä ainakin itselläni herätti kysymyksiä tullessa tai siis ennen saapumista, oli tietysti toimistopukeutuminen. Noin etukäteen periaatteessa oli tiedossa että Alankomaat ei ole kaikkein muodollisin ja autoritäärisin kulttuuri joten lähdin aika perussuomalaisella sotisovalla liikkeelle. Perus arkivaatetus on hyvin samanlainen yliopistolla kuin Suomessakin, farkut ovat yleispätevä alaosa ja ellei mitään erikoista ole ohjelmassa niin joku neule tai pikeepaita kesällä näyttää olevan ihan korrekti asu, mutta myös kauluspaitoja käytetään paljon. Joskus oli juttua tovereiden kanssa miten toimistossa kuuluu pukeutua, niin saman tapainen linja kuin Suomessa jatkuu yksityisellä puolella. Erityisesti konsultit ja pankkialan ihmiset pitävät pukua töissä ja niin myös näyttävät yliopistolla tiedekuntahallinnon ihmiset ja vanhemmat professorit esiintyvät mielellään ainakin pikkutakissa. Insinöörit ja muut kuin kovan linjan pisnishenkilöt kulkevat epämuodollisissa toimistovaatteissa.

Kengistä saatoin jossain jutussa mainita, mutta se on asia joka on kiinnittänyt ehkä eniten huomiota pukeutumisessa. Nimittäin täällä kuljetaan pääsääntöisesti hyvissä ja kalliissa kengissä. Paljon on pukukengän tyyppisiä nahkaisia nauhakenkiä ja saappaita. Täällä kotimainen tuotanto on ensiluokkaista, kärkimerkkeinä ehkä Van Bommel ja Avang. Myös kalliita tennareita käytetään varsin yleisesti, Asicseja, Onitsuka Tigereita ja Converseja jos Converse nyt enää on mikään hi-end -merkki ylipäänsäkkään. Hommassa auttaa tietysti se, että ei ole kunnon talvea niin on helpompi keekoilla eleganteissa kengissä kun ei tarvi niin paljon loskasta ja liukkaudesta välittää. Kun asiasta oli puhetta joskus lounaalla, niin työkaveri myös epäili että johtuu vähän siitäkin että kuulemma kaupoissa joissa haluaa julkisesti käydä on lähinnä brändituotteita. Tosin ei sekään ole havainnon perusteelola ihan koko totuus. Ja ainakin tennarit ovat ratkaisevan verran halvempia täällä, niin että sitä vielä viitsii ehkä ostaa vähän merkillisemmät tossut. Muistelisin, että hintaero on noin 20% luokkaa.

Eli jos tiivistetään, niin normaali kasuaali toimistopukeutuminen toimii täällä samalla tavalla kuin Suomessa. Karkeasti kun tiivistää, jos on täysi professori tai vastaava virka niin silloin näyttäisi, että puku kuuluu vähän niinkuin asiaan. Väitelleillä apulaisprofessoreilla sitten on enemmän kauluspaitoja ja pikkutakkeja ja sitten muut tutkija kulkevat erilaisia neuleuissa ja t-paidoissa. Jos haluaa olla turvallisella puolella niin sitten kauluspaita, farkut ja nahkakengät ovat jos hyvin korrekti asu töihin.

Titteleistä sen verran, että yliassistentteja ja sellaisia virkoja ei ole, vaan ovenpielissä olevat tittelit ovat Promovendus (jatko-opiskelija, assistentti), Docent (väitellyt tutkija tai opettaja, yli-assistentti, Assistant Professor), Hoofdocent (yli-dosentti, eli siis virka-iältään vanhempi väitellyt tutkija tai opettaja, apulaisprofessori, Associate tai Assistant Professor) ja Professor eli professori. Täysi professori on amerikalaisperäinen termi joka tarkoittaa siis pysyvässä virassa olevaan professoria jolla on oma tutkimysryhmä.

Muutenkin sitten toimistokäyttäyminen on samantyyppistä, varsin epämuodollista, kuten kai Pohjoismaissa tai Pohjois-Euroopasa noin yleensäkkin. Perusetiketti on hyvin välitön ja valoisa. Juro suomalainen oikein säikähtää kun porukka tervehtii käytävillä kuin parempiakin tuttuja. Samanlainen ilmiö on, että ohikulkiessaan naapuritoimiston kaveri saattaa vain pokkana poiketa kysymään, että haluaako toinen kupin kahvia samalla. Sivuhuomautuksena työntekemisen edellytykset ovat sikäli erinomaiset, että aulassa on kahviautomaatti joka on ilmeiseki duunareiden ja opiskelijoiden vapaassa käytössä. Byrokratiaa kun pohdin taannoin, niin huomioin, että kanslisteilla tai muillakaan ihmisillä harvoin on huonoja päiviä, koska ihmiset ovat yleensä iloisia ja auttavaisia kun jotain asioi.

Oman tilan käsittely on ehkäpä vielä välittömämpää kuin Suomessa. Ihmisillä on pääsääntöisesti ovet auki käytävälle ja jos on asiaa jonkun toimistoon niin senkun marssitaan sisään selittämään. Jos haluaa olla kohtelias niin ensin voi kopauttaa ovenpieleen ja alkaa jutun vasta sitten, mutta tuttujen kesken sitä vaan astutaan tupiin ja käydään jutulle. Omalla tavallaan, ja katsojasta riippuen, myös hauska, jännittävä tai erikoinen tapa on, että periaatteessa kaikki toimistot ovat käytössä. Jos tarvitaan tilaa tai ei haluta häiritä huonekaveria niin ei kun katsotaan kenen toimisto on vapaa ja haetaan kansliasta avain ja mennään palaveeraamaan. jos pöydällä on papereita niin niitä voi nostella siitä vähän sivuun kirjahyllyyn jos ei muuten meinaa mahtua.

Edellisen liittyen toimistossa ei myöskään ole salaisuuksia ainakaan sen suhteen että kaikkien kalenterit ovat auki groupwaressa ja niitä voi tutkia juurikin huoneiden vapauden selvittämiseksi tai tapaamisten sopimiseksi. Samaan linjaan kuuluu että kaikki tuntuvat olevan hyvoin perillä toistensa asioista, mutta ilman mitään suurempaa kyttäämistä. Asioista keskustellaan avoimesti ja säännöllisesti järjestetään laitoksen tapaamisiä missä keskustellaan ajankohtaiset asiat ja raportoidaan työn etenemisestä.

Noin yleisesti siis tästä toimistokulttuurista ei mitään kulttuurishokkia aiheutunut. Alkuun tuo avoimien ovien politiikka voi tuntua vähän jännältä, mutta ei hassumpi tapa sekään. Jos jotain eroa on niin se on siinä etä toimistossa ollaan (vielä) avoimempia ja tasa-arvoisempia, sekä iloisempia ja positiivisempia kuin Suomessa. Jutuista puhutaan niin että ei tarvitse juoruta, ja kynttilää ei pidetä vakan alla.

Avoimin mielin

– Kalle

Ajatuksia Aatamista

Yksi aktiviteetti tuolla jo useammin mainitulla pääsiäisen aktiivilomalla oli Amsterdamissa vierailu,  tuttavallisesti esim. junan infotauluissa A’dam, eli suomalaisittain Aatami. Tai oikeastaan kävin tai kävimme eri kokoonpanoilla Amsterdamissa useampanakin eri päivänä. Ensimmäisellä keikalla lähinnä kiersimme Amsterdamin keskustan ja keskeisimmät nähtävyydet pyörällä ja sitten toisella kierroksella kävimme harrastelemassa kulttuuria Foamissa ja het Concertgebouwssa.

Jos kuitenkin aletaan faktaosastolla niin A’dam on Alankomaiden suurin kaupunki ja sijaitsee Pohjois-Hollannissa Amsteljoen suulla. Asukkaita on noin miljoona, mutta yhteensä Randstadin, Rengaskaupungin, alueella A’damista Leidenin kautta Den Haagiin, R’damiin ja takaisin Utrechtin kautta asuu vajaa 7 miljoonaa ihmistä. Aatami on maan pääkaupunki, mutta käytännössä maan hallinto parlamentteineen istuu Haagissa, mitä nyt kuninkaalliset käyvät vilkuttamassa juhlapäivinä Dam-aukiolla odottaville kansalaisille.

Pakollinen postikorttikuva
Pakollinen postikorttikuva

Historiallisesti Amsterdam on Amstelin padolle syntynyt kalastajakylä, Amstel – Amster ja dam – dam, yhdessä Amsterdam, samaan tapaan kuin Rotterdam Rotten suulle. Sattumoisin nykyinen Dam-aukio on muuten sen padon, dam, päällä. Amsterdamin historiasta kerrotaan että asutus on syntynyt 1200 luvun alussa, mutta kaupungin historian katsotaan alkaneen kun Amstelin yli rakennetun sillan yli kulkevilta kalastajilta poistettiin tulli 1275, mikä ilmeisesti polkaisi kehityksen käyntiin. Kaupunkioikeus annettiin n. 1300, mutta ilmeisesti kylä oli varsin vähäinen ennen vuotta 1345 tapahtunutta Amsterdamin ihmettä, joka ilmeisesti herätti keskiaikaisen turismin eli pyhiinvaelluksen. Alkusysäysen kaupalliselle kehitykselle antoi Hansan kanssa käydylle kaupalle sysäyksen antanut oluttulli vuonna 1323. 1500 luvulle tultaessa päästiin 80-vuotiseen sotaan josta jo kirjoitin lyhyen historiankappaleen ja jossain vaiheessa amsterdamilaiset liittyivät William Oranianilaisen johtamaan kapinaliikkeeseen. Samoihin aikoihin Euroopassa sodittiin muutenkin ja vapaamielisen maineen saanut Amsterdam houkutteli pakolaisia, erityisesti varakkaita kauppiaita, Portugalia myöden. Liekkö sitten Amsterdamin vapaamielinen ja monikulttuurin maine ja olemus syntynyt jo näihin aikoihin.

Kulta-ajalle tultaessa Amsterdamista oli kasvanut Euroopan ja lähes käytännössä maailman tärkeimmäksi satamaksi ja kaupan keskukseksi. Asema kesti kunnes sisäinen kuohunta ja ilmeisen jatkuva nahistelu muiden maailmanvaltojen kuten Britannian ja Espanjan kanssa kulutti mehut loppuun. Napoleonin sodat olivat jotensakkin viimeinen isku, eikä Amsterdam toipunut siitä aallon pohjasta ennen 1800-luvun lopun teollistumista. Nykyään Amsterdam on sitten kansainvälisen kaupan keskus enemmän abstraktilla tasolla. Hollantilaisilla monikansallislla on sielä pääkonttori, kuten myös pörssi, mutta fyysisen tavaraliikenteen solmukohta on Rotterdam.

Sitten kun mennään matkailuosastolle, niin Amsterdamissa on värikkään historian ja vapaamielisen asenteen ansiosta enemmän kuin tarpeeksi nähtävää ja tehtävää joten on syytä tutustua etukäteen mihin haluaa tutustua ja mitä haluaa tehdä. En tässä artikkelissa yritä koota kattavaa katsausta, vaan lähinnä kertoa muualla olevaa materiaalia tukevia havaintoja.

Meillä oli apuna aktiviteetteja suunnitellessa opaskirja, jonka nimeä en nyt muista. Olisko ollut ’Eye Witness Guide to Amsterdam’, tai siis sen suomalainen versio. Kaikenkaikkiaan opas oli kyllä enemmän kuin perusteellinen katsaus siihen mitä Aatamilla on tarjota, ja ylipäänsä siihen miten Alankomaissa pärjää turistina. Suosittelen erityisesti nojatuolimatkailijoille, koska opaassa oli suurimasta osasta museoitakin sen verran selventävä kuvaus että jo pelkän kirjan lukemalla pystyisi varmasti esittämään sujuvasti käyneensä paikalla.

Netissä on myös erinomaisia matkustussivustoja, esim ’The Internet Guide To Amsterdam’, jossa on olennaisimmat tiiviissä paketissa, Amsterdam.info joka löytyy jopa suomeksi sekä aina avulias Wikitravel, joten vältämättä ei tarvitse ostaa kallista kirjaa. Jos joskus fyysisen kirjan omistamisesta on konkreettista hyötyä, niin tässä tapauksessa, koska sen kirjan voi ottaa mukaan ja sitä voi konsultoida myös matkalla, tosin yo. Internet Guide oli myös tarkoitettu printattavaksi.

Puisto kevätkuosissa
Puisto kevätkuosissa

Noin kokemuksena Aatami oli kyllä ihan mainio. Ensikosketuksen saimme hyvin aurinkoisena sunnuntaina. Työkaveri lupasi näyttää Amsterdamia ja hommauduimme pelipaikoille sitten aamupäivällä ja vuokrasimme pyörät Vondelparkin laidalta. Vondelpark on maineikas puisto vähän ydinkeskustan ulkopuolella, jonka keskelle on aikanaan rakennettu muutama linna tai palatsi, jotka nykyään taitavat palvella lähetystöinä. Puistossakin viettäisi melkein yhden kesäisen päivä, ja niin näyttikin että paikalliset siellä grillailivat, leikittivät koiriaan ja lekkeilivät.

Vauhdin hurmaa
Vauhdin hurmaa

Kun päästiin varsinaiseen keskustaan, niin ensimmäinen puoli tuntia pyöräilyä oli koko ajan olo kuin ajaisi postikortissa, vrt. kuva yllä. Aatamista on nähnyt kuitenkin paljon kuvia ja niiden pohjalta muodostuu väkisin joku käsitys. Yksi aurinkoinen päivä menee ilman sen kummemmpia suunnitelmia kun vuokraa pyörän ja käy vaikka kartan kanssa keskeisimmät paikat läpi niin saa samlla vähän tuntumaa kaupungin mittasuhteisiin. Voin myös suositella Jordaanin alueella kävelyä, sinne on lyhyt matka ja pittoreskeillä pikku kujilla on mahdollisuus nähdä ja miksei kuvatakkin vähän paikallista elämää. Jordaaninfon kuvausta kun lukee niin tulee mieleen Aatamin Punavuori, entinen huonomaineinen matalan vuokran alue, jossa nykyään asuu boheemeja porvareita, opiskelijoita ja vähenevässä määrin taiteilijoita.

Jordaania
Jordaania

Oma reitti kulki osapuileen Vondelparkista Spuille ostosparatiisin tuntumaan ja siitä sitten Prinzengrachtia pitkin Jordaaniin missä jalkauduttiin taas hetkeksi. Jossain vaiheessa käytiin kävellen tarkastelemassa Dam-aukio ja Begijnhof,  ja sieltä kiertäen sitten Niuwe Marktille. Uudelta torilta pistäydyttiin sitten China Towniin ja myös pahamaisen kuuluisalle punaisten lyyhtyjen alueelle, joka oli yllätys yllätys tupaten täynnä turisteja. Vanhalta kirkolta kuljettiin mutkitellen kantakaupungissa Munttorille ja siitä kukkamarkkinoille ja takaisin Musempleinin ohi Vondelparkiin palauttamaan mankeleita. Seuraavassa kartta osviitaksi:

View Amsterdam in a larger map

Siinäpä nähtävyyden lyhykäisyydessään. En haluaisi tässä toistaa mitä oppaissa jo lukee joten päättäkää itse. Kaupungissa on museoita, näyttelyitä ynnä muuta kyllä joka lähtöön. Sen vain voin vinkkinä toistaa, että jonkin verran kannattaa suunnitella etukäteen, vaikka olisikin sitä mieltä että lomaa ei kannata ohjelmoida ettei tule stressiä. Muussa tapauksessa voi tulla stressi kun ei tiedä mitä kaikkea haluaisi tehdä ja nähdä.

Ostosparatiisia Kalverstraatilla
Ostosparatiisia Kalverstraatilla

Ostosten suhteen varma vinkki jossa rahoistaan päsee eroon on Rokinin ja Singelin väliin jäävät kadut, erityisesti ostoskatu Kalverstraat, mistä löytyy esim Bijenkorf ja Le Maison de Bonneterie. Jos Bijenkorf oli Hollannin Stockmann niinkuin kirjoitin Haagin vierailusta, niin Bonneterie on sitten Amsterdamin Harrods. Käykääpä katsomassa, ei tunnu Vuitton espalla enää vaikuttavalta. Jos MdB ei vienyt rahoja niin Kalverstraatilla on sitten sellaisia herkkuja kuten Cartierin ja Mont Blancin kyniä myyvä ’toimistotarvikeliike’ ja muuta sellaista jotka ”muuten kyllä tulisivat suomeen, mutta vielä etsivät sopivaa kiinteistöä Helsingistä”.

No, jos jotain hyvääkin, niin on paikassa sitten myös varjopuolensa. Yksi keskeisistä ongelmista on ehkäpä se, että A’dam on yksi Euroopan suosituimmista nähtävyyksistä itsessään ja myös alankomaalaiset käyvät mieluusti ostoksilla ja muuten turistina. Nimittäin missään mualla ei ole tullut tällä tavalla oloa että joku paikka on turisteilla pilattu. Tosin pääsiäisviikko ei ehkä ole edustava otos, mutta turistien paljoudesta kertoo jotain että kyseisen viikon keskiviikkona puolen päivän jälkeen kun lähdimme Concergebouwsta, ihmiset seisoivat sateessa ja jonottivat korttelin mttaisissa paikallaan seisovissa jonoissa Van Gogh museoon ja Rijksmuseumiin.

Eli noin lyhyesti, kannattaa buukata loma Aatamiin ehkäpä vähän epätyypilliseen aikaa ja ennenkaikkea olla liikkeellä aamusta heti tai sitten rehdisti illansuussa. Tämä palautuu myös suunnitteluun, kun viimeistään edellisenä iltana miettii valmiiksi mitä aamulla tehdään niin aikaa ei tuhraannu miettimiseen ja jos tosissaan haluaa nähdä jotain niin se onnistuu liukkaasti. Useammatkin museot ovat auki kaiketi tuonne kuuteen seitsemään, niin sinne ehtii kevyen päivällisen jälkeen vielä mukavasti ja saa luultavasti aika rauhassa katsella. Kannattaa myös suunnitella etukäteen, jo jopa ennen lähtöä mitä haluaa nähdä, että ei tule mikään paniikki paikan päällä ja ei jää sitten pettymyksiä että jotain jäi näkemättä. Kannattaa olla myös realistinen, jos on aamulla liukkaasti liikkellä niin päivässä voi mukavasti vierailla noin kahdessa paikassa paikassa, yksi aamusta ja toinen illalla ja päivällä voi viettää vapaata tai vaikka notkua kahvilassa. Kannattaa myös tehdä varasuunnitelmia sateen varalle tai jos nyt ei vaikka jalka nousukkaan enää kolmantena aamuna niin villkkaasti, niin voi aina pitää välipäivän ja käydä syömässä jossain ja vetelehtiä vaikka puistoissa.

Ja jos haluaa tavallista eloa kokea niin suosittelen myös vierailua Haagissa tai Amstedamin perspektiivissä lähimpinä taitavat olla Leiden ja Utrecht. Molemmissa kaupungeissa on ihan mielenkiintoisia kohteita, mutta turistimäärät tippuvat melko jyrkästi kun poistuu Amsterdamin keskustaa rajaavien kanavakehien sisäpuolelta.

Hyvää matkaa

-Kalle

La Trappe Quadrupel

Tätä olen säästellyt, mutta sen kunniaksi kun käväisin tämän nektarin alkulähteellä: vuorossa trappistioluiden jatkumossa La Trappe Quadruppel, ei viimeisenä eikä missään nimessä vähäisimpänä. Kyseessä on siis kaikkein jykevin tuotos mitä Herran huoneesta irtoaa, ja ylipäätään meko kunnianarvoisa olut myös 10% alkoholipitoisuuden puolesta.

Väri on todella syvän punaruskea, mahongin värinen. Olut on kirkasta ja kuplivaa. Vaahto on pysyvä ja tiivis, kermainen.

Maku muuttuu mukavasti hiilihapokkaana helmeilevästä maltaiseksi ja lopuksi vähän happamaksi. Jälkimakuna suuhun jää pieni happamuus ja lievä alkoholinen lämpimyys. Liekö sitten järeän alkoholisisällön ansiota, mutta tuntuu etä maku jopa lievenee lasin loppua kohti ja kuvatut maut sulautuvat yhteen mukavan pehmeäksi ja maltaiseksi mauksi.

Maku on hapokas, mutta myös todella maukas ja lievästi alkoholinen. Jos jossain näistä maisteltavista oluista on vahva maku niin tässä. Jos Tripelistä kirjoitin että se on hankittu mieltymys niin tämä on sitä samaa, mutta ehkä vähän enemmän. Tosin ainakaan La Trappen trappistit eivät ole sillä tavalla hyökkääviä, katkeria, paksuja tai muuten vahvoja kuin jotkut brittein alet ja bitterit. Vaikka olenkin tunnustautunut vehnäoluiden ystäväksi niin tässä on ale joka maistuu.

3,5/5 ”erittäin hyvä”

0425_la_trappe_quadrupel

P.S. Tarkkaavaisimmat lukijat huomasivat varmaankin että edellisessä olutjutussa ”nestemäiset leivät”-alkuliite jäi pois. Se oli puhdas vahinto aluksi, mutta olkoon. Ei se nyt tainnut olla niin hyvä vitsi alkuaankaan.

La Trappe Tripel

En keksi enää johdantoa kirjoittaisin näistä trappisteista, ja vielä pari vaativuustasoa on kiivettävänä, joten käydäänpä suoraan asiaan.

Väri on komean meripihkan värinen ja kalja vaahtoaa kauniisti. Tätä kelpaa kaadella lasiin. Olut on paksuhko, samea ja poreileva. Tuoksu on humalainen ja raikas.

Ensimmäinen makutuntuma on reipas hiilihapokkuus. Kuplat suorastaan tanssivat kielellä. Tässäkin on myös selkeä sukunäkö edellisiin trappisteihin. Maun vartalo on lievästi hiivaisa ja vahvan maltainen. Vähän hapan mutta ei karvas. Pullossa kuvataan makua hapanimeläksi, mutta imelyyttä ei tästä pullosta ainakaan löytynyt. Jälkimaku on happamahko ja hiivaisa. Lasin edetessä, ja oluen ehkä vähän lämmetessä hiilihappoisuus vähenee mutta jälkimaun happamuus kasvaa. Siis tarkoitan sellaista maitohappoisuutta, niinkuin piimä, hyvät suplakurkut tai hapankaali on hapanta, ei kuten sitruuna on hapanta.

Ylipäänsä alan ymmärtää miksi trappistioluita arvostetaan niin kovasti. Olut on maukas ja vahva, maku on sanoisinko monisäkeinen ja sitä on mielenkiintoista makustella koska se tuntuu kehttyvän lasin edetessä. Aluksi päällä oli hiilihappoisuus ja hiivaisuus, sitten löytyi maltaisuus ja sitten happamuus. Tosin tämä olut voi olla ehkä jotain sellaista mistä amerikkalaiset sanovat ”an acquired taste”, hankittu mieltymys. Ehkäpä jopa vaativa mutta lopuksi palkitseva tuttavuus. Näillä puheilla pompautan kevyemmän siskon korkeammalle ja annan tälle:

3,5/5 ”erittäin hyvä”

0424_la_trappe_tripel

Ohrapirtelön maistelusta

Uhrauksia ruokajournalismin alttarilla
Uhrauksia ruokajournalismin alttarilla

Olen tässä nyt aikojen kuluessa maistellut erinäisiä olusia, aina siihen asti että lukijakunnassa on herännyt ajoittainen epälys ehdinkö muuta puuhatakkaan. Tarkoitus oli kirjoittaa vähän aikaisemminkin oluen maistelusta itsessään, mutta on jäänyt tekemättä. Sinälläänhän asian nyt ei tarvitse olla sen monimutkaisempi, ostamme olutta kaupassa, jäähdytämme sen osapuilleen suositeltuun lämpötilaan ja nautimme sopivan ajan tullen tehden muistiinpanoja. Kuitenkin päätin kiillottaa julkisivua, että kiinnostuin viikonloppuna syventymään vähän asiaan. Ja mikäpä tämän parempi aihe näin viikonloppua vasten.

Näyttäisi muuten, että oluen maistelu on suorastaan höyryävän kuuma kasa trendikkyyttä. Päivälehden kuukausiliitekkin teki olutaiheisen ruokajutun ja alleviivasi miten olut on kirimässä viinin rinnalle ruokatrivialla pätemisessä. No, tässä on nyt enemmän tarkoitus valottaa alankomaalaista olutvalikoimaa ja tehdä tutuksi ainakin itselleni tuntemattomia oluita, kuin varsinaisesti kehittää ruokasnobbailun runsaudensarvea tulevaisuuden varalle.

Miten sen pitäisi tapahtua

Mitä tulee sitten oluen maisteluun, niin hain netistä vähän osviittaa miten asianharrastajat ovat maisteluun valmistautuneet. Aloittaen kotimaisista, Sinebrychoffin ohje on esim varsin selkeä, kaadetaan lasiin varovasti, arvioidaan väri vaaleaa neutraalia taustaa vasten, haistellaan tuoksua, otetaan kulaus ja pyöritellään suussa ja hetken kuluttua nielaistaan. Sitten esim. oluttietokannan ohje muistuttaa muista perusteista kuten lämpötilasta ja puhtaista laseista. Perusknoppeihin kuuluu oluen haistaminen pienellä nuuhkaisulla heti kaadon jälkeen, samanlaisella joka oluelle ja tuoksun irrottaminen pienellä lasin pyöräytyksellä. Myös oluen maistaminen pienellä sisäänhengityksellä voi olla kokeilemisen arvoinen juttu. Oluen makuun ja sen mahdolliseen elämiseen voi kiinnittää huomiota jos olutta on enemmän lasissa.

Kriittistä ja varsinkin ammattimaista oluiden ja muiden juomien arviointia silmällä pitäen tärkeintä on kuitenkin tilanteen vakiointi, ohjeissa kehotetaan vakioimaan maistelutilanne kellonaikaa myöden mahdollisimman selkeästi. Myös samassa sesiossa maistettavien oluen järjestykseen on syytä kiinnittää huomiota, ja vertailutarkoituksessa maistettavat oluet tulisi maistaa samassa sessiossa.

Oluen kaatamisesta on sanottu, että kaadetaan lasin reunaa pitkin ’sopivalla’ vauhdilla niin että lasiin tulee sopiva vaahto, mutta pullon suu ei koske lasiin. Joissain oluissa on tarkoituksella hiivat pohjalla, joka kuuluu huljauttaa varovasti mukaan ennen viimeistä kaatoa.

Sitten herää kysymys että mitä oluessa, tai missään sen puoleen, oikein tarkemin maistellaan? Koottuna arviointikohdat ovat, kohta 5 on lisätty Koffin alkuperäiseen listaan muista lähteistä:

  1. Ulkonäkö: väri, kirkkaus ja paksuus
  2. Vaahto: vaahdon määrä, kuplakoko, rakenne ja pysyvyys
  3. Maku: Suutuntuma, täyteläisyys ja maku
  4. Jälkimaku
  5. Yleisvaikutelma
  6. Maku yhdistettynä ruokaan

Kutoskohdasta nyt voi olla sitten montaa mieltä. Uskoisin, että vakavasti asiaan suhtautuvat katsovat ruuan sotkemisen asiaan vääristävän tuloksia, mutta voihan olutta arvioida erilaisten makujen seurana silmällä pitäen sen tarjottavuutta ruuan seurana. Jos maistelu on sosiaalinen tapahtuna niin napostelu soveltuu siihen varsin luontevasti. Tuloksen kannalta kai on olennaista välttää vahvoja makuja juuri ennen uuden oluen maistamista. Keksit ja verrattain miedot juustot mainittiin varsin harmittomana naposteltavana ja suun voi lisäksi huuhtoa vaikkapa ihan vedellä välillä.

Arviointikohtien lisäksi eri sivustot listaavat erilaisia kriteerejä mitä voi painottaa näkemyksensä mukaan. Tärkeimmät varsinaiset laatukriteerit vaikuttaisivat olevan 1) onko olut uskollinen tyypilleen, 2) onko olut tasalaatuista eri pullojen ja erien välillä ja 3) onko maussa ilmeisiä virheitä.

Arvioinnissa pisteytyksestä on myös erilaisia suosituksia, jotkut kuten esim. European Beer Guide käyttävät yhtä arvosanaa joka kuvaa yleishyvyyttä noiden kolmen jälkimäisen kriteerin suhteen, toiset kuten Ale University suosittavat pisteytystä eri maun osa-alueille tai arviointikohdille erikseen. Myös oluen maun kuvailuun on kerätty erinäisiä sanastoja ainakin englanniksi, tiedätte varmaan ne runolliset kuvailut mille naureskellaan kun viiniharrastajat pääsevät irti? Nyt on mahdollisuus kehittää samanlainen jargoni myös oluen kuvailuun.

Yhteenvetona nuo ohjeet näyttävät olevan hyvinkin ’common senseä’ korkeakouluopinnot suorittaneelle; olosuhteet vakioidaan, katsotaan miltä maistuu ja kuvataan se kuten parhaiten taidetaan. Yllä kuvasin myös oman ’metodologiani’ pääpiirteissään, eli nautitaan olut silloin kun on soiva väli ja tehdään siitä muistiinpanoja. Arvosanojen läpinäkyvyyden parantamiseksi selostan proseduuria seuraavassa kappaleessa vähän yksityiskohtaisemmin.

Miten arvosanat tässä blogissa muodostuvat

Otin alusta pitäen tavaksi kaataa oluen lasiin värin tarkastamiseksi ja ottaa kuvan välittömästi kaadon jälkeen. Ajoittain käydään keskustelu, että tuleeko olut nauttia pullosta vai lasista, siihen en ota kantaa. Varmaankin pullossa se aromi sitten säilyy paremmin, mutta kuitenki asiaan vakavasti suhtautuvat maistelija ja olutteehtaat ovat vaivautuneet suunnittelemaan lasejakin eri oluttypeille, joten en pitäisi pullosta nauttimista ainoana vaihtoehtona. En ole sitten lähtenyt hieromaan asiaa sen pidemmälle kuten hommaamaan ’oikeita’ laseja tai muuta rekvisiittaa. Sen verran vakavasti asia kuitenkin täällä otetaan että lähiviinakaupastakin saa pakettina oluita oikean lasin kanssa. Tarkkaan ottaen olut pitäisi myös haistaa heti kaadon jäkeen, mutta olen nyt tinkinyt visuaalisuuden vuoksi tästä.

Pääsääntöisesti olen nauttinut oluen kerrallaan, siis yhden oluen yhtenä päivänä. Ensinnäkin siksi että varsinkin muutaman jälkeen alkaa olla aika sama mitä liejua juo kun makuaisti turtuu kuitenkin. Näemmä suositus on noin desi kutakin laatua per maistaja kerrallaan, ja esimerkiksi neljästä kahdeksaan laatua kerralla, josta sitten saadaan nopeasti, että yksi kokonainen olut on ihan hyvä määrä maisteltavaksi. Kun olen maistellut yksin enkä viitsi kaadella kaljaa viemäriin, niin tahtoo se maistelu jäädä sitten yhteen per sessio.

Maistelussa olen ottanut aika pitkälti lautamieslinjan. Ensin katsotaan, sitten nuuhkaistaan ja lopuksi maistetaan. Merkitään vaikutelmia mieleen ja toistetaan. Parin mietteliäämmän maistelun jälkeen juodaan tuoppi loppuun ja pohditaan vaikutelmia. Tänä aikana tehdään jatkuvasti muistiinpanoja suoraan blogiin. Lopuksi kirjataan sitten yleisarvio ja pisteytys.

Pistetyksessä lähdin myös lautamieslinjalle. Annan arvosanan asteikolla 1-5, tai erityistapauksissa ehkä 0 jos juoma on luokatonta liejua. Arvosana on täysin subjektiivinen ja muodostuu oluen ominaisuuksista ja summittaisesta arvioista miten hyvin se on uskollinen genrelleen ja muuten laadukas. Olen myös rennosti antanut oman mieltymykseni vaikuttaa, kuten olen myös tuonut esiin. Läpinäkyvyyden lisäämiseksi voin todeta, että maussa arvostan tyyliin sopivuutta oman vajavaisen ennakkotietoni puitteissa, sopivaa mutta ei kovin voimakasta humalointia ja reilua tukevaa maltaisuutta. Jos pitäisi joku oluttyyppi sanoa niin ehkä vehnäolut on suosikki, mutta yleisesti pehmetä ja tukevat liemet uppoavat paremmin kuin happamet ja terävät. Asteikko 1-5 on luettavissa yliopistomaisesti:

  1. Huono
  2. Välttävä
  3. Hyvä
  4. Kiitettävä
  5. Erinomainen

Käytännössä sanallinen arvostelu merkkaa sitä, että nelosesta ylöspäin ainakin vakavasti harkitsen oluen liittämistä pysyvän repertoaariin. Kotimaisen miedon lagerin sijoittaisin noin sijalle 2-3, koska se ei ole varsinaisesti pahaa, mutta ei hyvääkään, vaan ’ihan juotavaa’. Arvosana 2 ja alle tarkoittaa käytännössä, että en osta sellaista olutta omaehtoisesti, mutta noin kakkosen arvoista olutta juon jos tilanne sitä vaatii eikä muuta ole tarjolla.

No, siinäpä akateemikko pääsi irti kun alettiin raportoimaan menetelmää, mutta nytpähän tiedätte miten nuo arvosanat muodostuvat jos sattuu niin paljon kiinnostamaan. Haluan vielä todeta, että kuvattu menetelmä ei liene alan parhaiden käytäntöjen mukainen, joten jos jotain kopioitte niin ottakaapa mallia ylempää tai seuraavista linkeistä. Eritysesti voinee suositella maailman ehkä tunnetuimmman olut- ja viskikirjailijan Michael Jacksonin sivua.

Kippis sille, tai paikallisittain ”Proost!”

-Kalle

Resursseja

Lopuksi vielä  resurssiksi oluenjanoisimmille lukijoilleni lista linkkejä joihin törmäsin. Asiasta kiinnostuneet voivat käyttää näitä ponnahdulautana omiin kokeiluihin.

Olutteknistä tietoa:

Ohjeita vakavaan maisteluun:

Maistelusanastoja:

Ja ohjeita olutmaistajaisten järjestämiseen:

Kuninkaallista konsertointia

pianonvirittajaTuossa pääsiäisen aktiivilomalla ehdin puuhata kaikenlaista, muutenkin kuin ajella junalla ympäriinsä. Amsterdamin reissulla pistäydyin myös Het Concertgebouw:ssa, eli Konserttitalossa Amsterdamissa. Talossa ei nyt sinällään ole mitään kovin erikoista, paitsi jossain kehuttiin akustiikkaa mainioksi. En muista missä, mutta jossain muistan lukeneeni, että salin vieläpä suunnitteli arkkitehti joka ei tiennyt akustiikasta mitään, mutta sattui kuitenkin osumaan nappiin. Tosin reseptikin on hyvin selkeä ja varmaankin vähemmän herkkä taajuusvasteen heittelyille kun tila on suorakulmainen särmiö missä orkesterilla on katedeeri ja yleisö istuu permannolla riveissä.

Ehkäpä tärkein ominaisuus on että talossa pitää majaansa ja konsertoi Koninklijk Concertgebouworkest, kuninkaallinen kamariorkesteri vai miten sen nyt suomentaisi. Mailmalla kai parhaiten tunnettu Amsterdam Concertgebouw Orchestra:na (ACO) tai Royal Concertgebouw Orchestra Amsterdamina. Kyseessä ei ole mikä tahansa bändi, vaan jopa alan makasiinin Gramophonen keräämän raadin maailman parhaaksi tituleeraama sinfoniaorkesteri.

Satunnaista turistia kiinnostaneen eniten, että KCO antaa säännöllisesti puolen tunnin lounaskonsertin ilmaiseksi keskiviikkona 12.30 het Consertgebouwn suuressa salissa. Tosin näyttäisi, että ei ole alkuunkaan liioittelua hoitaa itseään paikalle tuntia ennen konserttia tai ennemminkin, pääsäntöisesti sali tulee aina täyteen ja kaikki halukkaat eivät kai mahdu edes sisään. Sikäli jos kiinnostusta riittää pidemmälle, liput eivät ole mitenkään tolkuttoman hintaisia, alkaen 20-30€, joten hinta/laatu-suhde on mainiosti kohdallaan. Vinkkinä aikaiselle linnulle, on täysin mahdollinen aikataulu ilmoittautua johonkin museoista sen avautuessa yhdeksän maissa ja olla mukavasti syömässä voileipiä konserttitalon aulassa tai aulan caféssa yhdentoista jälkeen jolloin paikalle alkaa kerääntyä musiikkiharrastajia ja ehtiä vielä hyvissä ajoin lounaskonserttiin.

Itsekkin otin tyypit tuosta ilmaisesta konsertista. Edeliskeskiviikkona, siis 8.4.,  vuorossa oli Mozartin pianokonsertto, Iván Fischerin johtamana. Kyllähän se komeasti soi. Sikäli jos nyt ymmärrän musiikista niin esitys oli paitsi virheetön ja taitava, myös mukaansatempaava tulkinta. Se mikä menee kasuaalilta kuuntelijalta helposti ohi, on että vaikka klassista myydään teoksen ja säveltäjän nimellä, niin eri orkestereilla on oma sointinsa ja kapellimestareilla on oma tulkintansa, joten suuret esitykset syntyvät kun kaikki kolme asiaa kohtaavat. Kokemus oli sikäli tietysti helmiä sioille, että olen varsin vähän klasaria harrastanut ja kuunnellut, mutta kokemuksen perusteella ehkä olisi syytä enemmänkin kun nyt on jonkinlainen mahdollisuus ensiluokkaiseen tarjontaan.

Kun en nyt kotimaan saliakustiikkaan ole sen paremmin tutustunut niin en voi mitään vertailua tästä heittää lonkalta. Sivuhuomautuksena tuli mieleen, että satunnaisen Hifi-harrastajan korvaan tuntui äkkiseltään hämmentävältä miten vaivattomasti orkesteri soi ja äänet syttyivät ja sammuivat välittömästi. Varmaankin myös hyvästä saliakustiikasta puhuu tapa miten kaikki pienetkin jousien ja huilujen äänet kuuluivat kirkkaana ja selvänä. Varsinkin sitten maalliseen äänentoistoon tottuneena patarumpujen ja basson äänen voimakkuus tuli yllätyksenä, ja erityisesti se miten patarumpu jymähtää tukevasti ja täsmällisesti ilman nuottia edeltävää ja seuraavaa suttuista kuminaa.

Vielä käytännön asiana Concertgebouw sijaitsee Consertgebouwpleinillä, Van Baerlestratin ja De Lairessesstraatin kulmassa. Sijainnista kertoo varmaankin enemmän kun kerron, että käytännössä talo on Museumpleinin laidalla, jotakuinkin vastapäätä Rijksmuseumia ja sinne pääsee esim raitiovaunulla 5 suoraan Amsterdam Centraalista pysäkille ’Museumplein’ joka on konserttitalon kulmalla.

Käykääpä kuuntelemassa kuninkaallisia sointuja jos satutte maisemiin.

-Kalle